Pohjalaisia tänään -esitys katsottavissa Youtubessa 8.10.2021

ep-lintu

Viime keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Pohjalaisia tänään jäi koronarajoitusten vuoksi ison yleisön saavuttamattomiin. Nyt tämä kiitosta saanut Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotanto tulee kaikkien katsottavaksi Youtubessa 8.10.2021.


Pohjalaisia tänään nähtiin viime toukokuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa. Nykypäivään sijoittuvassa pohjalaisklassikossa ovat mukana mm. Milja Korpi (vas.), Emmi Nieminen, Jaana Mansikkamäki, Tiitus Ahokas, Katariina Ristimäki, Nea Kangasluoma, Daniel Alatalo ja Yö Heinänen. Kuva: Johanna Stenroos.


Etkö nähnyt viime toukokuussa Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämöllä ensi-iltansa saanutta Pohjalaisia tänään -esitystä? Koronarajoitusten vuoksi useampi katsoja jäi ilman lippua Etelä-Pohjanmaan Opiston ja kaupunginteatterin yhteistuotantoon. Nyt tämä kiitosta saanut esitys tulee kaikkien nähtäväksi tallenteena. SeAMKin kulttuurituottajaopiskelijoiden kuvaaman ja Ethel Yli-Mäenpään editoiman tallenteen ensi-ilta on perjantaina 8.10.2021 klo 18.00 Etelä-Pohjanmaan Opiston YouTube-kanavalla.  

Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin kolmivuotisen yhteistyön ensimmäinen yhteisproduktio perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on teatteriopiskelijoiden ja Venla Korjan päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914.  

Korjan ohjaaman esityksen ytimessä on alkuperäisteoksessakin korostuva vapauden teema tuotuna 2020-luvulle. Elämänmakuisessa ja musiikkipitoisessa näytelmässä Sami Silénin sovitukset tuovat vanhat eteläpohjalaiset kansanlaulut tähän päivään. Esityksessä kuullaan Pohjalaisia-näytelmästä tutut, Artturi Järviluoman keräämät kansanlaulut täysin päivitettyinä versioina. Johanna Stenroosin koreografia yhdistää oivaltavasti perinteistä pohjalaista lajia, painia, sekä nykytanssia. 



Opiskelijahaku käynnissä opiston ja kaupunginteatterin seuraavaan yhteistuotantoon

Seuraava Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston yhteistuotanto nähdään keväällä 2022. Esiintyjähaku on käynnissä 25.10.2021 saakka. Tuotanto on osa teatterilinjan opintoja, ja siihen voivat hakea mukaan kaikki teatteria harrastaneet, jotka haaveilevat esiintymisestä, esiintymiskokemuksen kartuttamisesta tai taide- ja kulttuurialojen jatko-opinnoista. Hakemuksen voi jättää opiston nettisivuilla.




Lisätietoja: ohjaaja Venla Korja, puh. 044 432 5621, venla.korja@epopisto.fi


Lue lisää opiston teatterilinjasta ja hae mukaan!

Jaa sivu

Harakka ja mäyrä nettiin

Voimaeläimet-taidenäyttely Ravintola Katajanmarjassa

Kesällä 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on näytteillä ylistarolaislähtöisen taidemaalari Minttu Pakan maalauksia Voimaeläimet-nimisessä näyttelyssä. Hän kertoo teoksistaan näin: ”Maalaan pääasiassa voimaeläimiä ja maalauksista väreileekin kyseisen eläimen energia. Alun alkujaan en edes tiennyt maalaavani voimaeläimiä ihmisille, oletin että rakkaus eläimiini vain haluaa tulla ilmaistuksi taiteen kautta. Myöhemmin minulle on avautunut, että jokainen eläinmaalaus on henkilökohtainen

Etelä-Pohjanmaan Opiston täysi ravintolasali, opiskelijoita ruokailemassa.

Ravintolatyönjohtajan paikka auki opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on avoinna ravintolatyönjohtajan paikka. Ravintolatyönjohtaja vastaa työntekijöiden työvuoroista, töiden jakamisesta ja elintarvikehankinnoista sekä osallistuu keittiötyöhön. Opistolla on myös päiväkoti, jossa on oma jakelukeittiö. Opisto järjestää myös Sedu Ilmajoentien ruokapalvelut. Ravintoloissa työskentelee yhteensä kuusi vakituista henkilöä ja jonkin verran tuntityöntekijöitä. Työnjohtajan esihenkilönä on ravintolapäällikkö, joka tehtävänsä rinnalla toimii myös kotitalouden opettajana. Koulupäivinä

nuori näyttämö

Opisto mukana Nuori näyttämö -hankkeessa 2023-2024

Etelä-Pohjanmaan Opisto osallistuu lukuvuonna 2023-2024 Nuori näyttämö-hankkeeseen, jonka tarkoitus ja idea on tarjota nuorille (13-19 v.) harrastajille mahdollisuus päästä kaupunginteatterin lavalle valmistamallaan esityksellä.  Hanketta varten on valmistettu neljä uutta nuortennäytelmää, joista kukin ryhmä valitsee itselleen teoksen. Hankkeeseen osallistuu harrastajateatteriryhmiä ympäri Suomen, kaikkiaan viidestä kaupunginteatterista.  Kussakin kaupunginteatterissa järjestetään ns. ”karsinnat” toukokuussa 2024. Näissä ”karsinnoissa” esitetään oma teos, ja jokaisesta

epopisto-ravintola-katajanmarja

OopperaMenu katetaan Katajanmarjaan su 18.6.

Ilmajoen Musiikkijuhlien ohessa opiston Ravintola Katajanmarjassa on tarjolla OopperaMenu sunnuntaina 18.6. klo 11:00-13:30. Varaukset viimeistään ke 7.6. opiston toimistolle. Katso menu alla olevasta kuvasta ja tule mukaan herkuttelemaan!

Mun-koti-on-vaihtanut-paikkaa-1

Opiston 131. kevätjuhlaa vietettiin koskettavassa, kaihoisassa ja käärijänvihreässä tunnelmassa

Opiston kevätjuhlapäivän aamu 26.5. oli sateinen mutta opiston rehtori Kyösti Nyyssölän sanoin käärijänvihreä. Juhlaa vietettiin nyt 131. kerran, ja tunnelma oli kaikkine esityksineen ja puheineen koskettava ja kaihoisa. Yhteislauluksi valittu John Lennonin Imagine kaikui Korpisaarisalissa herra Jaakko Mäkisen säestämänä juhlan aluksi. Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi valmistunut Nita Mäki piti koskettavan ja hauskan opiskelijan puheenvuoron, jossa kertoi

Äitienpäivälounas opistolla su 14.5.

Tuttuun tapaan opiston ravintola Katajanmarjassa on tarjolla maittava ja monipuolinen äitienpäivälounas sunnuntaina 14.5. klo 11:30-14:00. Noutopöydän antimet koostuvat muun muassa seuraavista: nyhtöpossua kastikkeessa, lämminsavulohi, aurabroilerleikkeet, sillikaviaari, lämmin kasvis, perunat sekä salaatti – ja leipäpöytä ja juomat. Jälkiruokana on kahvin ja teen lisäksi passionmousse-täytekakkua, vaahtokarkkeja ja suklaakeksejä. Menun hinta aikuisille on 30€, lapset 5-12 v. 15€

st-pere-de-rodes-luostarissa

Retkiä, runoja ja runsaasti elämyksiä opintomatkalla Espanjan Gironassa

Sunnuntaiaamuna 16. huhtikuuta 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston 16 opiskelijaa vapaan sivistystyön eri linjoilta sekä kaksi opettajaa lähtivät Seinäjoen rautatieasemalta kohti Espanjan Gironaa. Viikon mittainen opintomatka toteutettiin Erasmus+ opiskelijoiden liikkuvuus -hankkeen mahdollistamana, ja opistolla sitä koordinoi englanninopettaja Cristina Catargiu. -Hankkeen tavoitteena oli tutustua vieraaseen kulttuuriin ja kehittää käytännössä kulttuurienvälistä viestintää sekä huomioida yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia suomalaisen kulttuurin

Avoimia työpaikkoja opetuspäiväkoti Pääskysaaressa

Haemme opiston opetuspäiväkoti Pääskysaareen kahta varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia sekä kahta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella, ja se toimii myösopetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Kasvatuksessa painotammemaaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Työtehtävissä on kuuden kuukauden koeaika, rikosrekisteriote vaaditaan, ja aloitus on sopimuksen mukaan. Palkkaus yksityisen sosiaalialan TES. Vapaamuotoiset hakemukset ja CV lähetetään

Elina-ja-Marja-nayttelyn-avajaiset

Kirjoittamattomat-valokuvanäyttely Liakka-talossa 27.3.-31.5.2023

Kenellä on lupa kotiseutuun? Näkyykö kotiseutu ulospäin, vai elääkö se sisällämme tarinoina, arvoina ja kokemuksina? Vai onko kyse siitä, että tuntee olevansa jossain kotonansa? Entä voiko joku kieltää sinua tuntemasta tai elämästä kotiseutuasi? Kirjoittamattomat on näyttely, joka haastaa kävijää pohtimaan näitä kysymyksiä ja luomaan tarinaa, jossa merkityksellistä ei ole se mistä tulemme, vaan se, että

monimuoto-opinnot

Uusia avauksia opiston opintotarjonnassa

Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa lisääntyneeseen monimuotokoulutuksen tarpeeseen avaamalla neljä opintolinjaa monimuoto-opiskelijoita ajatellen. Kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä luovaa kirjoittamista ja sanataidetta pystyy ensi syksystä alkaen opiskella joustavasti esimerkiksi työn ohessa. – Monimuotototeutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat edistää opintojaan esimerkiksi työn, aktiivisen harrastuksen tai perhe-elämän rinnalla. Opinnoissa korostuu itsenäinen työskentely. Lähiopetusta on vain neljänä päivänä