Teatterilinja yrittää selvittää mysteerin: Kuka on Tapaus A?

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän syksyn produktiona nähdään Martin Crimpin näytelmä “Tapaus A”. Vuonna 1997 ensi-iltansa saanut, nykynäytelmien klassikko piirtää pirstaleisen kuvan päähenkilöstä A, joka ei ole mukana omassa näytelmässään. Sen sijaan nähdään sarja yksittäisiä kohtauksia ja niissä henkilöitä, jotka yrittävät hahmottaa mystistä, poissaolevaa A:ta, Annea, Annieta. 

Yrittäessään määrittää päähenkilöä, henkilöt tuntuvatkin kertovan enemmän omasta itsestään. Tapaus A näyttää olevan lähes mitä vain: tähti, taiteilija, äiti, terroristi, uhri. Kaikilla on joku teoria, kuka hän on.

– Teksti on hämmentävän ajankohtainen, vaikka se on kirjoitettu yli kaksikymmentä vuotta sitten. Se tuntuu tuoreelta ja uudelta muodoltaan. Edelleen meillä ihmisillä vaikuttaa olevan valtava tarve määrittää ja lokeroida ihmisiä. Ja näemme helposti vain sen, mitä haluamme nähdä, pohtii esityksen ohjaaja Venla Korja.

– Kysynkin, mihin keskitymme, mitä näemme, mitä haluamme nähdä, ja mikä menee meiltä ohi?

Mystinen Tapaus A tuo teatterilinjan live-esitykset takaisin Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttämölle pitkän esitystauon jälkeen. Lavalla nähdään iso joukko teatteria päätoimisesti opiskelevia nuoria ja aikuisia.

Tapaus A Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttämöllä to 26.11. klo 19.00, ma 30.11. klo 12.00, ti 1.12. klo 12.00 ja ke 2.12. klo 12.00.

Koronarajoitusten takia jokaiseen esitykseen on rajoitettu määrä lippuja myynnissä. Esityksessä käytetyn kielen ja sisällön vuoksi esityksen alaikäraja on 15 vuotta.

ESITYKSET: to 26.11. klo 19.00 / ma 30.11. klo 12.00 / ti 1.12. klo 12.00 / ke 2.12. klo 12.00
ARVIOITU KESTO: 2,5 h väliaikoineen
PAIKKA: Etelä-Pohjanmaan Opisto, Liakka-talo, auditorio, Opistontie 111, 60800 Ilmajoki
LIPUT: 7 / 5 euroa, varaukset lippu@epopisto.fi tai puh. 044 432 5621
IKÄRAJA: 15 vuotta

Huomio!

  • Esitykseen otetaan vain 60 katsojaa, joka vastaa n. 40% katsomon normaalista täyttömäärästä.
  • Suosittelemme maskin käyttöä.
  • Käytä käsidesiä opistolle saapuessasi, käsienpesu on mahdollista wc-tiloissa. Huomioi turvaväli (1–2 metriä) mahdollisissa jonotustilanteissa. Tarvittaessa yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan tai hihaasi.
Tapaus A -näytelmän mainosjuliste.

Tapahtuma Facebookissa!

Lisätiedot: Venla Korja, Etelä-Pohjanmaan Opisto, puh. 044 432 5621, venla.korja@epopisto.fi

Jaa sivu

juhlavuosi

Etelä-Pohjanmaan Opisto juhlii 130-vuotista taivaltaan

Etelä-Pohjanmaan Opisto täyttää 130 vuotta marraskuussa. Opisto valmistautuu juhlalukuvuoteen usealla eri tapahtumalla, näytelmällä ja juhlalogolla. Myös opiston uusi strategia lähivuosille on kuvitettu juhlan hengessä. Eteläpohjalaisten kansanopisto Ilmajoella on yksi maan vanhimmista peruskoulun jälkeisistä suomenkielisistä oppilaitoksista. Opiston perustivat aikanaan nuorisoseurojen ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan aktiivit. Avajaisia vietettiin 7.11.1892. Samana kalenteripäivänä, 7.11., on myös 130-vuotisjuhla ensi

artikkeli-haku-kaynnissa

Haku käynnissä lukuvuoden 2022-2023 koulutuksiin!

Haku on käynnissä kaikkiin elokuussa alkaviin Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksiin. Tutustu koulutustarjontaamme ja hae mukaan viimeistään 31.7.2022!

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2022 valmistuneiden nimet on julkaistu. Nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

paakuva-kevatjuhla22

Lukuvuosi huipentui kevätjuhlaan

Toukokuun 25. päivä. Kevätjuhla. Valo tulvii sisään. Opiston ovi on avoinna. Elämään. Maailmalle. Viimeinen päivä ikinä, kun kokoonnutaan täsmälleen tällä porukalla tähän paikkaan.

Nuorisotyöpäivät 2022 FB cover

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 11.-12.8.2022

Alueelliset nuorisotypäivät järjestetään Ilmajoella 11.-12.8.2022. Tapahtuman teemana on ”Voi hyvin!”. Samalla juhlistetaan tänä vuonna 130 vuotta täyttävää opistoa ja 15 vuotta täyttäviä nuorisotyöpäiviä. Puhujina mm. tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, näyttelijä Pamela Tola ja nuorisotutkija Karla Malm.

alt=””.

Toimistomme on suljettuna 29.4.2022

Opiston toimisto, puhelinvaihde ja ravintola ovat poikkeuksellisesti suljettuina perjantaina 29.4.2022. Palvelemme jälleen maanantaina 2.5.2022.

epopisto-ravintola-katajanmarja

Äitienpäivälounas 8.5.2022

Muista äitiä tai mummua opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä äitienpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 8.5. klo 11.30-14.00.

etusivu-kulttuuri

Haemme teatterin tuntiopettajaa

Haemme teatterin tuntiopettajaa Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ilmajoelle. Työtehtäviin kuuluvat monipuoliset opetustehtävät sekä produktioiden ohjaus teatterin opintolinjalla.

artikkeli-opistochampions2022

Opiston salibandymestaruus lääketieteen opiskelijoille!

Opisto Champions 2022 -salibandyturnauksen voiton vei LTLL eli lyhyen lääketieteen opintolinja. Tiukassa finaalissa voittajajoukkue kukisti opiston henkilökunnan joukkueen 2-1. Pronssia vei kauppatieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue Masan Klapit.

epopisto_ukraina 1000x800

Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa opiskelupaikan ja majoituksen Ukrainan pakolaisille

Etelä-Pohjanmaan Opistossa voidaan tarjota opiskelupaikka sekä majoitus ja opiskelijaruokailut 20-30 Ukrainasta sotaa pakenevalle lyhyellä varoitusajalla tämän kevään kuluessa. Opiskelu toteutuu kotoutumiskoulutuksena joko vapaassa sivistystyössä tai aikuisten perusopetuksessa, mihin tilapäisen suojelun päätöksen saaneella on oikeus.