Etelä-Pohjanmaan Opisto juhlii 130-vuotista taivaltaan

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opisto täyttää 130 vuotta marraskuussa. Opisto valmistautuu juhlalukuvuoteen usealla eri tapahtumalla, näytelmällä ja juhlalogolla. Myös opiston uusi strategia lähivuosille on kuvitettu juhlan hengessä.


Eteläpohjalaisten kansanopisto Ilmajoella on yksi maan vanhimmista peruskoulun jälkeisistä suomenkielisistä oppilaitoksista. Opiston perustivat aikanaan nuorisoseurojen ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan aktiivit. Avajaisia vietettiin 7.11.1892. Samana kalenteripäivänä, 7.11., on myös 130-vuotisjuhla ensi syksynä. Se pidetään Liakka-talossa, joka on saanut nimensä opiston syntyyn keskeisesti vaikuttaneesta Niilo Liakasta. Hän toimi myöhemmin myös opetusministerinä itsenäisyyden alkuvuosina. Liakan ministerikaudella säädettiin oppivelvollisuuslaki.

Alueelliset nuorisotyöpäivät aloittavat juhlatapahtumien sarjan elokuussa, itsenäisyysjuhlaa vietetään gaalahengessä tanssien ja juhlakauden päättää opiston teatterilinjan näytelmä Seinäjoen kaupunginteatterissa toukokuussa. Mainittujen tapahtumien välille mahtuu useita pienempiä tilaisuuksia ja teemapäiviä.

Etelä-Pohjanmaan Opistossa on vuosittain noin 400 päätoimista opiskelijaa, joista noin puolet asuu kampusalueella. Korpisaaren säätiön ylläpitämässä oppilaitoksessa järjestetään varhaiskasvatusta, tutkintokoulutuksen valmentavaa koulutusta, aikuisten perusopetusta, kasvatus- ja ohjausalan ammatillista koulutusta, kotoutumiskoulutusta ja vapaata sivistystyötä sekä avointa korkeakouluopetusta. Opiskelijat edustavat vuosittain 15–20 kansallisuutta. Viime vuosina tasaisesti kasvaneessa Etelä-Pohjanmaan Opistossa työskentelee vajaat 70 päätoimista työntekijää ja se on yksi Ilmajoen suurimmista työnantajista.


Tutustu Etelä-Pohjanmaan Opiston strategiaan vuosille 2022-2023!




Jaa sivu

artikkeli-natalil-ja-venla

Natalil Lintala teatterilinjan vastuuopettajaksi

Teatteritaiteen maisteri Natalil Lintala aloittaa Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan vastuuopettajana marraskuussa Venla Korjan siirtyessä Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijaksi.

artikkeli-pohjalaisia-tanaan-verkkoenska

Pohjalaisia tänään -esitys katsottavissa Youtubessa 8.10.2021

Viime keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Pohjalaisia tänään jäi koronarajoitusten vuoksi ison yleisön saavuttamattomiin. Nyt tämä kiitosta saanut Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotanto tulee kaikkien katsottavaksi Youtubessa 8.10.2021.

Opiskelijamedia

Ehdota nimeä uudelle opiskelijamedialle – osallistujien kesken arvotaan älykello!

Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat perustavat pohjalaisille opiskelijoille uuden verkkomedian, jolle etsitään nyt kilpailun avulla nimeä. Kilpailu on käynnissä 8.10.2021 saakka.

artikkeli-kyllikkituominen

Kyllikki Tuomisen näyttely opiston ravintolassa 14.8.2021-2.1.2022

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä loppuvuoden ajan ilmajokisen harrastajataiteilijan Kyllikki Tuomisen töitä. Näyttelyssä on mukana Tuomisen omia töitä vuosien varrelta ja lisäksi hänen jäljennöksiään kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksista. Maalaukset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 2.1.2022 saakka.

artikkeli-kampusalue

Tule keskustelemaan! – Työpaja Ilmajoen tulevaisuudesta kotina 22.9.2021

Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestetään työpaja Ilmajoen tulevaisuudesta keskiviikkona 22.9. klo 14-18. Mukaan tarvitaan ihmisiä täydentämään keskustelua omalla asiantuntijuudellaan. Paikalla myös aiheen asiantuntijoita Etelä-Pohjanmaan liitosta, Sitrasta, Oikeusministeriöstä ja Siirtolaisinstituutista.

aritikkeli-iltamat2021

Mistä ilo ja into syntyvät? – Avoimen iltamat webinaarina 17.8.2021

Tänä vuonna Avoimen iltamissa pohditaan sitä mistä ilo ja into syntyvät. Onnistuminen, oppiminen ja omanarvontunto ovat Jaakko Heinimäen eväät hyvinvointiin. Koronatilanteen vuoksi tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti webinaarina tiistaina 17.8.2021.

Ilmailualan valmentava ja drone-koulutus alkaa Etelä-Pohjanmaan Opistossa

Ilmailuala elää suurta murrosta ja dronet valtaavat ilmatilaa. Alan säädökset uudistuvat ja julkinen ohjaus kasvaa. Etelä-Pohjanmaan Opistossa alkaa elokuussa lukuvuoden mittainen ilmailualan opintolinja, joka vastaa mainittuihin haasteisiin.

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2021 valmistuneiden nimet on julkaistu. Nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

Koululinkin uudistus

Pohjalaisopiskelijoille perustetaan oma media – Ensimmäinen opiskelijatoimitus aloittaa Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opisto perustaa opiskelijoille median ja senioreille digiakatemian yhteistyössä Ilkka-Pohjalaisen kanssa. Ensimmäinen opiskelijatoimitus aloittaa tulevana syksynä uudella verkkojournalismin opintolinjalla.

alueelliset-banneri

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.2021

Alueelliset nuorisotyöpäivät Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.-11.8.2021 on peruttu. Aluehallintoviraston linjauksen mukaan lähitilaisuuksia ei voi järjestää vielä elokuussa, joten tämän takia tilaisuus joudutaan perumaan. Tavataan alueellisten nuorisotyöpäivien merkeissä elokuussa 2022!