Kyösti Nyyssölä Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajaksi

ep-lintu

Filosofian lisensiaatti Kyösti Nyyssölä on valittu Suomen Kansanopistoyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2025–2027 yhdistyksen syyskokouksessa 9.10.2024. Nyyssölä on ollut Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori vuodesta 2007 lähtien ja toiminut tätä ennen lukion rehtorina ja sivistystoimen johtajana. Kansanopistoyhdistyksen hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2020.


Puheenjohtajakaudellaan Nyyssölä haluaa vahvistaa kansanopistojen kykyä vastata opiskelijoiden ja ympärillä olevan yhteiskunnan tarpeisiin ja selkeyttää kansanopistojen asemaa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä.  

– Kansanopistojen koulutukset ovat yhteiskunnan valtimolla. Valmiina reagoimaan joustavasti alati muuttuviin koulutustarpeisiin. Haluan varmistaa, että kansanopistojen toiminnalliset edellytykset säilyvät hyvinä ja paranevat entisestään, Nyyssölä sanoo.

Kansanopistoyhdistyksen keskeisin tehtävä on hänen mielestään tukea kansanopistoja niiden tärkeässä työssä ja nostaa opistojen ääni kirkkaasti esiin erityisesti koulutusta koskevassa päätöksenteossa. Tämä on erityisen tärkeää, kun otetaan huomioon opistojen edessä olevat uudistustarpeet.

Väestökehityksen seurauksena nuorten ikäluokkien pieneneminen tuo mukanaan haasteita, jotka vaativat reagointia. Samalla kestävyysmuutos ja ekososiaalinen sivistys korostuvat entisestään ja edellyttävät opistoilta vahvempaa sitoutumista ekologisiin arvoihin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

– Yhdistyksellä on tässä avainrooli. Se kokoaa kansanopistot yhteen ennakoimaan tulevaisuutta ja reagoimaan nopeasti muutoksiin, Nyyssölä lisää.

Nyyssölällä on vahvaa kokemusta kehittämisestä. Rehtorikaudellaan hän on laajentanut Etelä-Pohjanmaan Opiston toimintaa merkittävästi. Tuoreimpana merkkipaaluna on Kauhajoen Opiston liittyminen Etelä-Pohjanmaan Opistoon 1.1.2025.

Omalla paikkakunnallaan pohjalaismies tunnetaan paikallispolitiikasta. Ennen rehtorivuosiaan hän toimi kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Nyyssölällä on hyvät verkostot kansanopistoihin, muuhun koulutuskenttään ja hallintoon. Tästä on paljon etua Kansanopistoyhdistyksen toiminnalle.

– Verkostojen avulla pystymme vahvistamaan yhteistyötä, vaikuttamaan koulutuspoliittisiin kysymyksiin ja edistämään kansanopistojen asemaa. Toivotamme Kyöstin lämpimästi tervetulleeksi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi, Suomen Kansanopistoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tytti Pantsar sanoo.

Nyyssölä aloittaa ensimmäisen puheenjohtajakautensa vuoden 2025 alusta, jolloin yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja, STEP-koulutuksen rehtori Helena Ahonen jättää tehtävän.

Lisätiedot ja haastattelut

Suomen Kansanopistoyhdistys – Finlands Folkhögskolförening ry

Kyösti Nyyssölä
Hallituksen jäsen ja puheenjohtaja kaudella 2025–2027
puh. 044 559 4400 (tavoitettavissa 10.10. klo 7–9 ja klo 14.00->)
kyosti.nyyssola@epopisto.fi

Tytti Pantsar
Toiminnanjohtaja
puh. 044 531 8000 (tavoitettavissa 10.10. klo 7–9 ja klo 14.00->)
tytti.pantsar@kansanopistot.fi

Jaa sivu

Avoin työpaikka: markkinointiasiantuntija

Etelä-Pohjanmaan Opisto etsii innostunutta ja innovatiivista markkinointiasiantuntijaa, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa opistomme koulutusten ja palveluiden myyntiä ja markkinointia kokonaisvaltaisesti. Markkinointiasiantuntijan keskeisiin tehtäviin kuuluu markkinointikampanjoiden suunnittelu, toteutus ja seuranta (verkko, sosiaalinen media, printtimedia), verkkosivujen ja some-kanavien sisällöntuotanto ja niiden koordinointi (teksti, kuva, video) sekä mainonnan optimointi ja analytiikan hyödyntäminen (esim. Google Ads, Meta

etela-pohjanmaan-opisto-ravintosali

Isänpäivälounas Ravintola Katajanmarjassa 9.11.

Opiston Ravintola Katajanmarjaan katetaan jälleen maittava isänpäivälounas sunnuntaina 9.11. klo 11-13. Tarjolla on runsas salaattipöytä, lämmin ruoka, juomat ja leivät sekä jälkiruoka ja kahvi. Alta näet koko menun tarkemmin. Varaukset sekä erityisruokavaliot pyydämme ilmoittamaan viimeistään ma 3.11. aikana (toimisto@epopisto.fi tai 06 425 600). Menu 30€/hlö (5–12 v. / 15€, alle 5-vuotiaat maksutta). Koko buffet-pöytä kuuluu

syksy

Opisto lomailee viikon 42

Opisto lomailee viikon 42 ja toimistomme on suljettu niin Ilmajoen kuin Kauhajoenkin kampuksella loman ajan. Palaamme arkeen jälleen maanantaina 20.10. ja toimisto on avoinna normaalisti klo 9-15. Oikein hyvää syyslomaa kaikille lomaa viettäville!

Niina Koivusalo näyttely Katajanmarja

Niina Koivusalon maalauksia Ravintola Katajanmarjassa:

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjan näyttelyseinällä on syksyllä 2025 esillä ylistarolaislähtöisen Niina Koivusalon luontoaiheisia maalauksia. Näin hän kertoo omasta taustastaan ja maalauksistaan: ”Olen ammatiltani tekstiilimuotoilija ja yrittäjä. Yritykseni Mummadesign on toiminut vuodesta 2008.Toimipaikkani sijaitsee kotini pihapiirissä Lapuan Karhunmäessä, jossa minulla on ateljee ja myymälä sekä kesäkahvila. Työssäni suunnittelen ja valmistan erilaisia kuoseja ja tuotteita sekä teen

Avajaisjuhla Kauhajoen kampuksella.

Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta

Etelä-Pohjanmaan Opiston 134. lukuvuosi aloitettiin keskiviikkona 13.8. nyt ensimmäistä kertaa kahdella paikkakunnalla, kun opistovuosi käynnistyi avajaisjuhlalla sekä Ilmajoen että Kauhajoen kampuksella. Avajaispuheessaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa rehtori Kyösti Nyyssölä mainitsi opiston opiskelijamäärän olevan yhteensä yli 500, josta noin 400 opiskelee Ilmajoen kampuksella ja noin 100 Kauhajoen kampuksella. Rehtori toivoi opiskelijoiden muistavan kolme hyvinvointiin vaikuttavaa keskeistä tekijää:

Unelmoi, uskalla, uudistu – tulevaisuuden taidot haltuun!

Tänä vuonna Avoimen iltamissa futuristi ja innovaattori Perttu Pölönen kertoo, mitä tulevaisuuden taidot todella tarkoittavat ja miksi nopea oppiminen, rohkeus ja itsensä uudistaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Tilaisuudessa pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot tarkoittavat käytännössä ja miten jokainen meistä voi vahvistaa omaa tulevaisuuskuntoaan. – Mitä sellaista sinulla on, mitä ei saa Googlesta tai ChatGPT:ltä? kysyy Perttu

Linja-autot liikennöivät 13.8. alkaen opiston pihan kautta

Etelä-Pohjanmaan Opisto on sopinut ELY-keskuksen ja Urpolan Liikenne Ky:n kanssa, että13.8. alkaen linja-autot pysähtyvät jatkossa opiston Ilmajoen kampuksen pihassa (Opistontie 111, Ilmajoki). Aikataulu koskee lukuvuoden koulupäiviä.   Tiedot päivittyvät Matkahuollon sivuille tulevan lukuvuoden alussa. Aikataulu tulee olemaan seuraavanlainen: Lähtö 07:55 Seinäjoen Matkakeskuksesta—Perillä 08:25 opiston pihassa, Urpolan Liikenne Ky Lähtö 15:20 opiston pihasta—Perillä 15:55 Seinäjoen Matkakeskuksessa,

luentovideo_thumb

Tallenne korkeakouluun tähtäävistä opintolinjoista

Ohessa tallenne 28.5.2025 pidetystä korkeakouluun tähtäävien opintolinjojen esittelystä. Opintolinjat, jotka tallenteella esitellään ovat lääketiede, farmasia, oikeustiede, kauppatiede, sosiaali- ja terveysala, psykologia, logopedia ja kasvatustiede. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan tallenne!

antti railio ja susanna hakko

Antti Railio: Opistoaika oli yksi hienoimmista mun elämässä

Monella julkisuudestakin tutulla eteläpohjalaisella on takanaan ikimuistoinen kansanopistovuosi. Tangokuninkaallisen kruunua tavoitteleva laulaja Antti Railio opiskeli aikanaan Kauhajoen opistossa musiikkilinjalla, ja niin ikään tangolaulukilpailussa mukana oleva Susanna Hakko on ollut opistossa Kauhajoella kymppiluokalla. Voice of Finlandista tuttu Rosita Mäntyniemi puolestaan vietti lukuvuoden rytmimusiikkilinjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella, samoin kuin Diilistä tutuksi tullut Niko Häkli joka opiskeli opistossa

Haemme opetuspäiväkotiimme kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa

Opiston opetuspäiväkoti Pääskysaari hakee kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja on määräaikainen 31.5. 2026 asti. Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti. Se toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjauksen opiskelijoille. Pääskysaari toimii Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Sedun maatalouden yksikön yhteydessä. Päiväkodissa toimii neljä ryhmää. Neljännes lapsista on alle 3-vuotiaita. Lastenhoitaja toimii ohjaajana ryhmässä. Päiväkodissa