Uusia avauksia opiston opintotarjonnassa

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa lisääntyneeseen monimuotokoulutuksen tarpeeseen avaamalla neljä opintolinjaa monimuoto-opiskelijoita ajatellen. Kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä luovaa kirjoittamista ja sanataidetta pystyy ensi syksystä alkaen opiskella joustavasti esimerkiksi työn ohessa.

– Monimuotototeutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat edistää opintojaan esimerkiksi työn, aktiivisen harrastuksen tai perhe-elämän rinnalla. Opinnoissa korostuu itsenäinen työskentely. Lähiopetusta on vain neljänä päivänä kuukaudessa, jolloin opiskelija saa ohjausta, opetusta ja tukea, taustoittavat monimuotolinjojen opettajat Jaana Alestalo, Marja Hautala ja Terhi Silvendoin.

Monimuoto-opiskelija on oikeutettu opintotukeen, mikäli läsnäoloa velvoittavat suoritukset valmistuvat ja riittävä opintopistemäärä täyttyy.

– Kyselyjä monimuotomahdollisuudesta on tullut paljon, joten tämä opiskelutapa tulee varmasti tarpeeseen, opettajat uskovat.

Opettajat Terhi Silvendoin (vas.), Jaana Alestalo ja Marja Hautala ottivat aivonystyrät tehokäyttöön ja suunnittelivat uudenlaisen opiskelukokonaisuuden erityisesti työssä käyviä opiskelijoita ajatellen.

Poliisi-, pelastus- ja sotilasalan opintolinja

Myös opiston poliisialan opintolinja laajenee ensi syksynä siten, että se antaa jatkossa valmiudet hakea Poliisiammattikorkeakoulun lisäksi myös useampiin julkisen turvallisuusalan oppilaitoksiin ja antaa lisäksi hyviä valmiuksia myös varusmiespalveluksen suorittamiseen.

– Poliisin, pelastajan, sotilaan tai rajavartijan ammatissa edellytetään hyvin samankaltaisia ominaisuuksia ja valmiuksia, kuten vahvaa motivaatiota, hyvää fyysistä kuntoa, hyviä oppimis- ja opiskeluvalmiuksia sekä määrätietoisuutta, perustelee linjan uusi vastuuopettaja, entinen merivoimien kommodori Jarmo Pennala.

Uudistuksen myötä linja samalla lyhenee yhden lukukauden mittaiseksi, ja toteutus on samanlainen sekä syksyllä että keväällä.

– Ellei pääse haluamaansa oppilaitokseen syksyn haussa, voi jatkaa opintoja ja yrittää uudelleen keväällä, Pennala sanoo.

Poliisi-, pelastus- ja sotilasalan opintolinjan vastuuopettaja, mustan vyön judoka Jarmo Pennala ohjaa myös opiston judotunteja, ja lajia harjoitellaan myös linjan liikuntaopinnoissa.

Lue lisää monimuoto-opintojen toteutuksesta tästä. Uudistuneen poliisi-, pelastus- ja sotilasalan opintolinjaan voit tutustua tästä. Haku ensi lukuvuoden opintolinjoille jatkuu 31.7. asti.

Jaa sivu

Pino opiston julkaisuja pöydällä.

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt!

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt ja luettavissa myös verkkolehtenä. Lukuvuoden päätteeksi julkaistavan lehden sisällöstä vastaa kirjoittamisen ja viestinnän opintolinja yhteistyössä muiden opistolaisten kanssa.

Teatterilinjan manifestien mainos.

Teatterilinjan Manifestit 13.-14.5.2020

Teatterilinjan Manifestit julkaistaan tänä vuonna poikkeuksellisesti Youtube-seikkailuna. Manifestit ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia sooloteoksia. Ne ovat itsenäisiä, julkisia ilmauksia tekijöiden taiteellisesta sekä aatteellisesta ajattelusta. Manifestien ensiesitykset ovat keskiviikkona 13.5.2020 klo 18.00. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla!

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 12.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina tiistaina 12.5.2020. Tavoitat meidät jälleen keskiviikkona 13.5.2020.

Ruutukaappaus etäopetustilanteesta.

Etäopetus on tuonut kansanopistoihin uusia opiskelumuotoja

Kansanopistoissa, kuten muissakin oppilaitoksissa, on opiskeltu tänä keväänä etäyhteyksillä. Opiskelijat ovat edenneet opinnoissaan hyvin, vaikka lähiopetuksen keskeytyminen on haastanut sekä opiskelijoita että opettajia. Kansanopistoissa on kehitetty myös uusia opiskelumuotoja. Miten on sujunut esimerkiksi teatterin tai poliisialan opetus?

alt=””.

Valtio-oppia Etelä-Pohjanmaan Opistoon

Valtio-opin ja poliittisen historian opintolinja alkaa Etelä-Pohjanmaan Opistossa elokuussa. Opintolinja toteutetaan yhteistyössä Turun avoimen yliopiston kanssa.

Kesäyön unessa näyttelevät teatteriopiskelijat Katariina Ristimäki, Erika Hautala, Venla Sippola ja Mika Luoma-Nirva.

#yhdessäetänä: Kesäyön uni – Shakespearen komedia 6.-8.5.2020

Sekaisin on miehet naiset – hulluja nuo kuolevaiset! William Shakespearen rakastetuin komedia ”Kesäyön uni” oli tarkoitus nähdä Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjojen tulkintana huhtikuussa 2020. Vallitsevan tilanteen vuoksi esitystä ei voitu toteuttaa suunnitellusti. Isoa työtä ja rakasta produktiota ei kuitenkaan haluttu hylätä, vaan esitys nähdään virtuaalisesti video- ja audiomateriaalia hyödyntäen 6.-8.5.2020. Pysy kotona, pysy kuulolla!

Opiston vanha päärakennus.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllisyyskoulutukseen

Opetushallitus on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen. Rahoitus myönnettiin lyhytkestoiseen vapaan sivistystyön koulutukseen kansanopistossa vuosille 2020-2021, ja sen turvin opisto voi järjestää maksuttoman päätoimisen koulutuksen 60 opiskelijalle puolen vuoden ajaksi. Myönnetty valtionavustus on yksi suurimmista valtakunnallisesti.

Kaivinkone opetuspäiväkodin työmaalla.

Opiston opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi

Etelä-Pohjanmaan Opiston alaisuuteen perustettavan maaseutuhenkisen opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi Ilmajoella. Koulutuskeskus Sedun naapuritontille nousevan päiväkodin on tarkoitus valmistua vielä vuoden 2020 loppuun mennessä. 

alt=””.

Etäopetus jatkuu näillä näkymin 13.5. saakka

Suomen hallitus esitti 30.3.2020 koronavirusepidemian takia tehtyjen rajoitustoimien jatkamista kuukaudella. Aiemmin tehtyjä rajoituksia esitettiin jatkettaviksi 13.5.2020 saakka. Rajoitustoimien mukaisesti myös Etelä-Pohjanmaan Opiston etäopetus jatkuu 13.5.2020 asti. 

alt=””.

Kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan etäopetuksena

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kaikissa Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksissa on siirrytty etäopetukseen. Näin varmistamme opettajiemme ja opiskelijoidemme turvallisuuden. Kaikki kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan suunniteltujen aikataulujen mukaisesti etäopetuksena.