Opiston 135. lukuvuosi lähti matkaan

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella lukuvuoden avajaisia vietettiin keskiviikkona 12.8. teemalla Matkaan lähtö. Osa opiston henkilökunnasta oli myös heittäytynyt teemaan pukeutumalla sen mukaisesti.

Avajaispuheessaan rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uuden opiskelijat yhteiselle matkalle aidon kohtaamisen kansanopistoon ja muistutti, että opiston ensimmäinen matka alkoi jo vuonna 1892, kun opisto perustettiin.

– Nyt alkoi opiston 135. lukuvuosi. Tälle matkalle osallistuu yli 500 opiskelijaa, joista 425 tulee Ilmajoen asemalta ja 85 opiskelijaa hyppää kyytiin Kauhajoelta, rehtori sanoi.

Hänen mukaansa matkustajien määränpäät vaihtelevat: on korkeakouluun suuntaavia, on tulevia näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita sekä kasvatus- ja ohjausalalle menijöitä. Lisäksi opistomatkustajat edustavat yli 20 kansallisuutta. Puheessaan rehtori Nyyssölä listasi myös ohjeita matkustajille:

-Osallistutaan matkaohjelmaan, ettei matkanjohtajan tarvitse huolehtia. Tervehditään matkalle osallistujia. Nautitaan yhteisistä matka-aterioista. Pidetään hytit siisteinä, ettei stuerttien tarvitse siivota toisten sotkuja.

-Matka on kokemuksellinen ja elämyksellinen kaikille aktiivisille osallistujille. Welcome to the journey!

Hyviin juhliin kuuluu aina myös yllätysmomentteja, ja niitä koettiin myös lukuvuoden avajaisissa. Tiettävästi ensimmäistä kertaa avajaisten aikana vietettiin myös valmistujaisia, kun kasvatus- ja ohjausalan opiskelija Mikael Vainionpää vastaanotti tutkintotodistuksensa.

Ilmajoen kunnan tervehdyksen avajaisiin toi sivistys- ja hyvinvointijohtaja Janne Hakala, jonka mukaan matkaan lähtemisen teema on osuva vertaus opiskelun aloittamiselle.  

-Ei voi koskaan tietää, mitä matka tuo tullessaan. Sisältö syntyy tehdystä matkasta, ei vain päämäärän saavuttamisesta.

Hakala mainitsi puheenvuorossaan myös yhteistyön, jota Ilmajoen eri kampusten välillä tehdään muun muassa kaksoistutkinnon suorittamisen ja Sisua ja syräntä -hankkeen tiimoilta. Hän evästi uusia opiskelijoita myös suhtautumalla myönteisesti ihmisiin sekä näkemällä mahdollisuuksia, ei uhkia.

-Nauti ainutlaatuisesta opistohengestä. Kansanopisto on oivallinen paikka avaamaan ovia.

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Hakala päätti puheenvuoronsa lainaamalla opiston ensimmäisen rehtorin, Niilo Liakan, sanoja:

 Hän tuli sinne, sillä hänessä liikkui kaipaus ymmärtää elämää ja omaansa sen kautta.

Avajaisjuhlan päätössanoissa opiston kehittämispäällikkö Päivi Sirkka toivotti uusille opiskelijoille hyvää opistomatkaa koko henkilökunnan puolesta:

– Hyvät matkustajat, opistokone EPO 135 on valmiina lähtöön. Varmistakaa, että istuimenne on pystyasennossa, turvavyö kiinnitetty ja katse kohotettuna kohti määränpäätä ja sen yli. Opistokone EPO 135:n miehistö toivottaa kaikille matkustajille

HYVÄÄ MATKAA!

Jaa sivu

sisu - päivä - 1

”Joku pieni muru jotain mussa on aina ollu” – Sisu-päivä 8.10.

Mitä on mystinen sisu? Se on sinnikkyyttä, sitkeää tahdonvoimaa, hellittämätöntä tarmoa, lannistumattomuutta, peräänantamattomuutta, uskallusta ja rohkeutta, joka siivittää lähes mahdottomilta tuntuviin tekoihin. Etelä-Pohjanmaan Opiston Sisu-päivä tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden syventyä sisun merkitykseen arjessa ja löytää uusia voimavaroja omiin haasteisiin. Sisukkuudesta, resilienssistä ja lämpimästä sisusta (the gentle power of sisu) kuullaan niin Ilmajoen kunnanjohtaja Aape Laitalaisen, kirjailija Merja

kansanopistot_sokka_laatulupaus - 1

Kansanopistojen yhteinen laatulupaus – Näin kansanopistojen ammatillinen koulutus pysyy ja kehittyy huipputasolla

Ammatillista koulutusta järjestävät kansanopistot tekevät yhteistä kehitystyötä koulutuksen ja sen laadun sekä sosiaalisen kestävyyden turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Laatulupaus nostaa esiin yhteiset tavoitteet ja toimenpiteitä niiden edistämiseksi. Meidän kansanopistossamme Kohdataan opiskelijat tasavertaisesti ja aidosti välittäen.Se tarkoittaa esimerkiksi opiskelijoihin tutustumista, heidän vahvuuksiensa sanoittamista, uuden oppimisen aktiivista tukemista sekä läsnä olevaa vuorovaikutusta. Noudatamme yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa ja varmistamme sen

epo_kaso_temppurata

Kansanopistojen ammatilliselle koulutukselle kiitosta

Kansanopistojen ammatillinen koulutus saa vahvaa kiitosta tuoreissa kyselyissä, joissa opiskelijat arvostavat erityisesti opintoihin saatua tukea ja ohjausta. Amis- ja osallisuuskyselyjen tuloksissa korostuvat koulutuksen positiiviset vaikutukset opiskelijoiden hyvinvointiin ja osallistumismahdollisuuksiin. Voit tutustua kyselyjen tuloksiin Kansanopistoyhdistyksen kotisivuilla

lukuvuoden_aloitusjuhla3_web

Lukuvuosi käynnistyi – ”Hyvää matkaa ja retkimieltä kaikille”

Etelä-Pohjanmaan Opisto avasi uuden lukuvuoden 14. elokuuta Ilmajoella. Päätoimisia opiskelijoita on tänä syksynä 425 ja eri kansallisuuksia ennätykselliset 24. Alkanutta lukuvuotta on suunniteltu yhdessä Kauhajoen Opiston kanssa, joka yhdistyy Etelä-Pohjanmaan Opistoon vuoden 2025 tammikuussa. Yhdessä opistot muodostavat jatkossa yhden Suomen suurimmista kansanopistoista. Lukuvuoden aloitusjuhlassa rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon ja muistutti samalla opiston arvoista,

alt=””.

Avoimen korkeakouluopetuksen info-ilta 7.8. – tallenne katsottavissa

Kiinnostaako sinua avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkeakoulun opiskelu sivutoimisesti töiden tai muun koulun ohessa? Askarruttaako jokin opiskeluun liittyvä asia?   Tervetuloa kuulemaan opistomme ryhmänohjaajien pitämää Teams-infoa sosiaali- ja terveysalan avoimen AMK:n opinnoista, kasvatustieteen perus- ja aineopintojen sekä psykologian ja erityispedagogiikan perusopintojen vaatimuksista ja sisällöistä. Info järjestetään verkossa (Teams) keskiviikkona 7.8.2024 klo klo 17.00 – 18.00. Infon tallenne on katsottavissa

opistovuosi_ryhmakuva

Jatkuva haku Opistovuosi-koulutukseen – ratkaisu opiskelupaikkaa etsivälle oppivelvolliselle

Kansanopistojen järjestämään Opistovuosi-koulutukseen voi hakeutua jatkuvan haun kautta. Tämä maksuton koulutus on täydellinen vaihtoehto peruskoulun päättäneille oppivelvollisille, jotka jäävät toisen asteen yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa tai haluavat pohtia vielä uudelleen valintojaan. Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun valintatulokset julkaistaan 13. kesäkuuta. Monissa perheissä eletäänkin parhaillaan jännittäviä hetkiä. – Kun yhteishaun tulokset julkaistaan, hakijoista osa alkaa pohtia uudelleen valintojaan.

artikkeli-kampusalue

Kauhajoen Opisto liittyy Etelä-Pohjanmaan Opistoon

Kauhajoen Opisto liittyy Etelä-Pohjanmaan Opistoon 1.1.2025, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy kansanopiston ylläpitämisluvan siirtämisen Kauhajoen evankelisen opiston kannatusyhdistykseltä Korpisaaren säätiölle, joka ylläpitää Etelä-Pohjanmaan Opistoa. Opistojen ylläpitäjät ovat päättäneet yhdistymisestä yksimielisesti maaliskuun aikana. Kauhajoen Opistosta on tulossa Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen yksikkö. Korpisaaren säätiö on päättänyt ostaa Kauhajoen Opiston nykyiset toimitilat ja irtaimiston. Kauppakirjasta päätettiin yhdistymispäätösten yhteydessä.

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistosta valmistuneet

Toukokuussa 2024 opistolta valmistui jälleen kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisia! Alla olevalla nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä, onnea ja iloa tulevaisuuteen! 31.5.2024 Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta valmistuneet Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi: Anttila Janna, Ilmajoki; Granholm Anni, Kurikka; Haavisto Susanna, Seinäjoki; Hakola

jaana_saarinen_ohjelmanaiset

Alueelliset nuorisotyöpäivät Etelä-Pohjanmaan Opistolla 8.–9.8.

Alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään jälleen opistolla 8.-9.8.2024. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston järjestämän tapahtuman keskiössä on kunnallinen ”perusnuorisotyö”. Puheenvuorot tulevat Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Aluehallintovirastosta sekä Kuntaliitosta. Lisäksi saamme katsauksen alueen nuorisotyön helmistä. Työnhyvinvointinäkökulmaa tuo näyttelijä Jaana Saarinen. Torstai päättyy tietenkin perinteiseen iltajuhlaan hyvän musiikin ja ruuan merkeissä.  Perjantain kokoavan puheenvuoron käyttää vastaava tutkija Tomi

atte_virolainen

Avoimen iltamat 21.8. – pääpuhujana somelääkäri Atte Virolainen

Jo 15. kerran järjestettävät Avoimen iltamat on maksuton ja kaikille avoin tapahtuma, jossa esitellään jatkuvan oppimisen erilaisia mahdollisuuksia Etelä-Pohjanmaalla. Tapahtuma järjestetään keskiviikkona 21.8.2024 klo 17–20 Kampustalolla, Seinäjoki-salissa (Kalevankatu 35, Seinäjoki). Etelä-Pohjanmaan Opisto on mukana tapahtumassa yhdessä muiden Etelä-Pohjanmaan jatkuvan oppimisen oppilaitosverkoston toimijoiden kanssa. Tapahtumassa voit kysyä opintoneuvojiltamme lisää alueen laajoista koulutusmahdollisuuksista! Tapahtuman pääpuhujana on somelääkäri