Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoelle

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoen korkeakoulukampukselle. Opisto on maakunnan suurin avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjä ja pyrkii tulevaisuudessa vastaamaan nykyistä tehokkaammin alueen nuorten mahdollisuuksiin aloittaa korkeakouluopinnot omassa maakunnassa.


Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoen korkeakoulukampukselle. Opisto on maakunnan suurin avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjä. Selvityksen tekijäksi on lupautunut korkeakouluneuvos Tapio Varmola.

Etelä-Pohjanmaan Opisto pyrkii vastaamaan nykyistä tehokkaammin maakunnan nuorten mahdollisuuksiin aloittaa yliopisto- tai muut korkeakouluopinnot omassa maakunnassa. Selvitys koskee opiston korkeakouluun tähtäävien opintolinjojen muuttoa Seinäjoen korkeakoulukampukselle. Opintolinjoilla opiskelee nykyään vuosittain noin 150–200 päätoimista opiskelijaa.

Opistolla on yhteistyösopimus kuuden yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa. Seinäjoen korkeakoulukampuksen etuna olisi yliopistokeskuksen ja muiden korkeakoulutoimijoiden läheisyys sekä nykyistä paremmat kulkuyhteydet.

Selvitys tehdään nopealla aikataululla maaliskuun puoliväliin mennessä. Uuden yksikön perustaminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön lupaa. Opiston pääkampuksella Ilmajoella opetus laajenee lähivuosina kasvatus- ja ohjausalalla, taito- ja kulttuuriopinnoissa sekä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa.



Lisätietoja:

Rehtori Kyösti Nyyssölä, puh. 044 559 4400
Korkeakouluneuvos Tapio Varmola, puh. 040 830 4100


Jaa sivu

artikkelin kuvituskuva

Yhteishaku 22.2.-22.3.2022

Olemme mukana kevään yhteishaussa 22.2.-22.3.2022. Voit hakea yhteishaun kautta Opistovuosi- ja TUVA-koulutuksiin tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan! Haku tapahtuu Opintopolku-palvelussa. Nettihaku sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 15.00. Yhteishaussa mukana olevat koulutukset Opistovuosi-koulutus Opistovuosi, ilmaisulinja TUVA-koulutus Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja, nuoriso- ja yhteisöohjaaja)

artikkeli-pomedia

Pomedian ensimmäinen opiskelijatoimitus aloitti Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Pomedia on nyt perustettu! Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat ovat perustaneet pohjalaisopiskelijoille uuden verkkomedian, jonka ensimmäinen opiskelijatoimitus aloitti toimintansa opistolla.

artikkeli-hengita

Nykytanssiteos tarttuu nuorten kokemiin pelkoihin

Hengitä! -esitys saa pohtimaan, voiko ahdistavia tunteita hallita. Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssin opiskelijoiden nykytanssiteos ensiesityksessä Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.12.2021.

Pöytäkattaus opiston ravintolassa.

Isänpäivälounas 14.11.2021

Muista isää tai vaaria opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä isänpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 14.11. klo 11.30-14.00.

artikkeli-natalil-ja-venla

Natalil Lintala teatterilinjan vastuuopettajaksi

Teatteritaiteen maisteri Natalil Lintala aloittaa Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan vastuuopettajana marraskuussa Venla Korjan siirtyessä Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijaksi.

artikkeli-pohjalaisia-tanaan-verkkoenska

Pohjalaisia tänään -esitys katsottavissa Youtubessa 8.10.2021

Viime keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Pohjalaisia tänään jäi koronarajoitusten vuoksi ison yleisön saavuttamattomiin. Nyt tämä kiitosta saanut Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotanto tulee kaikkien katsottavaksi Youtubessa 8.10.2021.

Opiskelijamedia

Ehdota nimeä uudelle opiskelijamedialle – osallistujien kesken arvotaan älykello!

Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat perustavat pohjalaisille opiskelijoille uuden verkkomedian, jolle etsitään nyt kilpailun avulla nimeä. Kilpailu on käynnissä 8.10.2021 saakka.

artikkeli-kyllikkituominen

Kyllikki Tuomisen näyttely opiston ravintolassa 14.8.2021-2.1.2022

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä loppuvuoden ajan ilmajokisen harrastajataiteilijan Kyllikki Tuomisen töitä. Näyttelyssä on mukana Tuomisen omia töitä vuosien varrelta ja lisäksi hänen jäljennöksiään kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksista. Maalaukset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 2.1.2022 saakka.

artikkeli-kampusalue

Tule keskustelemaan! – Työpaja Ilmajoen tulevaisuudesta kotina 22.9.2021

Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestetään työpaja Ilmajoen tulevaisuudesta keskiviikkona 22.9. klo 14-18. Mukaan tarvitaan ihmisiä täydentämään keskustelua omalla asiantuntijuudellaan. Paikalla myös aiheen asiantuntijoita Etelä-Pohjanmaan liitosta, Sitrasta, Oikeusministeriöstä ja Siirtolaisinstituutista.

aritikkeli-iltamat2021

Mistä ilo ja into syntyvät? – Avoimen iltamat webinaarina 17.8.2021

Tänä vuonna Avoimen iltamissa pohditaan sitä mistä ilo ja into syntyvät. Onnistuminen, oppiminen ja omanarvontunto ovat Jaakko Heinimäen eväät hyvinvointiin. Koronatilanteen vuoksi tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti webinaarina tiistaina 17.8.2021.