Ilmajoki Pride tarjoili monipuolista ohjelmaa opistolla

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestettiin 15. maaliskuuta Ilmajoki Pride, joka oli kuluvan vuoden ensimmäinen eteläpohjalainen pride-tapahtuma. Tapahtuman suojelijana toimi Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen. Iltapäivän aikana Liakka-talossa oli monenlaista toimintaa: Lakeuden Sateenkaaren järjestämässä työpajassa askarreltiin muun muassa lippuja ja banderolleja, ja meikkaus- ja maskeerauslinjalaiset tekivät esimerkiksi glitter-meikkejä tai sateenkaaritatuointeja.

Lakeuden Sateenkaaren työpajassa askarreltiin lippuja ja banderolleja.
Opiston laatupäällikkö Anne-Kaisa Alatalo toimi terveydenhoitaja Niina Virtakosken äänenä ja Toimittajakoulun opettaja Hanna Hietikko käynnisti Reetta Friimäen videovastaukset opiskelijoiden kysymyksiin.

Auditoriossa nähtiin lisäksi tanssi- ja teatterilinjalaisten vogue-esitys, verkkolehti Pomedian keräämiin, seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin vastailivat opiston terveydenhoitaja Niina Virtakoski sekä kätilö, seksuaalineuvoja Reetta Friimäki.

Lopuksi auditorion lavalla kuultiin vielä paneelikeskustelu, jonka teemana oli urheilu ja kulttuuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. Keskusteluun osallistuivat Ilmajoen kunnan sivistys. ja hyvinvointijohtaja Janne Hakala, ilmajokelaistaustainen elokuvaohjaaja Harri J. Panula sekä Ilmajoen Kisailijoiden jalkapalloilija Hanna Hietikko. Sekä paneelin että koko auditoriotilaisuuden juontajana toimi meikkaus ja maskeeraus -opintolinjan opiskelija Jari ”Jarbi” Hakala. Voit katsoa opiskelijamedia Pomedian tekemän videotaltioinnin keskustelusta alta.

Iltapäivän päätti Pride-kulkue opiston pihassa. Lue lisää Pride-iltapäivästä Pomedian verkkosivuilta tästä.

Pride-tapahtuman päätti kulkue opiston pihassa. Kuva: Jaakko Elenius / Ilkka-Pohjalainen

Jaa sivu

alt=””.

Ilmoittautuminen koulutuksiin ja kursseille pois käytöstä 14.-15.1.2020

Etelä-Pohjanmaan Opiston Wilmassa on järjestelmäpäivityksestä johtuva käyttökatko ajalla 14.-15.1.2020. Kaikkiin koulutuksiin ja kursseille ilmoittautuminen on pois käytöstä tuolloin ja avautuu jälleen viimeistään 17.1.

Palavia kynttilöitä pöydällä.

Joulun ja uudenvuoden aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina 21.12.2019-1.1.2020. Palvelemme seuraavan kerran torstaina 2.1.2020. Rauhallista joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle!

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistui syyslukukauden 2019 aikana uusia osaajia työelämään. Listassa on sellaisten henkilöiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen verkkosivuillamme. Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille!

Etelä-Pohjanmaan Opiston täysi ravintolasali, opiskelijoita ruokailemassa.

Haetaan kokkia vakituiseen työsuhteeseen

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolalla on kaksi toimipistettä, toinen opiston pääkampuksella ja toinen Sedu Ilmajoentiellä. Kokki työskentelee molemmissa. Hän kykenee vastaamaan itsenäisesti ravintolan kaikista työtehtävistä tai työskentelemään joustavasti tiimin jäsenenä.  Edellytämme alan koulutusta, riittävää työkokemusta ja innostusta omaan työhön. Ravintolan henkilöstö palvelee opiskelijoita ja työskentelee tiiviisti opiston muun henkilöstön kanssa. Yhteisöllinen ilmapiiri edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja ja sisäistä

Opiskelijoita joulukuusen ympärillä opiston itsenäisyysjuhlassa.

Opisto suljettuna itsenäisyyspäivänä

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina itsenäisyyspäivänä 6.12.2019. Palvelemme seuraavan kerran maanantaina 9.12.2019. Rauhallista itsenäisyyspäivää!

alt=””.

Millainen on maapallo, kun elämä loppuu?

Etelä-Pohjanmaan Opisto tuo näyttämölle monipuolisen taiteellisen kokonaisuuden ajankohtaisesta aiheesta: ilmastonmuutos. Tanssiteoksen ja konsertin sisältävällä esityksellä halutaan herättää ihmisiä ajattelemaan omaa toimintaansa sekä tukea ilmastonmuutoksen pysäyttämistä konkreettisesti lahjoittamalla osa lipputuloista hyväntekeväisyyteen. ACT!ON-tanssiteoksen ja Rakkaus ja maailmanloppu -konsertin esitykset opistolla 11.12. ja 12.12. klo 12.30 sekä 13.12. klo 10.00 ja klo 18.00.

Teatteriopiskelijat Katariina Ristimäki ja Antti Uitto roolihahmoissaan.

Teatterilinja esittää: Perheenjäsen

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan syysproduktio tuo lavalle kohtauksia Milja Sarkolan Perheenjäsen-näytelmästä. Näytelmä kertoo riipaisevan tarkkanäköisesti perhesuhteista, näyttelijän ammatista ja julkisuudesta. Esitykset opiston auditoriossa 14.-15.11.2019.

Pöytäkattaus opiston ravintolassa.

Isänpäivälounas 10.11.2019

Muista isää tai vaaria opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan ravintola Katajanmarjan perinteisestä isänpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 10.11. klo 11.30-14.00.

Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori Kyösti Nyyssölä vanhan päärakennuksen edessä.

Rehtori Kyösti Nyyssölä Kansanopistoyhdistyksen hallitukseen

Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori ja Korpisaaren säätiön toimitusjohtaja Kyösti Nyyssölä on valittu Suomen Kansanopistoyhdistyksen hallitukseen toimikaudelle 2020-2022.

alt=””.

Syyslomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina syyslomaviikolla 14.-18.10.2019. Palvelemme seuraavan kerran maanantaina 21.10.2019.