Opetus- ja kulttuuriministeriön vieraita opistolla

ep-lintu

Opetus- ja kulttuuriministeriön vierailijaryhmä ylijohtaja Petri Lampisen johdolla vieraili opistolla keskiviikkona 15.3. Vierailijat tutustuivat vanhaan päärakennukseen ja osallistuivat auditoriossa ohjelmaan, jota tarjoilivat opiston opiskelijat ja opettajat. Ohjelman aloitti palanen tanssi- ja teatterilinjan sekä opistovuosi, ilmaisulinjan opiskelijoiden Taitekohtaamisia-esityksestä, jota taustoitti opettaja Johanna Stenroos. Opiston kuulumisia vierailijat saivat ottaa vastaan rehtori Kyösti Nyyssölän johdattelemasta paneelikeskustelusta.

Vierailijoita kiinnosti muun muassa se, miten lukio- ja ilmaisuopintojen yhdistäminen onnistuu käytännössä, ja kysymykseen vastasi opiskelija Annu Valtasaari.

– Suoritan opintoja vanhan mallin mukaisesti. Viime vuonna opistolla oli yksi jakso, tänä vuonna koko vuosi eli saan olla mukana myös kevään isossa produktiossa. Kolmas vuosi on kokonaan lukiolla.

– Ilmaisuopinnot luetaan vapaasti valittaviin lukion opintoihin. Tällä on paljon potentiaalia eikä samanlaista mahdollisuutta ole muualla maakunnassa, Ilmajoen lukion rehtori Jouko Peltonen täydensi.

Myös kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suorittamisesta vierailijoilla oli kysyttävää, ja opiskelija Petra Salminen kertoi kokemuksistaan seuraavasti:

– Opiskelija huomioidaan opistolla hyvin, ja opettajat ovat täällä läheisiä. Aina saa apua.

– Ensimmäisenä opiskeluvuonna lähdetään oman persoonallisen ammattitaidon kasvattamisesta ja etsitään sopivantyyppisiä työssäoppimispaikkoja. Ajattelen, että olen timantinhioja. Kirveellä aloitetaan ja sitten vähitellen pienennetään välineistöä, nuorisotyöaineiden opettaja Esa Kakkuri hauskuutti kuulijoita.

Kasvatustieteen ja erityispedagogiikan opintolinjan vastuuopettaja Jaana Alestalo puolestaan pääsi kertomaan käyttäytymistieteiden opintojen toteuttamisesta.

– Pääasiassa opiskelijat ovat suoraan lukiosta tulleita. He luulevat tulevansa pitämään välivuotta, mutta me laitamme heidät täällä myllyyn. Opiskelijat tekevät yliopistotasoiset perusopinnot ja kieli- ja viestintäopinnot, ja lisäksi keväällä on VAKAVA-valmennuskurssi. Yliopistoon pääsyn jälkeen ensimmäinen opiskeluvuosi on jo meillä tehty.

Myös maahanmuuttajien työllistyminen ja kouluttautuminen kiinnosti vierailijoita, ja kysymykseen vastasi puolitoista vuotta sitten Suomeen tullut opiskelija, turkkilainen Zehra Koҫ.

– Omaa suomen kieltä täytyy kehittää. Jos haluan tehdä täällä omaa ammattia, täytyy aloittaa alusta. Se jännittää minua. Mutta olen tosi tyytyväinen, koska meidän maassa se ei ole mahdollista. Jos sinulla on ammatti, se on se, turkkilaisesta yliopistosta liikunnanopettajaksi valmistunut ja sulkapallovalmentajana työskennellyt Zehra Koҫ kertoi.

Omassa puheenvuorossaan tilaisuuden lopuksi ylijohtaja Petri Lampinen kiitti opistolaisia mielenkiintoisesta ohjelmakokonaisuudesta.

– Hieno esitys, kiinnostava paneelikeskustelu ja oli erityisen hienoa nähdä ja tavata opiskelijoita.

Jaa sivu

vanhustenviikon_iltatilaisuus_mainos

Vanhustenviikon iltatilaisuus 5.10.

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Ilmajoen seurakunnan järjestämään Vanhustenviikon iltatilaisuuteen 5.10.2023 klo 18-20 Ilmajoen Kestikartanoon. Illan aikana ikäihmisille suunnattua ohjelmaa, jonka jälkeen osallistumme yhteiseen kahvitukseen. Ilmoittautuminen ke 27.9. mennessä: Elinalle puh. 050 330 8933 taiPäiville puh. 0400 477 536 Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla ”Tehdään iästä numero”. Vanhustenviikon aloittaa Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla sunnuntaina 1.10. Lisäksi teemaviikon

marlenpuska_uhanalainen

Välähdyksiä elämän taitekohtiin ­– Marlen Puskan taidenäyttely Katajanmarjassa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on loppuvuoden ajan näytteillä vaasalaisen Marlen Puskan maalauksia. Näyttelyn teemana on ”Välähdyksiä elämän taitekohtiin”. Työt kuvaavat hetkien haurautta, jotka eivät kerro koko totuutta aiheesta. – Töiden nimet ovat monimerkityksellisiä ja toivon, että jokainen löytää niistä omat tärkeät taitekohtansa ja luontoyhteyden, Marlen Puska sanoo. – Näyttelyn töihin ja niiden nimiin on tullut

IMG_8761

Lukuvuosi käynnistyi ennätysopiskelijamäärällä

Etelä-Pohjanmaan Opisto avasi uuden lukuvuoden 14. elokuuta Ilmajoella. Päätoimisia opiskelijoita on tänä lukuvuonna 430, enemmän kuin koskaan aiemmin yli 130-vuotiaan opiston historiassa. Heistä reilut 270 on suomenkielisiä ja 160 vieraskielisiä, kansallisuuksia on 15. Opiskelijamäärät kasvoivat erityisesti kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa sekä suomen kielen ja kulttuurin opinnoissa. Avajaisjuhlassa rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon

Mona Moisala_rajattu

Avoimen Iltamat 16.8. – Aivojen älytön arki?

Aivomme ovat kovalla koetuksella, kun elämme kiireistä arkea ja täytämme tyhjät hetket koukuttavilla älylaitteilla. Aivotutkija Mona Moisalan luennolla pohditaan, kuinka aivojaan voi suojella liialliselta rasitukselta pienin, arkisin teoin. Jo perinteeksi muodostuneet Avoimen Iltamat järjestetään keskiviikkona 16.8.2023 Kampustalon Seinäjoki-salissa. Voit tutustua koulutusmahdollisuuksiin ja jututtaa opintoneuvojia Kampustalon aulassa klo 17–18, luento-osuus alkaa salissa klo 18. Luennon väliajalla

auringonkukat

Tervetuloa lukuvuoden avajaisiin 14.8.

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2023-2024 avajaiset järjestetään 14.8. klo 12.15 alkaen Liakka-talon Korpisaarisalissa. Avajaisten juhlapuhujaksi on kutsuttu kansanedustaja Mikko Savola. Lisäksi ohjelmassa on rehtori Kyösti Nyyssölän puhe, taide- ja musiikkiesityksiä sekä yhteislaulua. Tilaisuus kestää noin tunnin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

paula_noronen_web

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.

Alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään jälleen opistolla to-pe 10.-11.8.2023. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston järjestämässä tapahtumassa puhujina ovat muun muassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattori Mari Rajamäki, valtiotieteen tohtori, dosentti ja työnohjaaja Antti Maunu sekä nojatuolihaastattelussa kirjailija Paula Noronen, jonka haastattelun teemana on huumori työvälineenä. Ohjelma:  TORSTAI 10.8.2023 13:00 Päivien avausKyösti Nyyssölä, rehtori, Etelä-Pohjanmaan Opisto13:45 Hatkoja ja

alt=””.

Avoimen korkeakoulun opintoinfo 3.8.

Järjestämme infon Etelä-Pohjanmaan Opiston sivutoimisista avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnoista Teamsissa 3.8. klo 17-18. Info koskee erityisesti kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan sekä sosiaali- ja terveysalan opintoja. Katso opintoinfon tallenne

Spelit

Eteläpohjalaiset Spelit opistolla 28.-29.7.

Eteläpohjalaiset Spelit -kansanmusiikkifestivaali järjestetään pienen tauon jälkeen jälleen Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla 28.- 29.7.2023. Ohjelmassa musiikkiesityksiä ja vapaita pelimannisoittoja opiston piha-alueella. Lisäksi Speleissä kilpaillaan SM-tasolla huuliharpun ja mandoliininsoitossa sekä  Spelimestaruuksista 1- ja 2- rivisten haitareiden kisassa. OHJELMA PERJANTAI 28.7.2023 AUDITORIO 18.00 – 18.30 Spelien avajaiset: Spelifanfaari ja musiikkiesityksiä 18.30 – 19.15 Anne-Mari Kanniainen ja Keke Lammassaari

opisto-kesakuu-2023.nettiin

Juhannuksen aukioloajat

Opiston toimisto on suljettu juhannusta edeltävänä torstaina 22.6. sekä juhannuksen ajan. Muuten toimisto palvelee kesän ajan tuttuun tapaan maanantaista perjantaihin klo 9-15.

etusivu-maahanmuuttajat

Suomen kielen ja kulttuurin maksuton koulutus kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille

Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille suomen kielen ja kulttuurin maksuttomia opintoja. Opinnot kestävät yhden lukukauden ajan. Ensimmäinen ryhmä käynnistyy ma 14.8. ja päättyy pe 22.12.2023. Toinen ryhmä alkaa ma 8.1.2024 ja päättyy pe 31.5.2024. Koulutus sisältää 25–30 oppituntia viikossa lähiopetuksena Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella. Opetus räätälöidään opiskelijan henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on edetä alkeistasolta arkielämässä