Kauneudenhoidon opintolinja käynnistyy elokuussa

ep-lintu

Kauneudenhoitoa voi ensi syksystä lähtien opiskella Ilmajoella! Etelä-Pohjanmaan Opisto käynnistää uuden kauneusalan jatko-opintoihin ja yrittäjyyteen valmentavan opintolinjan, jossa on mahdollista tutustua kosmetologin opintoihin ja ammattiin sekä yleisesti ihonhoitoon ja sen merkitykseen.

Linja soveltuu kaikille kiinnostuneille, mutta erityisesti niille, jotka ovat suuntaamassa alan opintoihin ja yrittäjiksi.

– Koulutus antaa hyvät lähtökohdat hakea esimerkiksi kosmetologikoulutukseen tai muihin kauneudenhoitoalan ammatillisiin opintoihin. Jos ala vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tulla mukaan, kannustaa opintolinjan opettajana aloittava Paula Kekkonen.

Opiskelun aikana perehdytään kauneudenhoidon eri osa-alueisiin: ihonhoitoon, kosmetiikkaan, välinehuoltoon, asiakaspalveluun ja yrittäjyyteen. Samalla opitaan tunnistamaan ja hoitamaan eri ihotyyppejä ja luomaan hoitokokonaisuuksia erilaisten asiakkaiden tarpeisiin.

– Paneudumme opiskelussa myös luonnonkosmetiikkaan. Itselleni tärkeitä kriteereitä hoitotuotteissa ovat kotimaisuus, luonnonmukaisuus ja ekologisuus. Olen itse yrittäjänä käyttänyt kotimaista luonnonkosmetiikkaa lähes kymmenen vuoden ajan. Luonnonkosmetiikan suosio on kasvussa ja sen ansiosta voimme vähentää ihmisten kemikaalikuormaa ja jättää pienemmän hiilijalanjäljen. Omassa hoitolassani en heitä mitään ylimääräistä viemäriin tai roskiin.

– Ihmiset ovat nykypäivänä hyvin tietoisia ympäristöasioista ja näitä arvoja halutaan noudattaa myös kauneudenhoidossa. Vaikka toisaalta muodissa on tietyllä tavalla ”keinotekoinen” kauneus, ovat ihmiset entistä kiinnostuneempia mitä heidän käyttämänsä tuotteet pitävät sisällään. On hienoa huomata tämä, mutta samalla alan yrittäjien on pystyttävä vastaamaan tähän tarpeeseen.

Itse useita vuosia kosmetologina työskennelleen Paula Kekkosen mukaan opetuksessa mennään muutenkin kokonaisvaltainen hyvinvointi edellä. Tämän päivän ihmisiä vaivaa kiire ja he kaipaavat rauhoittumista ja pysähtymistä. Siksi myös erilaisten hyvinvointipalveluille on kysyntää.

–  Työ kauneudenhoidon alalla jo sinällään edellyttää kykyä rauhoittua, koskettaa toista ihmistä, olla läsnä ja kuunnella. Luotan siihen, että ihmiset tulevaisuudessa keskittyvät tähän hetkeen, ei niinkään kauas tulevaisuuteen, jolloin hyvinvointipalvelujen tarve ja käyttö tulevat lisääntymään. Ala kaipaa lisää uusia osaajia.

Haku kauneudenhoidon opintolinjalle on käynnissä 31.7. saakka.

Lisätietoja opinnoista voit lukea täältä!

Jaa sivu

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2022 valmistuneiden nimet on julkaistu. Nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

paakuva-kevatjuhla22

Lukuvuosi huipentui kevätjuhlaan

Toukokuun 25. päivä. Kevätjuhla. Valo tulvii sisään. Opiston ovi on avoinna. Elämään. Maailmalle. Viimeinen päivä ikinä, kun kokoonnutaan täsmälleen tällä porukalla tähän paikkaan.

Nuorisotyöpäivät 2022 FB cover

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 11.-12.8.2022

Alueelliset nuorisotypäivät järjestetään Ilmajoella 11.-12.8.2022. Tapahtuman teemana on ”Voi hyvin!”. Samalla juhlistetaan tänä vuonna 130 vuotta täyttävää opistoa ja 15 vuotta täyttäviä nuorisotyöpäiviä. Puhujina mm. tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, näyttelijä Pamela Tola ja nuorisotutkija Karla Malm.

alt=””.

Toimistomme on suljettuna 29.4.2022

Opiston toimisto, puhelinvaihde ja ravintola ovat poikkeuksellisesti suljettuina perjantaina 29.4.2022. Palvelemme jälleen maanantaina 2.5.2022.

epopisto-ravintola-katajanmarja

Äitienpäivälounas 8.5.2022

Muista äitiä tai mummua opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä äitienpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 8.5. klo 11.30-14.00.

etusivu-kulttuuri

Haemme teatterin tuntiopettajaa

Haemme teatterin tuntiopettajaa Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ilmajoelle. Työtehtäviin kuuluvat monipuoliset opetustehtävät sekä produktioiden ohjaus teatterin opintolinjalla.

artikkeli-opistochampions2022

Opiston salibandymestaruus lääketieteen opiskelijoille!

Opisto Champions 2022 -salibandyturnauksen voiton vei LTLL eli lyhyen lääketieteen opintolinja. Tiukassa finaalissa voittajajoukkue kukisti opiston henkilökunnan joukkueen 2-1. Pronssia vei kauppatieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue Masan Klapit.

epopisto_ukraina 1000x800

Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa opiskelupaikan ja majoituksen Ukrainan pakolaisille

Etelä-Pohjanmaan Opistossa voidaan tarjota opiskelupaikka sekä majoitus ja opiskelijaruokailut 20-30 Ukrainasta sotaa pakenevalle lyhyellä varoitusajalla tämän kevään kuluessa. Opiskelu toteutuu kotoutumiskoulutuksena joko vapaassa sivistystyössä tai aikuisten perusopetuksessa, mihin tilapäisen suojelun päätöksen saaneella on oikeus.

artikkeli-rooliton

RoolitOn Seinäjoen kaupunginteatterissa 14.-18.5.2022

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän kevään näytelmä kertoo nuoresta Jerestä – ja marssittaa näyttämölle muiden muassa nuoren leffatähden, Onni Tommilan sekä näyttelijä Ilkka Koivulan.

E+J2021-OlemmeMukana-FB-FI-EN-Vaa

Olemme mukana Edu+Job-tapahtumassa 11.3.2022

Olemme mukana Edu+Job koulutus- ja rekrytointitapahtumassa perjantaina 11.3. Tule tutustumaan Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutustarjotaan! Tapahtuma järjestetään Vaasan kaupungintalolla ja sisäänpääsy on ilmainen.