Nykytanssiteos tarttuu nuorten kokemiin pelkoihin

ep-lintu

Hengitä! -esitys saa pohtimaan, voiko ahdistavia tunteita hallita. Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssin opiskelijoiden nykytanssiteos ensiesityksessä Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.12.2021.


Pelot ovat osa ihmisenä olemista ja kannamme niitä päivittäin mukanamme. Pelko voi ottaa vallan ja rajata elämää. Se tuntuu. Tunteen tutkiminen ja sen kohtaaminen auttaa hallitsemaan sitä yhä paremmin. Vaikka ihmisyyden pelot ovat meissä usein läsnä, niiden kanssa voi oppia elämään, jokaisella hengityksellä.

Tanssiteos ”Hengitä!” käsittelee nuorten kokemia pelkoja. Esityksen keskiössä ovat yksinäisyys, naurunalaiseksi joutuminen, omat ajatukset, epäonnistuminen, tyytymättömyys itseen, onnellisuuden puute ja hylätyksi tuleminen. Kaikki nämä saattavat aiheuttaa meissä sisäistä jännitystä. Teos herättää kohtaamaan omat pelot, ne järjettömimmätkin. Se auttaa huomaamaan, että pelko saa tuntua, ja sen kanssa voi oppia elämään.

Esityksessä nähdään Etelä-Pohjanmaan Opiston Opistovuosi-koulutuksen tanssin opiskelijoita. Koreografiasta vastaa ryhmän vastuuopettaja Johanna Stenroos.

Hengitä! saa ensiesityksensä Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.12.2021 klo 10.30.


ESITYKSET:
PE 10.12. klo 10.30 ja 17.30
MA 13.12. klo 12.30
TI 14.12. klo 12.30

Koreografia: Johanna Stenroos
Maskeeraus: Meikkauksen ja maskeerauksen opiskelijat, ohjaaja Pia Pennala

Esityksen kesto n. 25 min
LIPUT: 5 € / varaukset lippu@epopisto.fi

Etelä-Pohjanmaan Opiston auditorio (Liakka-talo)
Opistontie 111, 60800 ILMAJOKI


Lisätietoja: Johanna Stenroos, Etelä-Pohjanmaan Opisto, puh. 044 432 5619, johanna.stenroos@epopisto.fi



Jaa sivu

Koululinkin uudistus

Pohjalaisopiskelijoille perustetaan oma media – Ensimmäinen opiskelijatoimitus aloittaa Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opisto perustaa opiskelijoille median ja senioreille digiakatemian yhteistyössä Ilkka-Pohjalaisen kanssa. Ensimmäinen opiskelijatoimitus aloittaa tulevana syksynä uudella verkkojournalismin opintolinjalla.

alueelliset-banneri

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.2021

Alueelliset nuorisotyöpäivät Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.-11.8.2021 on peruttu. Aluehallintoviraston linjauksen mukaan lähitilaisuuksia ei voi järjestää vielä elokuussa, joten tämän takia tilaisuus joudutaan perumaan. Tavataan alueellisten nuorisotyöpäivien merkeissä elokuussa 2022!

artikkeli-kulttuurikilpi

Opisto palkittiin Etelä-Pohjanmaan lehtiseuran kulttuurikilvellä

Etelä-Pohjanmaan lehtiseura on myöntänyt kulttuurikilven Etelä-Pohjanmaan Opistolle. Tunnustus jaetaan eteläpohjalaisen kulttuurimiljöön hyväksi tehdystä työstä.

Taiteillija Marika KK opiston ravintolan näyttelytilassa.

Marika KK:n näyttely opiston ravintolassa 1.4.-29.7.2021

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä kevään ja kesän ajan ilmajokisen kuvataiteilija ja taidemaalari Marika KK:n töitä. Suurteokset ”Uusia alkuja” ja ”Kajastus” ovat taitava yhdistelmä erilaisia maalaustekniikoita, värejä ja kalligrafiaa, jota Marika KK myös tekee työkseen. Teokset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 29.7.2021 saakka. Marika KK – Taiteilijan tervehdys Olen Marika KK, kuvataiteilija ja taidemaalari, Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta,

Opetuspäiväkodin ulko-ovi, tervetuloa Päiväkoti Pääskysaareen.

Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa 3.5.2021

Korpisaaren Säätiön ylläpitämä Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa maanantaina 3.5.2021. Päiväkoti toimii Ilmajoen kampusalueella uudessa hirsirakennuksessa. Kunta on alustavasti varautunut noin 30 lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseen Pääskysaaressa. Varhaiskasvatuksen palvelusetelit tulevat perheiden haettaviksi pääsiäisen jälkeisellä viikolla.  Tarkemmat hakuohjeet päivitetään viikolla 14 Ilmajoen kunnan nettisivuille www.ilmajoki.fi ja Päiväkoti Pääskysaaren nettisivuille www.epopisto.fi/opetuspaivakoti. Kunta tekee päätöksen palvelusetelistä ja päivähoitopaikasta hakemuksen perusteella. Ennen

Pohjalaisia tänään -musiikkinäytelmän näyttelijöitä ja muusikoita ryhmäkuvassa.

Pohjalaisia tänään – perinteitä lempeästi mylläten

Kuka ottaa niskalenkin? Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterin sekä esittävän taiteen opintolinjojen Pohjalaisia tänään -esitys perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä lempeydellä sekä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914. Esitykset toukokuun viimeisellä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa. Kaisa on perinyt isältään painisalin ja sen mukana velvoittavat perinteet sekä suuret odotukset. Perinteisen painitreenauksen ohella Kaisa

alt=””.

Toimistomme on suljettuna perjantaina 26.3.2021

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina perjantaina 26.3.2021. Palvelemme jälleen maanantaina 29.3.2021 klo 9.00-15.00.

Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijat ja henkilökunta ryhmäkuvassa.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustus

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri on päättänyt antaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan Opistolle. Punainen Risti jakaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia vuosittain rasisminvastaisella viikolla. Tunnustuksen perusteena on opiston pitkäjänteinen työ maahanmuuttajien koulutuksen ja pakolaisten kotoutumisen edistäjänä. ”Opisto on rohkea ja aktiivinen rasisminvastainen toimija ja vaikuttaja, joka näkee opiskelijoiden moninaisuuden vahvuutena.” Tunnustus annetaan Punaisen Ristin ulkopuoliselle

alt=””.

Hiihtolomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina hiihtolomaviikolla 4.-7.3.2021. Muuten palvelemme normaalisti arkipäivisin klo 9.00-15.00. 

Opetuspäiväkodin julkisivu.

Haemme henkilökuntaa keväällä 2021 avattavaan opetuspäiväkotiimme

Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella. Pääskysaari toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Varhaiskasvatuksessa painotamme maaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa, varhaiskasvatuksen hoitajia ja keittiö-ja siivousalan yhdistelmätyöntekijää. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin VARHAISKAVATUKSEN OPETTAJAA (kasvatustieteen kandidaatti tai sosionomi) VARHAISKASVATUKSEN HOITAJIA , 4 paikkaa (lastenohjaaja tai lähihoitaja) KEITTIÖ-