Kirjoittajalinja palaa juurilleen – sanataideohjaajakoulutus osaksi opetusta

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opistolla yli 20 vuotta toiminut kirjoittajakoulu keskittyy ensi lukuvuonna luovaan kirjoittamiseen ja sanataiteeseen. Lukuvuoden mittaisella kansanopistolinjalla on mahdollista suorittaa sanataideohjaajakoulutus ja muita luovan kirjoittamisen yliopisto-opintoja. Opetus toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa.

Kirjoittajalinjan opettajat Marko ja Tiina Hautala.
Kirjailijat Marko ja Tiina Hautala opettavat Etelä-Pohjanmaan Opistolla elokuussa alkavalla kirjoittajalinjalla muun muassa proosaa ja tietokirjoittamista. Kaksikko pitää opistolla myös luovan kirjoittamisen kesäkurssin 27.-30.7.2020.

– Opiston kirjoittajalinjalla on pitkät perinteet ja takanaan jo 21 vuotta, mutta nyt opetusta lähdetään toteuttamaan uudella sykkeellä. Sanataideohjaajakoulutus oli mukana koulutuksessa sen alkuvuosina, joten voi kai sanoa, että linja palaa juurilleen, kertoo opintolinjan vastuuopettaja Päivi Sirkka.

Elokuussa alkava luovan kirjoittamisen ja sanataiteen opintolinja on tarkoitettu kaikille luovasta kirjoittamisesta kiinnostuneille. Koulutus on erityisen hyödyllinen äidinkielenopettajaksi, toimittajaksi tai kirjankustannus- tai kirjastoalalle suuntaaville, mutta myös omasta kirjailijanurasta haaveileville. Haku koulutukseen on käynnissä heinäkuun loppuun saakka.

Linjan opintoihin sisältyvä sanataideohjaajakoulutus sopii myös ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi opetus-, kasvatus- ja kirjastoalan työntekijöille tai sanataiteen ja kirjoittamisen opetuksen parissa työskenteleville. Sanataideohjaajakoulutus on mahdollista suorittaa myös työn ohella, sillä lähiopetus toteutetaan iltaisin ja/tai viikonloppuisin.

Uudistuneen kirjoittajalinjan yhtenä opettajana tulee olemaan kirjailija Marko Hautala, jonka oma kirjailijanura sai ratkaisevan sykäyksen juuri Etelä-Pohjanmaan Opistolla vietettyjen vuosien aikana. Vaasalaiskirjailija opetti aiemmin opistolla englantia ja kirjallisuutta, mutta pystyi opistovuosien aikana syventymään samalla omiin teksteihinsä.

Marko Hautala on opettajana myös luovan kirjoittamisen kesäkurssilla ”Luova kirjoittaminen ja julkaisuprosessi”, joka järjestetään Etelä-Pohjanmaan Opistolla 27.-30.7.2020.

Haku käynnissä elokuussa alkavalle luovan kirjoittamisen ja sanataiteen opintolinjalle!
Katso lisää opintolinjasta täältä.

Vielä ehdit mukaan luovan kirjoittamisen kesäkurssille!
Ilmoittautuminen 8.7. saakka. Lisätietoja kurssiesittelyssä.

Jaa sivu

nuori näyttämö

Opisto mukana Nuori näyttämö -hankkeessa 2023-2024

Etelä-Pohjanmaan Opisto osallistuu lukuvuonna 2023-2024 Nuori näyttämö-hankkeeseen, jonka tarkoitus ja idea on tarjota nuorille (13-19 v.) harrastajille mahdollisuus päästä kaupunginteatterin lavalle valmistamallaan esityksellä.  Hanketta varten on valmistettu neljä uutta nuortennäytelmää, joista kukin ryhmä valitsee itselleen teoksen. Hankkeeseen osallistuu harrastajateatteriryhmiä ympäri Suomen, kaikkiaan viidestä kaupunginteatterista.  Kussakin kaupunginteatterissa järjestetään ns. ”karsinnat” toukokuussa 2024. Näissä ”karsinnoissa” esitetään oma teos, ja jokaisesta

epopisto-ravintola-katajanmarja

OopperaMenu katetaan Katajanmarjaan su 18.6.

Ilmajoen Musiikkijuhlien ohessa opiston Ravintola Katajanmarjassa on tarjolla OopperaMenu sunnuntaina 18.6. klo 11:00-13:30. Varaukset viimeistään ke 7.6. opiston toimistolle. Katso menu alla olevasta kuvasta ja tule mukaan herkuttelemaan!

Mun-koti-on-vaihtanut-paikkaa-1

Opiston 131. kevätjuhlaa vietettiin koskettavassa, kaihoisassa ja käärijänvihreässä tunnelmassa

Opiston kevätjuhlapäivän aamu 26.5. oli sateinen mutta opiston rehtori Kyösti Nyyssölän sanoin käärijänvihreä. Juhlaa vietettiin nyt 131. kerran, ja tunnelma oli kaikkine esityksineen ja puheineen koskettava ja kaihoisa. Yhteislauluksi valittu John Lennonin Imagine kaikui Korpisaarisalissa herra Jaakko Mäkisen säestämänä juhlan aluksi. Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi valmistunut Nita Mäki piti koskettavan ja hauskan opiskelijan puheenvuoron, jossa kertoi

Äitienpäivälounas opistolla su 14.5.

Tuttuun tapaan opiston ravintola Katajanmarjassa on tarjolla maittava ja monipuolinen äitienpäivälounas sunnuntaina 14.5. klo 11:30-14:00. Noutopöydän antimet koostuvat muun muassa seuraavista: nyhtöpossua kastikkeessa, lämminsavulohi, aurabroilerleikkeet, sillikaviaari, lämmin kasvis, perunat sekä salaatti – ja leipäpöytä ja juomat. Jälkiruokana on kahvin ja teen lisäksi passionmousse-täytekakkua, vaahtokarkkeja ja suklaakeksejä. Menun hinta aikuisille on 30€, lapset 5-12 v. 15€

st-pere-de-rodes-luostarissa

Retkiä, runoja ja runsaasti elämyksiä opintomatkalla Espanjan Gironassa

Sunnuntaiaamuna 16. huhtikuuta 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston 16 opiskelijaa vapaan sivistystyön eri linjoilta sekä kaksi opettajaa lähtivät Seinäjoen rautatieasemalta kohti Espanjan Gironaa. Viikon mittainen opintomatka toteutettiin Erasmus+ opiskelijoiden liikkuvuus -hankkeen mahdollistamana, ja opistolla sitä koordinoi englanninopettaja Cristina Catargiu. -Hankkeen tavoitteena oli tutustua vieraaseen kulttuuriin ja kehittää käytännössä kulttuurienvälistä viestintää sekä huomioida yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia suomalaisen kulttuurin

Avoimia työpaikkoja opetuspäiväkoti Pääskysaaressa

Haemme opiston opetuspäiväkoti Pääskysaareen kahta varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia sekä kahta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella, ja se toimii myösopetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Kasvatuksessa painotammemaaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Työtehtävissä on kuuden kuukauden koeaika, rikosrekisteriote vaaditaan, ja aloitus on sopimuksen mukaan. Palkkaus yksityisen sosiaalialan TES. Vapaamuotoiset hakemukset ja CV lähetetään

Elina-ja-Marja-nayttelyn-avajaiset

Kirjoittamattomat-valokuvanäyttely Liakka-talossa 27.3.-31.5.2023

Kenellä on lupa kotiseutuun? Näkyykö kotiseutu ulospäin, vai elääkö se sisällämme tarinoina, arvoina ja kokemuksina? Vai onko kyse siitä, että tuntee olevansa jossain kotonansa? Entä voiko joku kieltää sinua tuntemasta tai elämästä kotiseutuasi? Kirjoittamattomat on näyttely, joka haastaa kävijää pohtimaan näitä kysymyksiä ja luomaan tarinaa, jossa merkityksellistä ei ole se mistä tulemme, vaan se, että

monimuoto-opinnot

Uusia avauksia opiston opintotarjonnassa

Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa lisääntyneeseen monimuotokoulutuksen tarpeeseen avaamalla neljä opintolinjaa monimuoto-opiskelijoita ajatellen. Kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä luovaa kirjoittamista ja sanataidetta pystyy ensi syksystä alkaen opiskella joustavasti esimerkiksi työn ohessa. – Monimuotototeutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat edistää opintojaan esimerkiksi työn, aktiivisen harrastuksen tai perhe-elämän rinnalla. Opinnoissa korostuu itsenäinen työskentely. Lähiopetusta on vain neljänä päivänä

Kulkue-Pride

Ilmajoki Pride tarjoili monipuolista ohjelmaa opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestettiin 15. maaliskuuta Ilmajoki Pride, joka oli kuluvan vuoden ensimmäinen eteläpohjalainen pride-tapahtuma. Tapahtuman suojelijana toimi Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen. Iltapäivän aikana Liakka-talossa oli monenlaista toimintaa: Lakeuden Sateenkaaren järjestämässä työpajassa askarreltiin muun muassa lippuja ja banderolleja, ja meikkaus- ja maskeerauslinjalaiset tekivät esimerkiksi glitter-meikkejä tai sateenkaaritatuointeja. Auditoriossa nähtiin lisäksi tanssi- ja teatterilinjalaisten vogue-esitys, verkkolehti Pomedian

OKM paneelikeskustelu opiskelijat

Opetus- ja kulttuuriministeriön vieraita opistolla

Opetus- ja kulttuuriministeriön vierailijaryhmä ylijohtaja Petri Lampisen johdolla vieraili opistolla keskiviikkona 15.3. Vierailijat tutustuivat vanhaan päärakennukseen ja osallistuivat auditoriossa ohjelmaan, jota tarjoilivat opiston opiskelijat ja opettajat. Ohjelman aloitti palanen tanssi- ja teatterilinjan sekä opistovuosi, ilmaisulinjan opiskelijoiden Taitekohtaamisia-esityksestä, jota taustoitti opettaja Johanna Stenroos. Opiston kuulumisia vierailijat saivat ottaa vastaan rehtori Kyösti Nyyssölän johdattelemasta paneelikeskustelusta. Vierailijoita kiinnosti