Teatteriopiskelijat eivät mene lakkoon ilmaston vuoksi – he tekevät katuteatteria

ep-lintu

“Yhdessä meistä ihmisistä tulee valta, joka muuttaa asioita!” Näin vakuuttaa teatteriopiskelija Jasmin Koivisto. Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinja jalkautuu pienesityksensä kanssa Ilmajoen keskusta-alueelle ilmastolakkopäivänä, perjantaina 27.9.2019. 

Teatterilinjan pienesitys piirtää näkyviin ilmastonmuutoksesta hyvin dystooppisen tulevaisuuden kuvan ja sen rinnalle vastakkaisen, kovin utopistisen näkemyksen tilanteesta. Toisessa näkemyksessä kaikki on mennyttä ja tuhottu, toisessa epärealistinen fantasia on pelastanut koko pallon. Esitys toteaa, että kumpaakaan tilannetta ei ole olemassa. Vielä.

Ilman keskustelua performanssiin ei ole ryhdytty. Toiminnan takana on pohdintaa omista arvoista ja tavoista toimia. “Tällainen aatteellinen toiminta osana opetusta on tietenkin vapaaehtoista opiskelijalle”, toteaa teatterilinjan vastuuopettajana toimiva Venla Korja. “Jos opiskelija ei halua osallistua ilmastonmuutosta käsittelevään katuteatteriesitykseen, hän käyttää saman ajan pohtimalla, minkä asian edestä olisi itse valmis tekemään performanssin ja millaisia keinoja käyttäisi viestinsä välittämiseen.”

Teatterilinja toimii Ilmastolakkopäivänä nopean toiminnan joukkona: teatteriesitys on luotu muutamassa tunnissa. Tarkoitus on kuitenkin tuottaa tunteisiin vetoavaa katuteatteria. Visuaalista ilmettä ovat luomassa teatterimaskeerauksen linjan opiskelijat.

Pienesitys on nähtävissä Ilmajoella perjantaina 27.9.2019 klo 10.30 ABC-huoltoaseman tienoilla, klo 11.00 Ilkan patsaalla ja klo 11.30 Etelä-Pohjanmaan Opistolla.

Jälkikäteen se on nähtävissä Etelä-Pohjanmaan Opiston Youtube-kanavalla.

Lisätietoja: Venla Korja (teatterin vastuuopettaja), puh. 044 432 5621 tai  venla.korja@epopisto.fi

Etelä-Pohjanmaan Opistossa voi päätoimisesti opiskella mm. teatteria, tanssia, kirjoittamista, rytmimusiikkia sekä teatterimaskeerausta. www.epopisto.fi.

Jaa sivu

juhlavuosi

Etelä-Pohjanmaan Opisto juhlii 130-vuotista taivaltaan

Etelä-Pohjanmaan Opisto täyttää 130 vuotta marraskuussa. Opisto valmistautuu juhlalukuvuoteen usealla eri tapahtumalla, näytelmällä ja juhlalogolla. Myös opiston uusi strategia lähivuosille on kuvitettu juhlan hengessä. Eteläpohjalaisten kansanopisto Ilmajoella on yksi maan vanhimmista peruskoulun jälkeisistä suomenkielisistä oppilaitoksista. Opiston perustivat aikanaan nuorisoseurojen ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan aktiivit. Avajaisia vietettiin 7.11.1892. Samana kalenteripäivänä, 7.11., on myös 130-vuotisjuhla ensi

artikkeli-haku-kaynnissa

Haku käynnissä lukuvuoden 2022-2023 koulutuksiin!

Haku on käynnissä kaikkiin elokuussa alkaviin Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksiin. Tutustu koulutustarjontaamme ja hae mukaan viimeistään 31.7.2022!

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2022 valmistuneiden nimet on julkaistu. Nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

paakuva-kevatjuhla22

Lukuvuosi huipentui kevätjuhlaan

Toukokuun 25. päivä. Kevätjuhla. Valo tulvii sisään. Opiston ovi on avoinna. Elämään. Maailmalle. Viimeinen päivä ikinä, kun kokoonnutaan täsmälleen tällä porukalla tähän paikkaan.

Nuorisotyöpäivät 2022 FB cover

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 11.-12.8.2022

Alueelliset nuorisotypäivät järjestetään Ilmajoella 11.-12.8.2022. Tapahtuman teemana on ”Voi hyvin!”. Samalla juhlistetaan tänä vuonna 130 vuotta täyttävää opistoa ja 15 vuotta täyttäviä nuorisotyöpäiviä. Puhujina mm. tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, näyttelijä Pamela Tola ja nuorisotutkija Karla Malm.

alt=””.

Toimistomme on suljettuna 29.4.2022

Opiston toimisto, puhelinvaihde ja ravintola ovat poikkeuksellisesti suljettuina perjantaina 29.4.2022. Palvelemme jälleen maanantaina 2.5.2022.

epopisto-ravintola-katajanmarja

Äitienpäivälounas 8.5.2022

Muista äitiä tai mummua opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä äitienpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 8.5. klo 11.30-14.00.

etusivu-kulttuuri

Haemme teatterin tuntiopettajaa

Haemme teatterin tuntiopettajaa Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ilmajoelle. Työtehtäviin kuuluvat monipuoliset opetustehtävät sekä produktioiden ohjaus teatterin opintolinjalla.

artikkeli-opistochampions2022

Opiston salibandymestaruus lääketieteen opiskelijoille!

Opisto Champions 2022 -salibandyturnauksen voiton vei LTLL eli lyhyen lääketieteen opintolinja. Tiukassa finaalissa voittajajoukkue kukisti opiston henkilökunnan joukkueen 2-1. Pronssia vei kauppatieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue Masan Klapit.

epopisto_ukraina 1000x800

Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa opiskelupaikan ja majoituksen Ukrainan pakolaisille

Etelä-Pohjanmaan Opistossa voidaan tarjota opiskelupaikka sekä majoitus ja opiskelijaruokailut 20-30 Ukrainasta sotaa pakenevalle lyhyellä varoitusajalla tämän kevään kuluessa. Opiskelu toteutuu kotoutumiskoulutuksena joko vapaassa sivistystyössä tai aikuisten perusopetuksessa, mihin tilapäisen suojelun päätöksen saaneella on oikeus.