
Etelä-Pohjanmaan Opiston Toimittajakoulu on lukuvuoden mittainen opintolinja, jossa perehdytään vastuullisen opiskelijajournalismin tekemiseen sekä teoriassa että käytännössä. Tulevana lukuvuotena Toimittajakoulussa opiskellaan Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja viestinnän perusopintokokonaisuus. Opinnot ovat väylä yliopistoon, eli ne suorittamalla on mahdollista päästä opiskelemaan alaa yliopistoon ilman pääsykoetta.
Toimittajakoulussa opiskelevat pääsevät mukaan pohjalaisen opiskelijamedia Pomedian toimitukseen, jossa harjoitellaan monipuolisen opiskelijajournalismin tekemistä. Lisäksi opiskelijat pääsevät halutessaan tekemään juttuja ja työharjoitteluun Ilkka-yhtymän lehtiin eli Ilkka-Pohjalaiseen, Epariin, Vaasaan ja viiteen paikallislehteen. Lisäksi Toimittajakoulussa ja Pomediassa tehdään läheistä yhteistyötä Kurikka-liven kanssa.
Eteläpohjalaisen Toimittajakoulun erikoisuus ovat droneopinnot, joissa opiskelija voi hankkia Traficomin todistuksen osaamisestaan ja hän voi toimia miehittämättömällä ilma-alusjärjestelmällä (UAS) alakategorioissa A1 ja A3. Opiskelija saa myös Traficomin kauko-ohjaajatunnuksen eli käytännössä luvan kuvata ilmasta. Tämä on mainio etu työnhaussa!
Toimittajakoulussa voi siis opiskella 25 opintopisteen verran yliopistotason perusopintoja. Toimittajakoulun opiskelijoilla on ainoana opintolinjana opistossamme mahdollisuus suorittaa opintovuoden aikana Jyväskylän yliopiston viestinnän ja journalistiikan perusopintokokonaisuus, joka mahdollistaa väylähaun yliopistoon ilman pääsykoetta. Mahdollista on myös toisen perusopintokokonaisuuden, kuten luovan kirjoittamisen, historian tai valtio-opin suorittaminen.
Lisäksi opintovuosi sisältää muun muassa yliopistotutkintoon hyväksi luettavia kieli- ja viestintäopintoja. Opintoihin kuuluu myös työelämäjakso, jonka aikana opiskelija pääsee tutustumaan valitsemaansa alaan käytännössä. Keväällä 2023 toimittajakoululaisia oli työharjoittelussa esimerkiksi Vaasa-lehdessä, Ilmajoki-lehdessä sekä teatteri Hysteriassa.
Toimittajakoulussa oppii vastuullisen journalismin periaatteet ja toimittajan työn käytännöt. Opintolinja valmistaa mediaosaajaksi, joka voi myös sujuvasti jatkaa alan opiskelua akateemisesti. Lukuvuoden aikana myös verkostoidutaan tehokkaasi. Jokaisen lukuvuoden jälkeen toimittajakoululaisia on päässyt kesätöihin Ilkka-Pohjalaiseen.
Lue Pomedian sivuilta opiskelijatarina lukuvuoden 2022-2023 opiskelijoiden kokemuksista!
Avoimen väylän kautta yliopisto-opiskelijaksi!
Opintolinjalla voit suorittaa viestinnän ja journalistiikan avoimen yliopiston opintoja, joiden perusteella voit hakea yliopiston tutkinto-opiskelijaksi ns. avoimen väylän kautta. Tällöin opiskelija voi päästä yliopistoon ilman valintakokeeseen osallistumista eivätkä yo-todistuksen arvosanat vaikuta valituksi tulemiseen.
Silloin saa opintoihinsa opintotuen eikä menetä ensikertalaiskiintiötä yliopistoon. Suoritetut opinnot jouduttavat valmistumista, koska ne voi hyväksilukea suoraan osaksi tutkintoa. Väyläopinnot voi suorittaa omaan opiskelutahtiin sekä valitusta väyläopintovaihtoehdosta riippuen 1-2 vuodessa.
Lue lisää viestinnän ja journalistiikan väyläopinnoista!
Lue uutinen Pomedian sivuilta journalistiikan ja viestinnän opinnoista.

Opintojen sisältö
Lyhenteet: VY = Vaasan yliopisto, JY = Jyväskylän yliopisto, HY = Helsingin yliopisto
Toimittajakoulun opinnot
- Mitä journalismi on? 5 op
- Miten journalismia tehdään? 5 op
- Moderni journalismi 5 op
- Käytännön työtä ja työharjoittelua 5 op
- Viestinnän ja journalistiikan opinnot (JY, 25 op)
Yleisopinnot
- Yhteisöopinnot 3 op
- Johtamistaito 1 op
- Tieteellinen tiedonhankinta 1 op (VY)
- Tietokone työvälineenä 0,5 – 3 op (VY)
- Kirjoitusviestinnän perusteet 3 op (JY)
- Puheviestinnän perusteet 2 op (JY)
- Academic Reading 3 op (JY)
- Communication Skills 3 op (JY)
Valinnaiset opinnot
- Englannin kielen täydentävä kurssi 3 op (JY)
- Ruotsin kielen valmentava kurssi 2 op (VY)
- Ruotsin akateemisen tason kurssi 3 op (JY)
- Kulttuurien tuntemus 1,5 op
- Sosiologia 1,5 op
- Laaja valikoima opiston omia kursseja ja avoimen yliopiston opintoja
- Yo-arvosanojen korotuskurssit
Opiskeluaika
14.8.2023-31.5.2024
Pääsyvaatimukset
Lukio tai muu vastaava koulutus
Hakeminen
Hakuaika 21.2.-31.7.2023. Lisähaku vapaille opiskelupaikoille 1.8.2023 alkaen. Haku sähköisellä lomakkeella tästä linkistä.
Huom. Ilmoittautuminen koulutuksiimme tapahtuu opiston oman sähköisen järjestelmän kautta. Mikäli haku ei jostain syystä onnistu, yritä myöhemmin uudelleen tai käytä toista selainta.
Opiskelukustannukset
Linjalla opiskelu on maksullista. Kuukausittain suoritettava opintomaksu muodostuu opetuksesta, valitsemistasi ruokailuista ja mahdollisista asumiskustannuksista.
Tarkemmat tiedot opintomaksuista voit katsoa täältä.
Opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen. Opistolla asumiseen saat lisäksi 88,87€/kk asumislisää Kelalta. Huomaathan, että opistolla asuva täysi-ikäinen opiskelija saa opintotuen aina täysimääräisenä. Lisätietoja opintotuesta Kelan sivuilta.
Aikuisopiskelijalla on mahdollisuus hakea myös aikuiskoulutustukea. Aikuiskoulutustuesta saat lisätietoa Työllisyysrahaston nettisivuilta www.tyollisyysrahasto.fi tai työvoimatoimistoista.
Tällainen on Pomedian toimitus — katso video
Aloita yliopisto- tai AMK-opinnot Etelä-Pohjanmaan Opistolla! – Opiston esittelyvideo
Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin.