Lukuvuosi päättyi etäkevätjuhlaan

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston kevätjuhla järjestettiin 29.5.2020 etäkevätjuhlana Zoomin välityksellä. Juhlan järjestelyistä ja ohjelmasta vastasivat kulttuurilinjojen opettajat ja opiskelijat yhdessä muiden opistolaisten kanssa.

Ohjelmaan sisältyi muun muassa kulttuurilinjojen musiikki-, tanssi- ja runoesityksiä, rehtori Kyösti Nyyssölän juhlapuhe, yhteislaulua opettaja Jaakko Mäkisen säestyksellä – Suvivirttä unohtamatta.

Todistuksia ei tänä vuonna jaettu henkilökohtaisesti, vaan suurin osa opiskelijoista tulee saamaan todistuksensa postitse.

Alla kevätjuhlassa kuultu Venla Tiilikaisen (kirjoittamisen ja viestinnän opintolinja) runo.

Tämän myötä Onnea kaikille opistolta ammattiin valmistuneille ja kansanopistovuotensa päättäneille!
Aurinkoista kesää ja pelkkää hyvää jatkoon!

Aloin kirjoittamaan haparoiden
olin nuori, pieni, pikkuruinen
piirsin viivoja ja kaaria
yritin käskettyjä muotoja vaalia
ja oikeita sanoja raapia
en tiennyt, että kirjoittaja saa luoda
omalle kielelleen suoda
vapauden

ja sitten kun uskalsin 
oli hiljaisuudessa kaksin
päiväkirjani ja minä
raapustin: mikä on tämä elonkipinä
kun kirjoitan, olen vapaa
voin kertoa asioista salaa
ja sen tietää vain kirjani
minun arvokas aarteeni

pitkään se riitti
ikuinen yksinkirjoittajan retriitti
kirjoitin päivästä, tunteista, tuskasta
merilevästä, tähdistä, ruskasta
luulin, että yksin on helpompaa
ei tarvitse muille näyttää pelkojaan
voi vaan loputtomasti kirjoittaa
yksinäisyytensä sanoittaa
kyllä tämän jaksaa

mutta väärässä olin
yksin viihtyy vain tovin
sillä en jaksanut piileksiä
elämän pelossa rypeksiä
kun on mahdollisuus yhteyteen
nauruun ja luovuuteen
jaettuihin kyyneliin
tunteisiin näkyviin

Kesti pitkään että tajusin
todellakin ymmärsin
että ihmiset haluavat auttaa toisiaan
yhdessä etsiä loputtomia voimiaan
joten minun, ja sinun, täytyy vain uskaltaa
tunteemme, kipumme, elomme sanoittaa
haparoiden yhdessä kirjoittaa,
Tarinamme maailmalle vapauttaa

-Venla Tiilikainen

Jaa sivu

Maahan pudonneita vaahteranlehtiä.

Lapsiperheiden syysrieha opistolla 2.-3.10.2019

Yhteistä tekemistä alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen! Lapsiperheiden syysrieha Etelä-Pohjanmaan Opistolla ke 2.10. ja to 3.10. klo 18-20.

Opistolla vierailevat nuorisotyöntekijät ryhmätöiden äärellä.

Opintovierailu tuo Etelä-Pohjanmaan Opistolle nuorisotyöntekijöitä 20 maasta

Kansainvälinen opintovierailu tuo Etelä-Pohjanmaan Opistolle noin 30 nuorisotyön ammattilaista 20 eri maasta. Ryhmä vierailee Ilmajoella 1.-2.10.2019.

Teatterilinjalaiset auringonkukkapellossa.

Teatteriopiskelijat eivät mene lakkoon ilmaston vuoksi – he tekevät katuteatteria

“Yhdessä meistä ihmisistä tulee valta, joka muuttaa asioita!” Näin vakuuttaa teatteriopiskelija Jasmin Koivisto. Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinja jalkautuu pienesityksensä kanssa Ilmajoen keskusta-alueelle ilmastolakkopäivänä, perjantaina 27.9.2019. 

Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijat ja henkilökunta ryhmäkuvassa.

Miten opettaa kansanopistossa?

Etelä-Pohjanmaan Opisto, Alkio-opisto ja Suomen Kansanopistoyhdistys järjestävät vuosien 2019 ja 2020 aikana opintokokonaisuuden: Miten opettaa kansanopistossa? Koulutus on tarkoitettu koko kansanopistokentän henkilöstölle. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä kansanopistopedagogiikasta ja siitä, miten sitä toteutetaan.

Opiston vanha päärakennus kesäauringossa.

Haemme kiinteistönhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen

Kiinteistövastaavan tehtäviin kuuluu Etelä-Pohjanmaan Opiston kiinteistöjen toimivuudesta ja kunnosta huolehtiminen. Seuraat talotekniikan toimintoja, huolehdit erilaisista asennus- ja korjaustehtävistä sekä tilajärjestelyistä. Järjestät tarvittavat erikoisosaamista vaativat työt ja ulkoalueiden hoidon yhteistyökumppaneiden kanssa. Tehtävään valittavalta hakijalta edellytämme soveltuvaa ammatillista koulutusta, työkokemusta vastaavassa toimessa, talotekniikan ja energianhallinnan osaamista sekä osaamista kiinteistön huollosta ja kunnossapidosta. Olet organisointi- ja vuorovaikutustaitoinen, yhteistyökykyinen

alt=””.

Kirjoittamattomat -näyttely sai jatkoa Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Kenellä on lupa kotiseutuun? Näkyykö kotiseutu ulospäin vai elääkö se meissä tarinoina, arvoina ja kokemuksina? Vai onko lopulta kyse siitä, että tuntee olevansa jossain kotonansa? Voiko joku kieltää sinua elämästä kotiseutuasi? Kirjoittamattomat on näyttely, joka haastaa pohtimaan näitä kysymyksiä ja luomaan tarinaa, jossa tärkeää ei ole se mistä tulimme, vaan se, että olemme kaikki täällä.

Omenapuita opiston puutarhassa.

Lukuvuosi käynnistyi yli 300 opiskelijan voimin

Etelä-Pohjanmaan Opistolla vietettiin lukuvuoden avajaisia maanantaina 19.8.2019. Opistovuotensa aloitti yli 300 opiskelijaa, joista noin 250 on uusia opiskelijoita. Oman tervehdyksensä avajaisjuhlaan kävi tuomassa kansanedustaja Pasi Kivisaari.

Mainoskuva Kaisa Jaakkolasta.

Hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola Avoimen iltamien vieraana 20.8.2019

Mitä palautuminen on ja miksi se on niin tärkeää? Hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola puhuu sen puolesta, että palautumista täytyy oppia arvostamaan ja suojelemaan. Palautumista voidaan parantaa muun muassa rytmittämällä arkea. Kaisa Jaakkolan ajatuksia siitä miten voit palautua ja jaksaa paremmin, on tarjolla Avoimen iltamissa tiistaina 20.8.2019 klo 17.00-20.00 Seinäjoen Kampustalolla.

alt=””.

Lisähaku käynnissä elokuussa alkaviin opintoihin

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on käynnissä elokuun loppuun saakka lisähaku lukuvuoden 2019-2020 opintoihin. Mukana haussa ovat lähes kaikki kansanopiston vuoden kestävistä opintolinjoista. Haku on avoinna myös kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, kymppiluokalle sekä syksyllä alkaviin avoimen yliopiston opintoihin.

alt=””.

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 8.-9.8.2019

Tämän vuoden alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään Etelä-Pohjanmaan Opistolla 8.-9.8.2019 teemalla ”Kestävä nuorisotyö”. Perinteiseen tapaan perehdymme teemaan sekä tutkimuksen että käytännön työn näkökulmasta, nuorten ääntä unohtamatta. Mukana ohjelmassa mm. sosiologian professori, nuorisotutkija Vesa Puuronen sekä tulevaisuustutkija Ilkka Halava.