Henkilökunta

ep-lintu

Etusivu » Opetuspäiväkoti » Henkilökunta

Opetuspäiväkodin henkilökunta

Niina Ojala, päiväkodin johtaja

Hei! Olen Niina Ojala Seinäjoelta. Ammatiltani olen kasvatustieteen maisteri (varhaiskasvatus), ylempi sosionomi (AMK) sekä ammatillinen opettaja. Olen työskennellyt varhaiskasvatuksessa vuodesta 2002.  Olen iloinen ja nauravainen persoona, nautin ulkoilusta ja liikkumisesta. Kesäisin minut löytää pesäpallokentän laidalta sekä talvisin voidaan törmätä hiihtoladulla tai lumilautaillessa. Myös mökkeily on lähellä sydäntäni.

Nautin lasten kanssa työskentelystä sekä opettamisesta. Olen paljon mukana päiväkodin arjessa, auttaen ja ohjaten. On ilo seurata lasten kehittymistä sekä myös opiskelijoiden matkaa varhaiskasvatuksen ammattilaisiksi. Johtajana minulla on kehittävä työote ja olen sitoutunut tekemään Opetuspäiväkoti Pääskysaaren toiminnasta laadukasta ja uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaista.

Tanja Antila, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkodin varajohtaja

Hei! Olen Tanja Antila ja asun Ilmajoella perheeni kanssa. Ammatiltani olen lähihoitaja ja lasten kanssa olen työskennellyt noin 6 vuotta. Tällä hetkellä opiskelen avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä. Olen rauhallinen ja huumorintajuinen. Viihdyn lasten parissa leikkien, ohjaten ja opettaen. Vapaa-ajallani lähden mielelläni metsäretkelle tai pyöräilemään. Talvella hiihtelen ja laskettelen.

Eerika Jouppila, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hei! Olen Eerika Jouppila, kotoisin kivenheiton päästä Koskenkorvalta. Olen ammatiltani lastenohjaaja, mutta halusin kehittää itseäni kouluttautumalla lisää. Tällä hetkellä opiskelen Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi. Luonteeltani olen aidosti positiivinen ja innostuva, siksi koen tulevani lasten kanssa hyvin toimeen. Työssä minulle on tärkeää lapsen aito kiireetön kohtaaminen ja hyvän luottamussuhteen luominen. Minulle on tärkeää saada lapsi tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ainutlaatuiseksi. Toteutan positiivista pedagogiikkaa ja tykkään hassutella lasten kanssa. Minut saattaa nähdä usein mukana lasten leikeissä.

Tämän työn lisäksi valmennan trampoliinivoimistelua ja akrobatiaa Seinäjoella. Liikunta ja hyvinvointi on minulle hyvin lähellä sydäntä ja liikunnalliset arvot näkyvät myös täällä työssäni. Nähdään arjessa!

Suvi Jaakkola, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hei! Olen Suvi Jaakkola ja asustelen perheineni Ilmajoella. Kotoisin olen Kurikasta. Valmistuin Etelä-Pohjanmaan Opistosta lastenohjaajaksi 2020 ja työskentelin valmistumisen jälkeen Kurikan kaupungin varhaiskasvatuksessa. Pääskysaaressa työskentelen pienten Leikkipääskyjen ryhmässä. Aikaisemmin olen opiskellut maisemasuunnittelun hortonomiksi (AMK), ja luonnonvara-ala on edelleen lähellä sydäntäni.

Vapaa-aikaani vietän lähinnä puutarhassa puuhaillen ja lemmikkien parissa. Luonteeltani olen huolehtiva ja aidosti välittävä, hyväntuulinen höpöttäjä. Työssäni lasten ja perheiden kanssa asetan etusijalle lasten hyvinvoinnin sekä avoimen ja luottamuksellisen yhteistyön perheiden kanssa. Yhdessä oppiminen lasten, perheiden ja työyhteisön kanssa on aina ilahduttavaa. On ihanaa päästä yhdessä kehittämään meidän näköistä toiminta kulttuuria uusissa puitteissa.

Kaisa Hautamäki, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Moi! Olen Kaisa ”Kaisuli” Hautamäki ja syntyperäinen Ilmajokinen. Asun Palonkylässä perheeni kanssa. Ammatiltani olen lastenohjaaja, ja toimin Päiväkoti Pääskysaaressa varhaiskasvatuksen hoitajan tehtävissä.  Alalta minulla on kokemusta noin 10 vuotta. Pidän lasten kanssa askartelusta ja liikkumisesta ja ulkoilu on mielipuuhaani. Vapaa-aikani kuluu kotona lasten kanssa maailmaa ihmetellen. Lenkkeilen ja pyöräilen myös.

Tiia Peräsalo, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hei! Olen Tiia Peräsalo ja asustelen perheeni kanssa Seinäjoella. Valmistuin Etelä-Pohjanmaan Opistosta lastenohjaajaksi vuonna 2022. Valmistumiseni jälkeen olen tehnyt töitä Päiväkoti Pääskysaaressa. Aikaisemmin olen opiskellut media-alaa, mutta sen töiden vähyyden takia halusin tehdä elämälläni jotain muuta. Opiskelen tällä hetkellä Oulun yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Työssäni pidän tärkeänä turvallisia arjen rytmejä, kiireettömyyttä sekä huolettomuutta yhdistettynä toiminalliseen tekemiseen. Pidän tärkeänä myös aikaa lapselle tulla nähdyksi ja kuulluksi sekä aikuisen rakastavaa läsnäoloa.

Vapaa-aikani käytän metsäretkillä palautuen ja vaelluksilla Lapin erämaissa valokuvaillen sekä salilla ja lenkillä satunnaisesti käyden.

Sofia Sillanpää, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Moikka! Olen Sofia Sillanpää Seinäjoelta, alun perin Kauhajoelta. Ammatiltani olen terveydenhoitaja, sairaanhoitaja sekä lähihoitaja. Eniten kokemusta minulle on kertynyt varhaiskasvatuksen hoitajana ympäri Etelä-Pohjanmaan päiväkoteja.  Luonteeltani olen hyväntuulinen höpöttelijä ja hassuttelija. Vahvuuksiani on luovuus, taiteellisuus, sosiaalisuus ja positiivinen asenne. Harrastuksiini kuuluu askartelu, piirtely, lenkkeily ja autolla road tripien tekeminen. Tulevaisuudessa toivoisin, että minulla olisi lapsia, punainen tupa ja perunamaa.

 Johanna Åkerman, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Hei! Olen Johanna Åkerman, syntyperäinen ilmajokinen. Asun perheeni kanssa Ilmajoen keskustan läheisyydessä.

Terveys, turvallisuus, läheisyys, läsnäolo, aito kiinnostus sekä liikunta ovat asioita, joita arvostan ja jotka näkyvät myös työssäni lasten kanssa. Vapaa-aikani vietän usein liikkuen, mökkeillen, matkustellen, käsitöitä tehden sekä viettäen aikaa perheeni kanssa.


PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSAARI

Päiväkoti Pääskysaari, Ilmajoentie 539, 60800 Ilmajoki 0505547076
Avoinna arkisin klo 6.30-17.00
Päiväkodin johtaja Niina Ojala, puh. 050 562 4952 tai niina.ojala@epopisto.fi
Varajohtaja Tanja Antila, puh. 0505547076 tai tanja.antila@epopisto.fi

Leikkipääskyt (1-2-vuotiaat), puh. 050 373 2200, leikkipaaskyt@epopisto.fi
Laulupääskyt (2-3-vuotiaat), puh. 050 550 0935, laulupaaskyt@epopisto.fi
Lorupääskyt (3-4-vuotiaat), puh. 050 5482295, lorupaaskyt@epopisto.fi
Luontopääskyt (4-5-vuotiaat), puh. 050 554 4696, luontopaaskyt@epopisto.fi

 

Jaa sivu