SOLMUSSA – musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa toukokuussa

ep-lintu

SOLMUSSA – uusi kotimainen nuorten musikaali tuo lähes 50 nuorta Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle toukokuussa 2026.

Etelä-Pohjanmaan Opisto toteuttaa uuden kotimaisen nuorten musikaalin SOLMUSSA yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin sekä Sisua ja syräntä -taidekasvatushankkeen verkoston kanssa. Teos saa ensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 22.5.2026.

SOLMUSSA on ajankohtainen ja koskettava musikaali nuoruudesta, kasvusta ja nähdyksi tulemisen tarpeesta. Lavalla nähdään poikkeuksellinen määrä nuorta energiaa: lähes 50 nuorta esiintyjää, jotka on valittu mukaan avoimen haun kautta eri puolilta Etelä-Pohjanmaata.

Musikaali käsittelee nuoruuden kipupisteitä ja murroskohtia – yksinäisyyttä, kunnianhimoa, sosiaalisen median luomaa painetta sekä kysymystä siitä, milloin puhumme omalla äänellämme ja milloin jonkun toisen kautta. Teos pohtii, miten yhteisö voi ajautua solmuun ja miten nämä solmut voidaan lopulta avata.

Teoksen käsikirjoitus ja musiikki ovat syntyneet laajassa yhteistyössä alueen nuorten kanssa. Materiaalia on kerätty Sisua ja syräntä -hankkeen kirjoitus- ja bändileireillä, työpajoissa sekä alueen oppilaitoksissa. Musikaalissa kuuluu nuorten oma ääni ja heidän kokemusmaailmansa.

– Tämä on valtava kulttuuriteko ajassa, jossa kulttuurin merkitystä kyseenalaistetaan monesta suunnasta. Se, että lavalla nähdään lähes 50 nuorta, joiden sydän palaa taiteen tekemiselle ja esiintymiselle, kertoo hankkeen merkityksestä enemmän kuin mikään muu, sanoo musikaalin ohjaaja ja säveltäjä Jussi Lukács.

SOLMUSSA-musikaalin myötä Etelä-Pohjanmaan Opistolla pilotoidaan Taideakatemia-toimintaa. Musikaaliin osallistuvat opiskelijat suorittavat 12 opintopisteen laajuisen musiikkiteatterin opintokokonaisuuden kevätlukukaudella 2026. Mukana on opiskelijoita yli oppilaitosrajojen, ja tuotannossa on laaja joukko verkostokumppaneita eri koulutus- ja taidealoilta.

Seinäjoen kaupunginteatteri on produktiossa mukana paitsi tuotannollisten resurssien kautta, myös musikaalin työryhmässä: mukana on sekä talon teknistä, että taiteellista henkilökuntaa. Nuorten rinnalla Alvar-näyttämöllä nähdään teatterin näyttelijät Esa Ahonen, Mari Pöytälaakso ja Tomi Turunen.

– Tämänkaltainen yhteistyö on meille sekä luontevaa että äärimmäisen tärkeää. Nuoret ovat tulevia kulttuurin kuluttajia ja kenties tekijöitäkin. Jo pelkästään siksi on olennaista, että me alueen kulttuurilaitoksena olemme mukana tätä mahdollistamassa ja tukemassa. Yhteistyömme Etelä-Pohjamaan Opiston kanssa tulee myös jatkumaan monin tavoin tästä eteenpäinkin, Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Juha Luukkonen sanoo.

Musikaalin ohjauksesta ja sävellyksestä vastaa Jussi Lukács, käsikirjoituksen ovat kirjoittaneet Lukács ja Aino Tuppurainen, ja koreografina toimii Johanna Stenroos. Tuppurainen ja Lukács ovat itsekin Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevia teatteri- ja musiikkialan ammattilaisia.

Esitykset
Seinäjoen kaupunginteatteri – suuri näyttämö
•⁠  ⁠Pe 22.5.2026 klo 18 (ensi-ilta)
•⁠  ⁠Ma 25.5.2026 klo 12
•⁠  ⁠Ti 26.5.2026 klo 12

Liput
•⁠  ⁠Peruslippu 20 €
•⁠  ⁠Ryhmät (alk. 10 henkilöä) 18 €

Lipunmyynti: Seinäjoen kaupunginteatteri
www.seinajoenkaupunginteatteri.

Lisätiedot:

Jenni Salo, Sisua ja syräntä -taidekasvatushankkeen hankepäällikkö, 050 478 1159, jenni.salo@epopisto.fi

Jaa sivu

Taiteillija Marika KK opiston ravintolan näyttelytilassa.

Marika KK:n näyttely opiston ravintolassa 1.4.-29.7.2021

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä kevään ja kesän ajan ilmajokisen kuvataiteilija ja taidemaalari Marika KK:n töitä. Suurteokset ”Uusia alkuja” ja ”Kajastus” ovat taitava yhdistelmä erilaisia maalaustekniikoita, värejä ja kalligrafiaa, jota Marika KK myös tekee työkseen. Teokset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 29.7.2021 saakka. Marika KK – Taiteilijan tervehdys Olen Marika KK, kuvataiteilija ja taidemaalari, Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta,

Opetuspäiväkodin ulko-ovi, tervetuloa Päiväkoti Pääskysaareen.

Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa 3.5.2021

Korpisaaren Säätiön ylläpitämä Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa maanantaina 3.5.2021. Päiväkoti toimii Ilmajoen kampusalueella uudessa hirsirakennuksessa. Kunta on alustavasti varautunut noin 30 lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseen Pääskysaaressa. Varhaiskasvatuksen palvelusetelit tulevat perheiden haettaviksi pääsiäisen jälkeisellä viikolla.  Tarkemmat hakuohjeet päivitetään viikolla 14 Ilmajoen kunnan nettisivuille www.ilmajoki.fi ja Päiväkoti Pääskysaaren nettisivuille www.epopisto.fi/opetuspaivakoti. Kunta tekee päätöksen palvelusetelistä ja päivähoitopaikasta hakemuksen perusteella. Ennen

Pohjalaisia tänään -musiikkinäytelmän näyttelijöitä ja muusikoita ryhmäkuvassa.

Pohjalaisia tänään – perinteitä lempeästi mylläten

Kuka ottaa niskalenkin? Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterin sekä esittävän taiteen opintolinjojen Pohjalaisia tänään -esitys perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä lempeydellä sekä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914. Esitykset toukokuun viimeisellä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa. Kaisa on perinyt isältään painisalin ja sen mukana velvoittavat perinteet sekä suuret odotukset. Perinteisen painitreenauksen ohella Kaisa

alt=””.

Toimistomme on suljettuna perjantaina 26.3.2021

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina perjantaina 26.3.2021. Palvelemme jälleen maanantaina 29.3.2021 klo 9.00-15.00.

Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijat ja henkilökunta ryhmäkuvassa.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustus

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri on päättänyt antaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan Opistolle. Punainen Risti jakaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia vuosittain rasisminvastaisella viikolla. Tunnustuksen perusteena on opiston pitkäjänteinen työ maahanmuuttajien koulutuksen ja pakolaisten kotoutumisen edistäjänä. ”Opisto on rohkea ja aktiivinen rasisminvastainen toimija ja vaikuttaja, joka näkee opiskelijoiden moninaisuuden vahvuutena.” Tunnustus annetaan Punaisen Ristin ulkopuoliselle

alt=””.

Hiihtolomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina hiihtolomaviikolla 4.-7.3.2021. Muuten palvelemme normaalisti arkipäivisin klo 9.00-15.00. 

Opetuspäiväkodin julkisivu.

Haemme henkilökuntaa keväällä 2021 avattavaan opetuspäiväkotiimme

Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella. Pääskysaari toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Varhaiskasvatuksessa painotamme maaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa, varhaiskasvatuksen hoitajia ja keittiö-ja siivousalan yhdistelmätyöntekijää. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin VARHAISKAVATUKSEN OPETTAJAA (kasvatustieteen kandidaatti tai sosionomi) VARHAISKASVATUKSEN HOITAJIA , 4 paikkaa (lastenohjaaja tai lähihoitaja) KEITTIÖ-

alt=””.

Siirrymme etäopetukseen 8.-28.3.2021 väliseksi ajaksi

Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etäopetukseen 8.-28.3.2021 väliseksi ajaksi. Etäopetus koskee kaikkia järjestämiämme koulutuksia. Suomen hallitus on julistanut 8.3.2021 alkaen maahan poikkeusolot ja sulkutilan koronapandemian hillitsemiseksi, ja etäopetukseen siirtymistä on suositeltu pandemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevien alueiden toisen asteen oppilaitoksille. Toteutamme poikkeusolojen aikana opetuksen kaikilta osin opetussuunnitelmien mukaisesti, mutta eri etämenetelmiä hyödyntäen. Sulkutilan aikana opiston henkilökunta työskentelee

Opiskelijajoukko Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avajaisissa.

Haku lukuvuoden 2021-2022 koulutuksiin on alkanut!

Haku Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2021-2022 opintoihin on alkanut. Lukuvuoden mittaisten kansanopistolinjojen, maahanmuuttajakoulutusten ja Opistovuosi oppivelvollisille -koulutusten haku on käynnissä 23.2.-31.7.2021. Lisäksi toisen asteen yhteishaussa 23.2.-23.3.2021 ovat mukana kymppiluokka ja kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto. Tulevana lukuvuonna Etelä-Pohjanmaan Opiston opintotarjonta laajenee entisestään. Tutustu koulutuksiimme ja hae mukaan!

artikkelin kuvituskuva

Yhteishaku 23.2.-7.4.2021

Olemme mukana kevään toisen asteen yhteishaussa 23.2.-7.4.2021. Voit hakea yhteishaun kautta kymppiluokalle tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat oman suuntautumisalansa mukaan joko lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan! HUOM. YHTEISHAUN HAKUAIKAA ON JATKETTU 7.4.2021 SAAKKA (Alkuperäinen hakuaika 23.2.-23.3.2021) Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt koronavirustilanteesta johtuen jatkaa hakuja perusopetuksen jälkeisiin