”Force of Nature” vie fantasiamaailmaan

ep-lintu


Karoliina Mäen taidenäyttely ”Force of Nature” eli ”Luonnonvoima” esittää teoksia, joissa luonto on synnyttänyt mystisellä tavalla jotain kaunista ja sadunomaista. Toteutus rikkoo ajatusta pitää maalaus kehysten sisällä, herättäen teokset vaikuttavammin eloon.

Näyttely pohtii luonnonvoimien vaarallisuutta ja tuhoisuutta kauneuden kautta, erilaisesta näkökulmasta. Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään tavoitellakseen itselleen kauneutta? Mitä siitä syntyy, ja ovatko luonnonvoimat tällöin meitä vastaan vai meidän parhaaksemme?

– Teoksia tehdessäni pohdin erilaisia tekniikoita sekä materiaaleja, jotka tukisivat aihetta. Halusin käyttää materiaaleja, jotka vaikuttavat jollain tavalla meidän luontoomme niin hellivästi kuin tuhoisasti.

Töissä on käytetty mm. vessapaperia, foliota, vaahtomuovia, kipsiseosta sekä villalankoja ja niissä yhdistellään rohkeasti eri tekniikoita. Taiteilijan omien sanojen mukaan ”askartelua ja maalailua”.

– Merenneito-aiheessa on sekoitettu vaikka mitä eri tekniikoita. Veden aallot on tehty kynäruiskulla, ja merenneidolta löytyy myös meikkiä ja irtoripset.

Inspiraatiota lastenkirjoista ja elokuvista

Karoliina Mäki kertoo lähes kaikkien töidensä liittyvän jollain tavalla luontoon, ja usein niiden keskiössä on jokin ihmis- tai fantasiahahmo. Inspiraatiota hän saa lastenkirjojen kuvituksista tai fantasia-aiheisista saduista, elokuvista ja tv-sarjoista, kuten Alice in Wonderland, Hobitti, Herkules, Taru Sormusten herrasta ja Game of Thrones.

Uusia töitä syntyy tasaiseen tahtiin. Maalauksia harvemmin, mutta piirustuksia on jatkuvasti kesken.

– Mummu on kehunut, että minulla oli jo pienenä aina kynä kädessä. Jossain kohtaa kynä on sitten vaihtunut maalaussiveltimeen. Nyt taas tuntuu, että piirtäminen on jollain tavalla tullut takaisin. Vaihtelee kausittain, kumpaa teen enemmän.

Omien maalausten ja piirustusten lisäksi Karoliinan töitä on päätynyt kuvituksiksi lehtiin, esitteisiin, logoihin, vaatteisiin – jopa tatuoinneiksi. Ennen opiston näyttelyä töitä on ollut aiemmin esillä myös vastaavissa pienissä taidenäyttelyissä.

Tulevaisuuden unelmana on päästä kuvittamaan lasten ja nuorten satukirjoja.

Kampaajasta ja maskeeraajasta kuvittajaksi

Visuaalinen ilmaisu alkoi jossain vaiheessa innostaa niin paljon, että Karoliina päätti tehdä siitä itselleen ammatin. Opinnot ovat aivan loppusuoralla ja hän valmistuu media-alan ja kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi joulukuussa 2024.

Aiemmin hän työskenteli parturi-kampaajana sekä maskeeraajana muun muassa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Vaikka työ oli mieluisaa, se ei loppupeleissä tuntunut täysin omalta. Tilanne sai pohtimaan, mikä on se oikeasti itseä innostava asia. Siinä kohtaa maalaus ja piirtäminen nousivat ajatuksiin.

– Itsenäisempi työ sopii minulle paremmin. Viihdyn, kun saan oman tilan, aikaa suunnitteluun ja voin hyödyntää omia vahvuuksiani ja omaa tyyliäni.


FORCE OF NATURE
Karoliina Mäen taidenäyttely Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa 1.2.-30.6.2024

Näyttely avoinna ravintolan aukioloaikoina.



Lisätietoja:

Karoliina Mäen kotisivut ja portfolio

Seuraa instagramissa @k4rtist

Jaa sivu

Isänpäivälounas ravintola Katajanmarjassa 8.11.

Ravintola Katajanmarjassa Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella (Opistontie 111) katetaan jälleen maittava isänpäivälounas sunnuntaina 8.11. klo 11-13. Tarjolla on runsas salaattipöytä, lämmin ruoka, juomat ja leivät sekä jälkiruoka ja kahvi. Alta näet koko menun tarkemmin. Menun hinnat:30 €/aikuinen15 €/ 5–12 v.Alle 5-vuotiaat maksutta Ilmoittautuminen ti 3.11 klo 15 mennessä: toimisto@epopisto.fi / 06 425 6000 Lämpimästi tervetuloa

Avoin työpaikka: Markkinointiasiantuntija

Opistolla on auki markkinointiasiantuntijan tehtävä. Keskeisiin tehtäviin kuuluu markkinointikampanjoiden suunnittelu, toteutus ja seuranta (verkko, sosiaalinen media, printtimedia), verkkosivujen ja some-kanavien sisällöntuotanto ja niiden koordinointi (teksti, kuva, video) sekä mainonnan optimointi ja analytiikan hyödyntäminen (esim. Google Ads, Meta Business Suite). Työhön kuuluu myös asiakaspalvelua. Tehtävään valittavalta odotetaan soveltuvaa koulutusta (esim. markkinointi, viestintä, liiketalous), kokemusta digitaalisesta markkinoinnista

Avoimet ovet 11.11.2026 klo 12-18 – Ilmajoen kampus

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksen avoimien ovien päivään keskiviikkona 11.11. klo 12–18 (Opistontie 111, Ilmajoki). Iltapäivän aikana tarjoamme mahdollisuuden tutustua monipuolisesti opiston tiloihin ja toimintaan, ja toteuttamisessa ovat mukana niin opiskelijat kuin koko kampuksen henkilökunta! Liakka-talon liikuntasalissa esittelemme messutyyppisesti opiston koulutuksia, palveluja ja mahdollisuuksia, aulassa on tarjolla ilmaisia kasvomaalauksia, henna-tatuointeja ja pikameikkejä. Ravintola Katajanmarjan väki

Kansanopistossa opiskelleet saavat rohkean kielitaidon – ”Olen ylpeä, että nyt osaan suomea hyvin”

Kansanopistojen laadukas kielikoulutus vahvistaa maahanmuuttajien omaa toimijuutta ja auttaa kiinnittymään osaksi yhteiskuntaa. Kansanopistoissa suomea opiskelleet puhuvat kieltä sujuvasti ja unelmoivat opiskelu- ja työpaikoista. Laajasalon opiston suomen kielen koulutus on ollut käännekohta Mustafe Abdi Hassemin elämässä. Somaliasta muuttanut Hassem on ehtinyt opiskella suomea vain 1,5 vuotta, mutta hän puhuu ihailtavan selkeästi. ”Suomen kieltä ei ole helppo

Lukuvuoden aloitus 202614

Opiston 135. lukuvuosi lähti matkaan

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella lukuvuoden avajaisia vietettiin keskiviikkona 12.8. teemalla Matkaan lähtö. Osa opiston henkilökunnasta oli myös heittäytynyt teemaan pukeutumalla sen mukaisesti. Avajaispuheessaan rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uuden opiskelijat yhteiselle matkalle aidon kohtaamisen kansanopistoon ja muistutti, että opiston ensimmäinen matka alkoi jo vuonna 1892, kun opisto perustettiin. – Nyt alkoi opiston 135. lukuvuosi. Tälle matkalle

Aivokuva

Kaikille avoin INFO-ilta 10.8. klo 17-18

Kiinnostaako sinua avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opiskelu mutta emmit vielä ilmoittautumistasi? Askarruttaako jokin opiskeluun liittyvä asia?  Oletko ehkä kiinnostunut myös opintojen suorittamisesta päätoimisesti jollain opistomme opintolinjoista? Tervetuloa kuulemaan opistomme ryhmänohjaajien pitämää Teams-infoa ma 10.8.2026 klo 17.00. Infossa annetaan ohjausta sekä sivutoimiseen että päätoimiseen opiskeluun alkukasvatuksen, erityispedagogiikan, kasvatustieteen, psykologian ja avoimen ammattikorkeakoulun opintojen osalta. Info järjestetään maanantaina 10.8.2026

Solmussa-musikaali 2026_12

Yhteistyö Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa jatkuu

Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Seinäjoen kaupunginteatteri jatkavat yhteistyötä. Suurenmoisen suosion ja kiittävät arvostelut saavuttanut opiston toteuttama Solmussa-nuorisomusikaali valtasi kaupunginteatterin suuren näyttämön kuluvan vuoden toukokuussa. Myös ensi lukuvuonna 2026–2027 opiston taideopiskelijat nousevat kaupunginteatterin näyttämölle! Opiston ja kaupunginteatterin yhteistyön tavoitteena on eteläpohjalaisen nuorisoteatterin sekä teatterin opiskelualan kehittäminen maakunnassa, ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinja ja Seinäjoen kaupunginteatteri

Kevätjuhla 2026© Jenna Koivisto13

Opiston 134. lukuvuosi päättyi kevätjuhlan säveliin

Etelä-Pohjanmaan Opiston 134. lukuvuosi päätettiin perjantaina 29. toukokuuta perinteiseen tapaan juhlapuhein, yhteislauluin ja esityksin. Ilmajoen kampuksen kevätjuhlan juontaja Maija Mäkiviinikka palautti juhlaväen mieleen elokuun puolivälin, jolloin samassa salissa istuttiin opistovuoden avajaisissa. – Et ehkä tuntenut silloin ketään, mutta nyt ympärillä on tuttuja kasvoja omasta ryhmästä, ehkä ystäviäkin. Opettajat Anne Vihelä ja Jaakko Salminen johdattivat kevätjuhlijat

Korkeakoululinjojen opettajat

Löydä, opi, onnistu!

Tule kuuntelemaan Etelä-Pohjanmaan Opiston, Ilmajoen kampuksen, korkeakouluun valmentavista opiskelumahdollisuuksista keskiviikkona 27.5.  Teams-tilaisuudessa esittelemme lääketieteen, kauppatieteen, oikeustieteen, sosiaali- ja terveysalan, psykologian, logopedian ja kasvatustieteen opintolinjat. Jos vielä etsit omaa suuntaasi, kerromme myös uudesta Suunta – oma polku korkeakouluun opintolinjasta. Jos paikka korkeakouluun ei aukea yhteishaussa tai et tiedä, mikä on tulevaisuutesi suunta, opisto on oikea paikka!

1920x1080_kansi verkkosivuille

Äitienpäivälounas Ravintola Katajanmarjassa 10.5.

Ravintola Katajanmarjassa Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella (Opistontie 111) katetaan jälleen maittava äitienpäivälounas sunnuntaina 10.5. klo 11-13. Tarjolla on runsas salaattipöytä, lämmin ruoka, juomat ja leivät sekä jälkiruoka ja kahvi. Alta näet koko menun tarkemmin. Menun hinnat: 30 €/hlö 15 €/ 5–12 v. Alle 5-vuotiaat maksutta Ilmoittautuminen ti 5.5. klo 15 mennessä: toimisto@epopisto.fi / 06 425