Pohjalaisia tänään – perinteitä lempeästi mylläten

ep-lintu

Kuka ottaa niskalenkin? Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterin sekä esittävän taiteen opintolinjojen Pohjalaisia tänään -esitys perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä lempeydellä sekä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914. Esitykset toukokuun viimeisellä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa.

Pohjalaisia tänään -musiikkinäytelmän näyttelijöitä ja muusikoita ryhmäkuvassa.

Kaisa on perinyt isältään painisalin ja sen mukana velvoittavat perinteet sekä suuret odotukset. Perinteisen painitreenauksen ohella Kaisa tarjoaa yrityksessään sosiaalisen painin palveluja. Tärkeänä asiakkaana on kyseenalaista mainetta niittänyt neohäjyjen porukka. Kaisan sydänasiana on tarjota turvallinen kanava purkaa turhautumista ja lisätä henkistä voimaa heille, jotka ovat alttiita jäämään yhteiskunnan ulkopuolella.

Hienoista tavoitteistaan huolimatta Kaisa ei pärjää omillaan. Pitääkseen painisalinsa pystyssä Kaisa tekee sopimuksen Franchising Freedom -yrityksen kanssa. Sopimus kuitenkin uhkaa viedä hänen vapautensa.

Miten tasapainoilla vapauden ja selviytymisen, ylpeyden ja avuntarpeen, omanarvontunnon ja nöyryyden välillä? Kuka lopulta saa niskalenkin, kun molskilla mittaa ottavat mittaa arvot, odotukset ja vaatimukset?

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterin sekä esittävän taiteen opintolinjojen Pohjalaisia tänään -esitys perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä lempeydellä sekä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914.

Ytimessä on alkuperäisteoksessakin korostuva vapauden teema tuotuna 2020-luvulle. Vuoden 1914 näytelmässä vapaudesta taisteltiin vallesmannien ikeen alla, mutta tämän päivän vapauden kahle ei ole niin yksinkertainen. Nykypäivän pohjalainen painii enemminkin pään sisäisten kahleittensa kanssa.

Elämänmakuisessa ja musiikkipitoisessa näytelmässä Sami Silénin sovitukset tuovat vanhat eteläpohjalaiset kansanlaulut tähän päivään. Esityksessä kuullaan Pohjalaisia-näytelmästä tutut, Artturi Järviluoman keräämät kansanlaulut täysin päivitettyinä versioina.

Mitä tapahtuu, kun paini – perinteinen pohjalainen laji – ja nykytanssi yhdistetään? Johanna Stenroosin koreografiat leikittelevät lajien eroilla ja yhtäläisyyksillä.

Pohjalaisia tänään on Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston kolmivuotisen yhteistyön ensimmäinen tuotanto. Seuraava nähdään keväällä 2022.

POHJALAISIA TÄNÄÄN – NÄYTÖKSET

Ma 24.5. 14:00
Ma 24.5. 19:00
To 27.5. 14:00
To 27.5. 19:00
Pe 28.5. 14:00
Pe 28.5. 19:00

Liput 15 € – Lippuvaraukset Seinäjoen kaupunginteatterin sivuilla!

Huom. Teatteriliput yli kahden hengen seurueille myydään poikkeusaikana ainoastaan teatterin lippumyymälästä. Samassa taloudessa asuvat tai päivittäin toistensa kanssa tekemisissä olevat henkilöt voivat ostaa vierekkäiset paikat.

Jaa sivu

Kirjoittajalinjan opettajat Marko ja Tiina Hautala.

Kirjoittajalinja palaa juurilleen – sanataideohjaajakoulutus osaksi opetusta

Etelä-Pohjanmaan Opistolla yli 20 vuotta toiminut kirjoittajakoulu keskittyy ensi lukuvuonna luovaan kirjoittamiseen ja sanataiteeseen. Lukuvuoden mittaisella kansanopistolinjalla on mahdollista suorittaa sanataideohjaajakoulutus ja muita luovan kirjoittamisen yliopisto-opintoja. Opetus toteutetaan yhteistyössä Turun yliopiston avoimen yliopiston kanssa.

Opiston vanha päärakennus.

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa

Etelä-Pohjanmaan Opisto hakee varhaiskasvatuksen opettajaa, joka sijoittuu syyslukukaudeksi 2020 opiston lastenohjaajien ammatilliseen koulutukseen ja vuodenvaihteesta lähtien opiston uuden maaseutuhenkisen opetuspäiväkodin varhaiskasvatuksen opettajaksi.

alt=””.

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 13.-14.8.2020

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto sekä Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestävät Alueelliset nuorisotyöpäivät 13.-14.8.2020 Etelä-Pohjanmaan Opistolla. Päivien teema on ”Lupa hyvään – Elämänmakuista myönteistä realismia ja eettistä pohdintaa.” Puhujina mm. toimittaja Susanna Laine, nuorisotyöntekijä Julianna Brandt, valokuvaaja/muusikko Mika Nuorva, tutkija Tomi Kiilakoski ja nettipoliisi Pyry Luomala.

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2020 valmistuneiden nimet on julkaistu. Listoilla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

Ruutukaappaus opiston etäkevätjuhlasta.

Lukuvuosi päättyi etäkevätjuhlaan

Etelä-Pohjanmaan Opiston kevätjuhla järjestettiin 29.5.2020 etäkevätjuhlana Zoomin välityksellä. Juhlan järjestelyistä ja ohjelmasta vastasivat kulttuurilinjojen opettajat ja opiskelijat yhdessä muiden opistolaisten kanssa.

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 21.-22.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina helatorstaina ja perjantaina 22.5.2020. Tavoitat meidät jälleen maanantaina 25.5.2020.

Opiston vanha päärakennus.

60 maksutonta opiskelupaikkaa elokuussa alkaville opintolinjoille

Etelä-Pohjanmaan Opisto on saanut Opetushallitukselta valtionavustuksen Tehdään tulevaisuus yhdessä -hankkeelle, jonka avulla tietyillä opintolinjoilla opiskelu on maksutonta 60 opiskelijalle koko syyslukukauden ajan. Maksuton koulutus on tarkoitettu erityisesti työttömien, työttömyysuhan alaisten ja työvoiman ulkopuolella olevien aikuisten perustaitojen kehittämiseen. Haku koulutuksiin on käynnissä 31.7.2020 saakka.

Pino opiston julkaisuja pöydällä.

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt!

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt ja luettavissa myös verkkolehtenä. Lukuvuoden päätteeksi julkaistavan lehden sisällöstä vastaa kirjoittamisen ja viestinnän opintolinja yhteistyössä muiden opistolaisten kanssa.

Teatterilinjan manifestien mainos.

Teatterilinjan Manifestit 13.-14.5.2020

Teatterilinjan Manifestit julkaistaan tänä vuonna poikkeuksellisesti Youtube-seikkailuna. Manifestit ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia sooloteoksia. Ne ovat itsenäisiä, julkisia ilmauksia tekijöiden taiteellisesta sekä aatteellisesta ajattelusta. Manifestien ensiesitykset ovat keskiviikkona 13.5.2020 klo 18.00. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla!

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 12.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina tiistaina 12.5.2020. Tavoitat meidät jälleen keskiviikkona 13.5.2020.