Välähdyksiä elämän taitekohtiin ­– Marlen Puskan taidenäyttely Katajanmarjassa

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on loppuvuoden ajan näytteillä vaasalaisen Marlen Puskan maalauksia. Näyttelyn teemana on ”Välähdyksiä elämän taitekohtiin”. Työt kuvaavat hetkien haurautta, jotka eivät kerro koko totuutta aiheesta.

”Uhanalainen” on yksi Marlen Puskan näyttelytöistä.


– Töiden nimet ovat monimerkityksellisiä ja toivon, että jokainen löytää niistä omat tärkeät taitekohtansa ja luontoyhteyden, Marlen Puska sanoo.

– Näyttelyn töihin ja niiden nimiin on tullut vaikutteita lempirunoilijani Eeva Kilven sanoista. Hän käyttää runoissaan kaunista ja rikasta kieltä, joka on yhtä aikaa juurevaa ja yllätyksellistä. Inspiroiduin näitä töitä maalatessani myös katutaiteesta, mikä näkyy niiden väreissä ja rytmissä.

Maalaukset ovat sarja töitä, joissa toteutuvat edellä mainitut juurevuus ja yllätyksellisyys. Ensimmäinen työ on maalattu jo vuonna 2021, mutta se jätti kytemään ajatuksen, joka sai kolmen maalauksen verran jatkoa viime kesänä. Puskan mukaan töissä ”tapahtuu paljon”, joten hän halusi niihin yhtenäisen ja rauhoittavan värimaailman.

Mielikuvitusmaailma ilman sääntöjä

Marlen Puska kertoo olleensa koko elämänsä kiinnostunut taiteesta, joten hän on maalannut, piirtänyt ja valokuvannut aina. Joitain vuosia sitten hän alkoi maalata aktiivisemmin, ja nyt siitä on muotoutunut rakas harrastus, jonka äärellä rentoutua ja latautua.

– Maalaaminen on minulle ideoiden, energian ja tunteiden välittämistä erilaisten muotojen ja värien avulla. Ihana mielikuvitusmaailma, jossa ei ole sääntöjä.

Maalaukset ovat enimmäkseen abstrakteja akryylitöitä, joissa näkyy jonkin verran myös sekatekniikoita.

– Värimaailmani oli pitkään maanläheinen, mutta viime aikoina olen saanut paljon vaikutteita katutaiteesta. Esimerkiksi Wasa Graffitilandian upea näyttely toi omiin töihini väriä ja rohkeampaa muotoa.

Hetket, valo, luonto, arkinen kauneus, kohtaamiset ja elämän koukerot innostavat maalaamaan. Valokuvaaminen toimii myös inspiraation lähteenä, ja kuvauskohteet ovat usein hyvin arkisia.

– Voin kuvata jotakin ulkopuoliselle mitätöntä asiaa pitkään. Näen värit, valon ja muodot sommitelmina ja nämä välähdykset inspiroivat minua maalaamaan. Inspiroidun myös musiikista ja runoudesta. Yleensä töissäni näkyvät jollain tavalla nämä kaikki. Jokin ajatus, hetki tai kuva voi innoittaa aloittamaan työn tai musiikki, jota kuuntelen maalatessani, kuljettaa ideaa eteenpäin. Jossakin kohtaa maalaus saa tarinan ympärilleen, ja siihen saattaa kietoutua osa runoa, sanoitusta, kohtaamista, ihmistä.

Välillä hän tarttuu myös akvarellisiveltimeen ja silloin paperille ilmestyy usein sulkia. Kevyitä, hauraita, tuulen riepomia.

– Niissä on jotakin taianomaista, yhtäaikaista haurautta ja lentoon siivittävää vahvuutta.



Marlen Puskan taidenäyttely Etelä-Pohjanmaan Opistolla 4.9.-31.12.2023

Paikka: Liakka-talo, Ravintola Katajanmarja, Opistontie 111, 60800 Ilmajoki
Näyttely avoinna arkisin ravintolan aukioloaikoina


Lisätiedot:
Marlén Puska, puh. 040 832 7764, marlenpuska.art@gmail.com, FB/IG @marlenpuska.art

Jaa sivu

Adile Celen nettikoko

”Kun matkustan, opin itse enemmän”

Adile Celen tuli Turkista Suomeen syyskuussa 2021 ja aloitti opistolla suomen kielen opiskelun. Keväällä 2023 hän haki opiskelijaksi kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, ja elokuussa 2023 hän aloitti opinnot. Lastenohjaajaksi hän valmistui helmikuussa 2026, ja syksyllä 2025 hän vietti noin neljä viikkoa Erasmus+ -vaihto-opiskelijana 24.11–18.12. Tsekin Brnossa. Adile on opiston ensimmäinen lastenohjaajaksi suuntautunut maahanmuuttajataustainen kasvatus- ja ohjausalan opiskelija, joka lähti Erasmus-vaihtoon opiskelun aikana.  ”Halusin

Pääsiäisbrunssi 1920x1080

Pääsiäisbrunssi Ravintola Katajanmarjassa 5.4.

Ravintola Katajanmarja Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella (Opistontie 111) kattaa tarjolle maittavan PÄÄSIÄISBRUNSSIN ensimmäisenä pääsiäispäivänä, su 5.4. klo 11-14. Brunssin hinnat: 20 €/hlö 10 €/ 5–12 v. Alle 5-vuotiaat maksutta Ilmoittautuminen 30.3 klo 15 mennessä: toimisto@epopisto.fi / 06 425 6000 Lämpimästi tervetuloa herkuttelemaan! Pääsiäisbrunssin menun voit klikata myös tästä linkistä. Menu Veriappelsiinisalaatti Lehtikaali-parsa Caesar Minitomaattisalaatti Aurajuustopiirakka

Opiston toimisto lomailee

Talvilomailemme viikolla 9. Opiston toimisto on auki ma-ti klo 9-15. Loppuviikon toimisto on suljettu. Hyvää lomaa kaikille lomaileville!

Artikkelikuva_yhteishaku ja opintolinjat

Haku lukuvuoden 2026–2027 opintoihin alkaa 17. helmikuuta

Olemme mukana kevään toisen asteen yhteishaussa 17.2.-17.3.2026. Yhteishaun kautta voit hakea TUVA- ja Opistovuosi-koulutuksiin sekä kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, josta valmistuu lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Yhteishaussa mukana olevat koulutukset Ilmajoella ja Kauhajoella: Myös haku ensi lukuvuoden kansanopistolinjoille käynnistyy 17.2.2026. Haku on auki 31.7. asti. Tutustu koulutuksiin ja hae mukaan!

Avoimet ovet opistolla

Avoimet ovet opistolla ke 11.2. klo 12-18

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksen avoimien ovien päivään keskiviikkona 11.2. klo 12–18 (Opistontie 111, Ilmajoki). Iltapäivän aikana tarjoamme mahdollisuuden tutustua monipuolisesti opiston tiloihin ja toimintaan, ja toteuttamisessa ovat mukana niin opiskelijat kuin koko kampuksen henkilökunta! Liakka-talon liikuntasalissa esittelemme messutyyppisesti opiston koulutuksia, palveluja ja mahdollisuuksia, aulassa on tarjolla ilmaisia kasvomaalauksia ja pikameikkejä, ja ravintola Katajanmarjan väki

musikaalivalokuva

SOLMUSSA – musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa toukokuussa

SOLMUSSA – uusi kotimainen nuorten musikaali tuo lähes 50 nuorta Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle toukokuussa 2026. Etelä-Pohjanmaan Opisto toteuttaa uuden kotimaisen nuorten musikaalin SOLMUSSA yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin sekä Sisua ja syräntä -taidekasvatushankkeen verkoston kanssa. Teos saa ensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 22.5.2026. SOLMUSSA on ajankohtainen ja koskettava musikaali nuoruudesta, kasvusta ja nähdyksi tulemisen tarpeesta.

Opiston toimiston aukioloajat

Opiston toimiston uudet aukioloajat 7.1.2026 alkaen ovat ma-pe klo 12:00-15:00. Toimistomme on kiinni koko jouluviikon ja palvelemme jälleen uuden lukuvuoden alusta alkaen uusilla aukioloajoilla.

Avoin työpaikka: markkinointiasiantuntija

Etelä-Pohjanmaan Opisto etsii innostunutta ja innovatiivista markkinointiasiantuntijaa, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa opistomme koulutusten ja palveluiden myyntiä ja markkinointia kokonaisvaltaisesti. Markkinointiasiantuntijan keskeisiin tehtäviin kuuluu markkinointikampanjoiden suunnittelu, toteutus ja seuranta (verkko, sosiaalinen media, printtimedia), verkkosivujen ja some-kanavien sisällöntuotanto ja niiden koordinointi (teksti, kuva, video) sekä mainonnan optimointi ja analytiikan hyödyntäminen (esim. Google Ads, Meta

etela-pohjanmaan-opisto-ravintosali

Isänpäivälounas Ravintola Katajanmarjassa 9.11.

Opiston Ravintola Katajanmarjaan katetaan jälleen maittava isänpäivälounas sunnuntaina 9.11. klo 11-13. Tarjolla on runsas salaattipöytä, lämmin ruoka, juomat ja leivät sekä jälkiruoka ja kahvi. Alta näet koko menun tarkemmin. Varaukset sekä erityisruokavaliot pyydämme ilmoittamaan viimeistään ma 3.11. aikana (toimisto@epopisto.fi tai 06 425 600). Menu 30€/hlö (5–12 v. / 15€, alle 5-vuotiaat maksutta). Koko buffet-pöytä kuuluu

syksy

Opisto lomailee viikon 42

Opisto lomailee viikon 42 ja toimistomme on suljettu niin Ilmajoen kuin Kauhajoenkin kampuksella loman ajan. Palaamme arkeen jälleen maanantaina 20.10. ja toimisto on avoinna normaalisti klo 9-15. Oikein hyvää syyslomaa kaikille lomaa viettäville!