Maataloustieteiden opetus alkaa Ilmajoella

ep-lintu

Helsingin yliopiston maataloustieteiden perusopintojen järjestäminen alkaa Ilmajoella elokuussa. Avoimen yliopiston kautta toteutuvasta koulutuksesta vastaavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu.

Opiskelijalle on tarjolla kaikkiaan 26 opintopistettä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opintoja. Maataloustieteitä ei ole voinut koskaan aiemmin opiskella näin laajasti avoimessa yliopistossa.

Etelä-Pohjanmaan Opistoon tulee avoimen yliopiston opintoihin nojaava maataloustieteiden opintolinja, jonka opetuksesta osa toteutuu naapurikampuksella Sedun maatalouden yksikössä. Opintolinjalle valitaan noin 20 opiskelijaa. Opintolinjan sisältöön kuuluu myös avoimen yliopiston kieli- ja viestintäopintoja, tiedeopintoina myös kemiaa sekä lisäksi muita akateemisia opiskeluvalmiuksia kehittäviä sisältöjä.

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Sedun yhteistyön tavoitteena on innostaa erityisesti Pohjanmaan maakuntien sekä koko Keski- ja Pohjois-Suomen nuoria maataloustieteiden opiskeluun.

Etelä-Pohjanmaan ruokamaakunnassa on runsaasti agronomien mielenkiintoisia tehtäviä sekä pulaa alan korkeasti koulutetuista ammattilaisista. Tulevaisuuden tarpeet edellyttävät innokkaita ja osaavia alan kehittäjiä. Ruoka on tulevaisuuden ala, joka kiinnostaa alkuperäänsä myöten koko väestöä entistä enemmän.

Lisätietoja:
Rehtori Kyösti Nyyssölä, Etelä-Pohjanmaan Opisto, puh. 044 559 4400
Varadekaani Janna Pietikäinen, Helsingin yliopisto, maatalous-metsätieteellinen tiedekunta, puh. 050 318 2313
Vararehtori Pasi Artikainen, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu, puh. 040 830 2415

Jaa sivu

Ruutukaappaus opiston etäkevätjuhlasta.

Lukuvuosi päättyi etäkevätjuhlaan

Etelä-Pohjanmaan Opiston kevätjuhla järjestettiin 29.5.2020 etäkevätjuhlana Zoomin välityksellä. Juhlan järjestelyistä ja ohjelmasta vastasivat kulttuurilinjojen opettajat ja opiskelijat yhdessä muiden opistolaisten kanssa.

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 21.-22.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina helatorstaina ja perjantaina 22.5.2020. Tavoitat meidät jälleen maanantaina 25.5.2020.

Opiston vanha päärakennus.

60 maksutonta opiskelupaikkaa elokuussa alkaville opintolinjoille

Etelä-Pohjanmaan Opisto on saanut Opetushallitukselta valtionavustuksen Tehdään tulevaisuus yhdessä -hankkeelle, jonka avulla tietyillä opintolinjoilla opiskelu on maksutonta 60 opiskelijalle koko syyslukukauden ajan. Maksuton koulutus on tarkoitettu erityisesti työttömien, työttömyysuhan alaisten ja työvoiman ulkopuolella olevien aikuisten perustaitojen kehittämiseen. Haku koulutuksiin on käynnissä 31.7.2020 saakka.

Pino opiston julkaisuja pöydällä.

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt!

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt ja luettavissa myös verkkolehtenä. Lukuvuoden päätteeksi julkaistavan lehden sisällöstä vastaa kirjoittamisen ja viestinnän opintolinja yhteistyössä muiden opistolaisten kanssa.

Teatterilinjan manifestien mainos.

Teatterilinjan Manifestit 13.-14.5.2020

Teatterilinjan Manifestit julkaistaan tänä vuonna poikkeuksellisesti Youtube-seikkailuna. Manifestit ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia sooloteoksia. Ne ovat itsenäisiä, julkisia ilmauksia tekijöiden taiteellisesta sekä aatteellisesta ajattelusta. Manifestien ensiesitykset ovat keskiviikkona 13.5.2020 klo 18.00. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla!

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 12.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina tiistaina 12.5.2020. Tavoitat meidät jälleen keskiviikkona 13.5.2020.

Ruutukaappaus etäopetustilanteesta.

Etäopetus on tuonut kansanopistoihin uusia opiskelumuotoja

Kansanopistoissa, kuten muissakin oppilaitoksissa, on opiskeltu tänä keväänä etäyhteyksillä. Opiskelijat ovat edenneet opinnoissaan hyvin, vaikka lähiopetuksen keskeytyminen on haastanut sekä opiskelijoita että opettajia. Kansanopistoissa on kehitetty myös uusia opiskelumuotoja. Miten on sujunut esimerkiksi teatterin tai poliisialan opetus?

alt=””.

Valtio-oppia Etelä-Pohjanmaan Opistoon

Valtio-opin ja poliittisen historian opintolinja alkaa Etelä-Pohjanmaan Opistossa elokuussa. Opintolinja toteutetaan yhteistyössä Turun avoimen yliopiston kanssa.

Kesäyön unessa näyttelevät teatteriopiskelijat Katariina Ristimäki, Erika Hautala, Venla Sippola ja Mika Luoma-Nirva.

#yhdessäetänä: Kesäyön uni – Shakespearen komedia 6.-8.5.2020

Sekaisin on miehet naiset – hulluja nuo kuolevaiset! William Shakespearen rakastetuin komedia ”Kesäyön uni” oli tarkoitus nähdä Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjojen tulkintana huhtikuussa 2020. Vallitsevan tilanteen vuoksi esitystä ei voitu toteuttaa suunnitellusti. Isoa työtä ja rakasta produktiota ei kuitenkaan haluttu hylätä, vaan esitys nähdään virtuaalisesti video- ja audiomateriaalia hyödyntäen 6.-8.5.2020. Pysy kotona, pysy kuulolla!

Opiston vanha päärakennus.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllisyyskoulutukseen

Opetushallitus on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen. Rahoitus myönnettiin lyhytkestoiseen vapaan sivistystyön koulutukseen kansanopistossa vuosille 2020-2021, ja sen turvin opisto voi järjestää maksuttoman päätoimisen koulutuksen 60 opiskelijalle puolen vuoden ajaksi. Myönnetty valtionavustus on yksi suurimmista valtakunnallisesti.