Turvallisempi some, terveempi mieli – Kansanedustaja Ville Merisen yleisöluento opistolla 8.4.

ep-lintu


”Terapeutti-Villenä” tunnetulla Ville Merisellä on Tiktokissa sekä Instagramissa yli 130 000 seuraajaa. Hän on psykoterapeutti ja ensimmäisen kauden kansanedustaja, jolle nuorten mielenterveys on sydämen asia.

Ville Merinen on sanonut tekevänsä mitä vain, jotta nuorilla olisi parempi mielenterveys. Henkilökohtaisesti hän on sitä mieltä, että sosiaalisen median kanavista TikTok tulisi kieltää, mutta hyödyntää sitä taitavasti nuorten tavoittamiseen ja somen haitoista, mielenterveydestä ja muista tärkeistä aiheista puhumiseen.

Liityttyään palveluun lähes kolme vuotta sitten, hänestä tuli välittömästi nuorison suosikki.

– Sosiaalinen media aiheuttaa riippuvuutta ja sillä on tutkitusti yhteys nuorten ahdistukseen. Niin kauan kuin se on kaikkien saatavilla, koen tarpeelliseksi olla siellä itsekin läsnä, Merinen kertoo somessaan.

– Ehkä voisimme pohtia, miten somekanavien haittoja voitaisiin minimoida ja tehdä niistä nuorille ja muille käyttäjille turvallisempia.

Merinen vierailee Etelä-Pohjanmaan Opistolla maanantaina 8.4.2024 tapaamassa opiskelijoita ja puhuu aiheesta ”Turvallisempi some – terveempi mieli”.

Järjestämme lisäksi illalla klo 17.30 kaikille avoimen ja maksuttoman yleisöluennon, joka sisältää kahvitarjoilun. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen.

Ilmoittaudu mukaan su 31.3. mennessä alla olevasta linkistä:


https://forms.office.com/e/06YAAzXxUG





Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Pohjanmaan Sosialidemokraatit.



Ville Merinen somessa:
Instagram / TikTok @terapeuttiville

Jaa sivu

alt=””.

Ilmoittautuminen koulutuksiin ja kursseille pois käytöstä 14.-15.1.2020

Etelä-Pohjanmaan Opiston Wilmassa on järjestelmäpäivityksestä johtuva käyttökatko ajalla 14.-15.1.2020. Kaikkiin koulutuksiin ja kursseille ilmoittautuminen on pois käytöstä tuolloin ja avautuu jälleen viimeistään 17.1.

Palavia kynttilöitä pöydällä.

Joulun ja uudenvuoden aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina 21.12.2019-1.1.2020. Palvelemme seuraavan kerran torstaina 2.1.2020. Rauhallista joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle!

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistui syyslukukauden 2019 aikana uusia osaajia työelämään. Listassa on sellaisten henkilöiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen verkkosivuillamme. Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille!

Etelä-Pohjanmaan Opiston täysi ravintolasali, opiskelijoita ruokailemassa.

Haetaan kokkia vakituiseen työsuhteeseen

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolalla on kaksi toimipistettä, toinen opiston pääkampuksella ja toinen Sedu Ilmajoentiellä. Kokki työskentelee molemmissa. Hän kykenee vastaamaan itsenäisesti ravintolan kaikista työtehtävistä tai työskentelemään joustavasti tiimin jäsenenä.  Edellytämme alan koulutusta, riittävää työkokemusta ja innostusta omaan työhön. Ravintolan henkilöstö palvelee opiskelijoita ja työskentelee tiiviisti opiston muun henkilöstön kanssa. Yhteisöllinen ilmapiiri edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja sisäistä

Opiskelijoita joulukuusen ympärillä opiston itsenäisyysjuhlassa.

Opisto suljettuna itsenäisyyspäivänä

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina itsenäisyyspäivänä 6.12.2019. Palvelemme seuraavan kerran maanantaina 9.12.2019. Rauhallista itsenäisyyspäivää!

alt=””.

Millainen on maapallo, kun elämä loppuu?

Etelä-Pohjanmaan Opisto tuo näyttämölle monipuolisen taiteellisen kokonaisuuden ajankohtaisesta aiheesta: ilmastonmuutos. Tanssiteoksen ja konsertin sisältävällä esityksellä halutaan herättää ihmisiä ajattelemaan omaa toimintaansa sekä tukea ilmastonmuutoksen pysäyttämistä konkreettisesti lahjoittamalla osa lipputuloista hyväntekeväisyyteen. ACT!ON-tanssiteoksen ja Rakkaus ja maailmanloppu -konsertin esitykset opistolla 11.12. ja 12.12. klo 12.30 sekä 13.12. klo 10.00 ja klo 18.00.

Teatteriopiskelijat Katariina Ristimäki ja Antti Uitto roolihahmoissaan.

Teatterilinja esittää: Perheenjäsen

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan syysproduktio tuo lavalle kohtauksia Milja Sarkolan Perheenjäsen-näytelmästä. Näytelmä kertoo riipaisevan tarkkanäköisesti perhesuhteista, näyttelijän ammatista ja julkisuudesta. Esitykset opiston auditoriossa 14.-15.11.2019.

Pöytäkattaus opiston ravintolassa.

Isänpäivälounas 10.11.2019

Muista isää tai vaaria opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan ravintola Katajanmarjan perinteisestä isänpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 10.11. klo 11.30-14.00.

Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori Kyösti Nyyssölä vanhan päärakennuksen edessä.

Rehtori Kyösti Nyyssölä Kansanopistoyhdistyksen hallitukseen

Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori ja Korpisaaren säätiön toimitusjohtaja Kyösti Nyyssölä on valittu Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallitukseen toimikaudelle 2020-2022.

alt=””.

Syyslomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina syyslomaviikolla 14.-18.10.2019. Palvelemme seuraavan kerran maanantaina 21.10.2019.