Pia Pennalan taidenäyttely opiston ravintolassa 7.2.-7.5.2022

ep-lintu

Kukkia, naisfiguureja ja rohkeita värejä. Pia Pennalan taidenäyttelyssä jokaisella teoksella on oma tarinansa, mutta yhteinen kantava ajatus. 17 teoksesta koostuva ”Sensitive Kind” on nähtävillä ravintola Katajanmarjassa 7.5.2022 saakka.




– Herkkyys mikä ihmisessä on, on voimavara. Tämä aika vaatii inhimillisyyttä ja muiden huomioimista.

Näillä sanoin Pia Pennala kuvaa näyttelynsä kantavaa ajatusta. Oikeita sanoja juuri oikealla hetkellä.

Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelyssä on yhteensä 17 teosta, joissa mukana paljon herkkiä kukka-aiheita ja naisfiguureja, vahvoja värejä, sekatekniikkaa ja taitavaa värien käyttöä. Pennalan mukaan värit, muodot ja tekstuuri ovatkin hänelle erityisen tärkeitä. Suurimman osan töistään hän tekee öljyväreillä, jotta värit toistuisivat mahdollisimman vahvoina.

Pennala kertoo maalanneensa aina ja käyneensä useilla taidekursseilla opettelemassa eri tekniikoita. Sen verran iso palo taiteen tekemiseen on ollut, että hän jossain vaiheessa päätti lähteä opiskelemaan taidehistoriaa Turun yliopistoon ja maalasi samalla. Omia taidenäyttelyitä on ollut aiemmin useampiakin, jopa Yhdysvalloissa saakka.

– Maalaan viikoittain ja koko ajan on jokin työ tekeillä tai useampi kesken. Jokainen työ on minulle pidempi prosessi, joten ne eivät valmistu hetkessä. Saatan välillä kuvata työn tai ripustaa sen eri paikkoihin nähdäkseni, puuttuuko siitä vielä jotain vai onko se valmis.

Visuaalista silmää ja intohimoa taiteeseen Pennala pystyy hyödyntämään myös päätoimessaan Etelä-Pohjanmaan Opiston meikkauksen ja maskeerauksen vastuuopettajana.

– Yksi näyttelyn teoksista on syntynyt täällä opistolla työskennellessä. Opettajana olen oppinut nuorilta paljon myötäelämistä.


Pia Pennalan taidenäyttely ”Sensitive Kind” Etelä-Pohjanmaan Opistolla 7.2.-7.5.2022
Näyttely avoinna arkisin ravintolan aukioloaikoina (Liakka-talo, ravintola Katajanmarja, Opistontie 111, 60800 Ilmajoki)

Jaa sivu

Veera Suokas, Marika Udelius, Tero Lepola ja Lotta Järvi istumassa opiston lammen rannalla.

Opistovuodesta vauhtia jatko-opintoihin

Veera Suokas opiskeli lukuvuoden Etelä-Pohjanmaan Opiston kauppatieteen linjalla, Lotta Järvi kasvatustiedettä, Marika Udelius liikuntatiedettä ja Tero Lepola tietotekniikkaa. Kun ovet jatko-opintoihin eivät auenneet vielä viime vuonna, oli kaikilla selvät suunnitelmat tulosten tultua. Välivuosi ei houkutellut ketään heistä, vaan jokainen halusi käyttää aikansa tekemällä jotain hyödyllistä – joko töitä tai opintoja. 

Kauneudenhoidon opintolinjan opettaja Paula Kekkonen tekemässä kasvohoitoa omassa hoitolassaan.

Kauneudenhoidon opintolinja käynnistyy elokuussa

Kauneudenhoitoa voi ensi syksystä lähtien opiskella Ilmajoella! Etelä-Pohjanmaan Opisto käynnistää uuden kauneusalan jatko-opintoihin ja yrittäjyyteen valmentavan opintolinjan, jossa on mahdollista tutustua kosmetologin opintoihin ja ammattiin sekä yleisesti ihonhoitoon ja sen merkitykseen.

alt=””.

Nettisivumme uudistuivat!

Etelä-Pohjanmaan Opiston uudet nettisivut on julkaistu. Uudistuksen taustalla on ollut ajatus päivittää sivusto modernimmaksi ja selkeämmäksi, helpottaa tiedon etsintää ja sujuvoittaa niiden selailua etenkin mobiililaitteilla. Samassa yhteydessä opiston koko visuaalinen ilme on päivitetty.

Maukka ja Väykkä opiston metsikössä.

Ystävyys on aarre – lastenteatteria koko perheelle

Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjat esittävät Timo Parvelan suosittuun kirjasarjaan perustuvan lastennäytelmän Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu perjantaina 3.5.2019 opiston liikuntasalissa.

Viljaa pellolla.

Maataloustieteiden opetus alkaa Ilmajoella

Helsingin yliopiston maataloustieteiden perusopintojen järjestäminen alkaa Ilmajoella elokuussa. Avoimen yliopiston kautta toteutuvasta koulutuksesta vastaavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu.

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on kirjoitettu jo 20 vuotta

In spirit -haamukijoittaja juhlistaa Etelä-Pohjanmaan Opiston kirjoittajalinjan 20-vuotista historiaa. Esitykset opistolla 20.-22.2.2019.

Jukka Gustafsson, Paula Risikko ja Tuomo Puumala opiston auditoriossa.

Kansanopistot vahvempaan rooliin koulutuskentällä

Opistolaiset kysyivät, kansanedustajat vastasivat. Eduskunnan puhemies Paula Risikko, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson vierailivat opistolla valtakunnallisessa Koulutuksen kolmas tie -seminaarissa tapaamassa opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa.

Opiston vanha päärakennus kesäauringossa.

Koulutuksen kolmas tie esillä Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (Kokoomus), sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (Keskusta) ja kansanedustaja, entinen opetusministeri Jukka Gustafsson (SDP) tapaavat opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa Etelä-Pohjanmaan Opistolla maanantaina 4.2.2019 klo 12-14.

Taiteilija Evgenia Lesonen näyttelytöidensä äärellä.

Tunne ohjaa Evgenia Lesosen kuvataidetta

Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelyssä yhdistyvät luovuus, kulttuuri ja vahva värimaailma. Näyttely on avoinna ravintola Katajanmarjassa 17.6.2019 saakka.