Onnellisuuden käsikirja opiston näyttämöllä 29.11.-1.12.

ep-lintu



Kuinka tullaan onnelliseksi? Etelä-Pohjanmaan Opiston esitys ”Onnellisuuden käsikirja” haastaa katsojan pohtimaan omaa onnellisuuttaan ja inspiroi löytämään iloa arjen pienistä asioista.


Eliel elää mielestään täysin tavanomaista elämää. Jotain tuntuu kuitenkin puuttuvan. Äkkiä hänet temmataan Onnellisuuden tyyssijaan, jota emännöi itse onnen ja sattuman jumalatar Fortuna. Eliel saa käsiinsä suuren Onnellisuuden käsikirjan, jonka sisällöstä hänen täytyy kuitenkin ottaa itse selvää.

Tie onneen ei ole helppo. Se kuljettaa Elielin aikakoneella muun muassa lapsuuden ja nuoruuden iloihin ja pettymyksiin, ja oikeaa polkua etsiessään hän saa väillä niskaansa jopa onnen jumalattaren Fortunan raivon.

”Onnellisuuden käsikirja” yhdistelee tanssia ja teatteria. Alun nykytanssiteos johdattaa näytelmäosioon sukeltamalla kuplivan onnellisen liikekielen kautta aina ihmismielen synkkiin sopukoihin.

– Tanssiteoksen ja näytelmän yhdistäminen toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi tuntui virkistävältä ajatukselta. Eri taiteenlajien yhdistäminen on luonteva ja tärkeä osa opetustamme, kertovat käsikirjoituksesta vastaavat Salla Honkanen ja Johanna Stenroos.

Lavalla nähdään Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssi- ja teatterilinjan sekä Opistovuosi-ilmaisulinjan opiskelijoita.

– Esitystämme on työstämässä innokas ja heittäytyvä opiskelijaryhmä, joka on antanut ohjaajilleen koko käsikirjan verran iloa ja ylpeyden aihetta, he kiittelevät.

Hauskojen roolihahmojen kautta tarinassa onnistutaan käsittelemään vaikeitakin aiheita kepeästi. Mutta saako onnellisuudesta ja sen tavoittelemisesta oikeastaan edes puhua?

– Halusimme nimenomaan tehdä jotain kevyttä ja hauskaa tällaisena synkkänä ja huonojen uutisten täyteisenä aikana, Honkanen ja Stenroos avaavat esityksen taustoja.

Opiskelijat ovat olleet itse ideoimassa esitystä, joten sen aihe on lähtöisin myös heiltä. Samalla se on saanut tekijät pohtimaan omaa suhtautumistaan onnellisuuteen.

– Prosessin aikana on ollut kiinnostavaa huomata, että omat ja työryhmän onnellisuuden tunteet löytyvät useimmiten pienistä asioista ja perustarpeiden täyttymisistä.

ONNELLISUUDEN KÄSIKIRJA
“Oletko tarpeeksi rohkea ollaksesi onnellinen?”’

Esitykset Etelä-Pohjanmaan Opiston Auditoriossa (Liakka-talo, Opistontie 111)
ke 29.11. klo 12.30
to 30.11. klo 10 ja 14.15
pe 1.12. klo 18

Rooleissa: Tanssi- ja teatterilinjan opiskelijat sekä Opistovuosi ilmaisulinjan opiskelijoita
Maskeeraus: Meikkauksen ja maskeerauksen opintolinjan opiskelijat
Käsikirjoitus: Salla Honkanen & Johanna Stenroos
Koreografia: Johanna Stenroos
Näytelmäosion ohjaus: Salla Honkanen
Maskeerauksen ohjaus: Pia Pennala

Vapaaehtoinen pääsymaksu käteisellä. Kesto n. 1,5 h (ei sisällä väliaikaa).


Tervetuloa!

Jaa sivu

opiston-salibandymestarit-2024

KPS opiston salibandymestari 2024 – ”Ei jäänyt paljon jossiteltavaa!”

Kasvatustieteen, psykologian ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden joukkue KPS vei opiston salibandymestaruuden. Finaalissa KPS kaatoi opiston henkilökunnan Palkkaurheilijat lukemin 8-2. Lääketieteen opintolinjan joukkue sijoittui pronssille. Voittajat kiittelivät turnauksen hyviä järjestelyjä sekä toisten joukkueiden ja katsojien luomaa ottelutunnelmaa. – Ei jäänyt paljon jossiteltavaa. Turnaus oli kokonaisuudessaan uskomattoman mieleenpainuva, yhteisöllinen, hyväntuulinen ja omalta osaltamme rehti. Mielestämme turnaus

salibandy2023

Kuka vie opiston salibandymestaruuden 2024?

Perinteeksi muodostunut Opisto Champions -salibandyturnaus pelataan Etelä-Pohjanmaan Opistolla 6.2.2024. Mukana on tänä vuonna 11 joukkuetta eri opintolinjoilta ja henkilökunnasta. Kuka vie mestaruuden? OTTELUOHJELMA 6.2. Otteluohjelma ja tulosseuranta tällä sivulla koko päivän! Schedule created with hockey scheduler by Playpass

Etelä-Pohjanmaan Opiston täysi ravintolasali, opiskelijoita ruokailemassa.

Haemme vastaavaa kokkia Ilmajoentien ravintolaan

Haemme vastaavaa kokkia Etelä-Pohjanmaan Opiston ylläpitämääm Ilmajoentien (Sedu) opiskelijaravintolaan. Ravintolassa tarjotaan arkipäivisin aamupala ja lounas 50-100 asiakkaalle, lisäksi ravintolan asiakkaina ovat opiskelijoiden lisäksi päiväkodin lapset. Ravintola valmistaa myös viereisen opetuspäiväkodin lounasruoan. Vastaavan kokin työtehtäviin kuuluu mm. Tehtävässä vaaditaan rikostaustaote, joka perustuu Lakiin lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002). Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.

opinlakeus_banner

Olemme mukana Opinlakeus-messuilla 17.-18.1.

Kiinnostaako Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutustarjonta? Tule kuulemaan lisää mahdollisuuksista Opinlakeus-messuille 17.-18.1.2024. Löydät meidät messupaikalta numero 20. ​Messut Seinäjoki Areenassa ovat avoinna yleisölle keskiviikkona 17.1.2024 klo 14.00-19.30. ja torstaina 18.1.2024 klo 9.00-15.00. Teemana tulevaisuus ei tapahdu, se tehdään. ​Opinlakeus-messut tarjoavat jatko-opiskelupaikkaa etsiville nuorille ja aikuisille erinomaisen mahdollisuuden tutustua erilaisiin koulutusvaihtoehtoihin, sillä messuilla esittäytyy koko jatkokoulutuksen kirjo! Henkilökohtaiset

epo_joulutervehdys

Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle 2024

Joulun lähestyessä haluamme kiittää menneestä vuodesta ja toivottaa rauhallista joulun aikaa opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Onnea ja menestystä uuteen vuoteen 2024! Tänä vuonna perinteisten joulumuistamisten sijaan käytämme varat paikallisen kulttuuritoiminnan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien tukemiseen. Toimistomme on jouluna suljettu 22.-26.12. Muuten palvelemme arkisin klo 9-15.

etusivu-maahanmuuttajat

Haemme S2-opettajaa

Haemme joukkoomme S2-opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 2.1.2024 alkaen. Tehtävänä on opettaa suomen kieltä ja kulttuuria niin kotoutumiskoulutuksessa kuin aikuisten perusopetuksessa. Toimit 11-henkisen tiimin jäsenenä. Opetusta on usealle eri ryhmälle yhteensä noin 22 oppituntia viikossa. Työ sisältää suomen kielen ja kulttuurin opetusta kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kielen opetuksen lisäksi työhön kuuluvat yhteiskunnalliset- ja kulttuuurisisällöt. Opinto-ohjausta ja erilaista arjen taitojen

Euroscola 1200x800

Opiskelijoita vierailulla EU-parlamentissa Strasbourgissa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Toimittajakoulun, oikeustieteen, kauppatieteen ja psykologian opiskelijat vierailevat 16.-18.11. Ranskan EU-pääkaupungissa Strasbourgissa tutustumassa Euroopan parlamenttiin. Kaksipäiväisen matkan aikana opiskelijat ovat vieraana Euroopan parlamentissa, ja heille on järjestetty monenlaista ohjelmaa, muun muassa tapaamisia europarlamentaarikkojen kanssa. Parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolan terveiset kuullaan videolta. Vierailu liittyy Strasbourgissa järjestettävään Euroscola-ohjelmaan, johon voivat osallistua vähintään 14-vuotiaat opiskelijat kaikista EU:n

etela-pohjanmaan-opisto-ravintola-1

Opiston isänpäivälounas 12.11.

Pian on aika hemmotella isää, vaikkapa valmiiksi katetun pöydän ääressä! Isänpäivälounas tarjolla Ravintola Katajanmarjassa sunnuntaina 12.11.2023 klo 11.30-14.00. Isänpäivämenu SALAATTIPÖYDÄSTÄ Vihersalaattia, rucolaa ja vesimeloniaKauden raastesalaattia ja puolukkaaMaalaisperunasalaattiaSavulohta ja suppilovahverohillokettaTalon salaatinkastiketta PÄÄRUOKA Ylikypsää maatiaispossun potkaaKermamuhennettua perunaaAura-punajuuripaistostaTummaa timjami-herukkakastiketta Talon leipäkori ja levitteetVesi, maito, mehu ja kotikalja JÄLKIRUOKA Kahvia ja täytekakkua Hinta 27€, lapset 5-12v. 13€ (alle 5v.

Pomecon

Cosplay- ja pelitapahtuma Pomecon Ilmajoella 10.-11.11.

Pohjalainen pelitapahtuma Pomecon järjestetään Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella 10.-11.11.2023. Tapahtuma pidetään valtakunnallisen Peliviikon viikonloppuna. Pomecon on suunnattu kaikille pelaamisesta, roolipeleistä ja cosplayaamisesta kiinnostuneille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä kauemmas vastaaviin tapahtumiin. Ohjelmassa mm. cosplayasutyöpaja, asukilpailu, erilaisia pelimahdollisuuksia, luentoja ja paljon muuta yhteisöllistä toimintaa. Tapahtuma alkaa perjantaina klo 12. Mukana järjestämässä ovat Etelä-Pohjanmaan Opisto, Pomedia, Ilmajoen nuorisovaltuusto,

korkit-seminaari-tausta

KORKIT-hankkeen loppuseminaari 31.10.

Kuinka tarjota korkeakoulutetuille maahanmuuttajille suomen kielen opetusta sekä ohjausta työelämään ja opiskeluun alueella, jossa haasteena koetaan sen harva asutus, työmarkkinoiden vähäinen tarjonta korkeakoulutetuille sekä vasta kasvussa oleva kansainvälistyminen? KORKIT -hankkeen loppuseminaarissa esittelemme Etelä-Pohjanmaalle tehdyn suomen kielen koulutuksen ja ohjauksen mallin sekä kokemuksia käytännön kehittämistyöstä. Aika: tiistai 31.10.2023, klo 14–16Paikka: Seinäjoki Frami B, auditorio 3Muoto: Hybridi