Lukuvuosi käynnistyi yli 300 opiskelijan voimin

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opistolla vietettiin lukuvuoden avajaisia maanantaina 19.8.2019. Opistovuotensa aloitti yli 300 opiskelijaa, joista noin 250 on uusia opiskelijoita. Oman tervehdyksensä avajaisjuhlaan kävi tuomassa kansanedustaja Pasi Kivisaari.

Lukuvuoden avajaiset opiston juhlasalissa. Eturivissä apulaisrehtori Minna Kansanaho, kansanedustaja Pasi Kivisaari ja rehtori Kyösti Nyyssölä.
Kansanedustaja Pasi Kivisaari (keskellä) oli opiston 128. lukuvuoden avajaisten juhlapuhujana. 

– Opisto on pitkän historiansa aikana ollut osa monen ihmisen tarinaa, nyt siitä tulee osa teidänkin tarinaanne. Täällä ollaan oppimassa elämää ja tulevaisuutta varten, Pasi Kivisaari evästi lukuvuotensa aloittavia opiskelijoita.

Kivisaari korosti avajaisissa kuullussa puheessaan Etelä-Pohjanmaan Opiston roolia alueen kouluttajana ja kasvattajana ja kansanopistojen merkitystä koko yhteiskunnassa.

– Jatkuva oppiminen ja oman osaamisen päivitys korostuvat tulevaisuudessa entisestään, ja tähän kansanopistot tarjoavat hyviä ratkaisuja. Uskon, että niiden asema koulutuskentällä tulee vahvistumaan entisestään, Kivisaari painotti.

Rehtori Kyösti Nyyssölä muistutti opiskelijoita perusasioiden tärkeydestä lukuvuoden aikana.

– Uni, ystävät, ravinto, ulkoilu ja muu liikunta. Näistä asioista huolehtiminen antaa hyvät lähtökohdat opiskeluun ja hyvään opistovuoteen. Monelle teistä tämä tulee olemaan elämän tärkein vuosi, jonka muistaa ikuisesti.

Puheenvuorojen lomassa opistolaiset pääsivät tutustumaan toisiinsa teatterin opettaja Venla Korjan johdolla. Avajaisohjelman musiikkiosuuksista vastasivat opettajat Anne Vihelä ja Jaakko Mäkinen.

Vaikka lukuvuosi on virallisesti aloitettu, ehtii opistolle vielä hakeutua opiskelijaksi.

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on käynnissä lisähaku kaikille opintolinjoille, kulttuuriopintoihin, kymppiluokalle ja maahanmuuttajakoulutuksiin. Haku on avoinna myös kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon ja syksyllä alkaviin avoimen yliopiston opintoihin.

Jaa sivu

UPI_emma_hakala

UPI:n Emma Hakala Politiikasta kouluissa -vierailijana 25.10.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle saadaan Politiikasta kouluissa -puhuja keskiviikkona 25. lokakuuta. Tohtori Emma Hakala Ulkopoliittisesta instituutista pitää etäluennon aiheesta ilmastokriisi, kansallisvaltiot ja kansainvälinen yhteistyö. Tohtori Emma Hakala toimii Ulkopoliittisessa instituutissa johtavana tutkijana. Hänen asiantuntijuutensa keskittyy ympäristöturvallisuuteen ja ilmastonmuutoksen geopolitiikkaan. Ulkopoliittinen institutti UPI tunnetaan presidenttiehdokas Mika Aaltolan työpaikkana. Aaltola on parhaillaan virkavapaalla instituutin johtajan paikalta. Politiikasta kouluissa on Politiikasta-lehden toimintamuoto, jossa oppilaitoksille järjestetään yhteiskunnan tutkijoita keskustelemaan ajankohtaisista

vanhustenviikon_iltatilaisuus_mainos

Vanhustenviikon iltatilaisuus 5.10.

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Ilmajoen seurakunnan järjestämään Vanhustenviikon iltatilaisuuteen 5.10.2023 klo 18-20 Ilmajoen Kestikartanoon. Illan aikana ikäihmisille suunnattua ohjelmaa, jonka jälkeen osallistumme yhteiseen kahvitukseen. Ilmoittautuminen ke 27.9. mennessä: Elinalle puh. 050 330 8933 taiPäiville puh. 0400 477 536 Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla ”Tehdään iästä numero”. Vanhustenviikon aloittaa Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla sunnuntaina 1.10. Lisäksi teemaviikon

marlenpuska_uhanalainen

Välähdyksiä elämän taitekohtiin ­– Marlen Puskan taidenäyttely Katajanmarjassa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on loppuvuoden ajan näytteillä vaasalaisen Marlen Puskan maalauksia. Näyttelyn teemana on ”Välähdyksiä elämän taitekohtiin”. Työt kuvaavat hetkien haurautta, jotka eivät kerro koko totuutta aiheesta. – Töiden nimet ovat monimerkityksellisiä ja toivon, että jokainen löytää niistä omat tärkeät taitekohtansa ja luontoyhteyden, Marlen Puska sanoo. – Näyttelyn töihin ja niiden nimiin on tullut

IMG_8761

Lukuvuosi käynnistyi ennätysopiskelijamäärällä

Etelä-Pohjanmaan Opisto avasi uuden lukuvuoden 14. elokuuta Ilmajoella. Päätoimisia opiskelijoita on tänä lukuvuonna 430, enemmän kuin koskaan aiemmin yli 130-vuotiaan opiston historiassa. Heistä reilut 270 on suomenkielisiä ja 160 vieraskielisiä, kansallisuuksia on 15. Opiskelijamäärät kasvoivat erityisesti kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa sekä suomen kielen ja kulttuurin opinnoissa. Avajaisjuhlassa rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon

Mona Moisala_rajattu

Avoimen Iltamat 16.8. – Aivojen älytön arki?

Aivomme ovat kovalla koetuksella, kun elämme kiireistä arkea ja täytämme tyhjät hetket koukuttavilla älylaitteilla. Aivotutkija Mona Moisalan luennolla pohditaan, kuinka aivojaan voi suojella liialliselta rasitukselta pienin, arkisin teoin. Jo perinteeksi muodostuneet Avoimen Iltamat järjestetään keskiviikkona 16.8.2023 Kampustalon Seinäjoki-salissa. Voit tutustua koulutusmahdollisuuksiin ja jututtaa opintoneuvojia Kampustalon aulassa klo 17–18, luento-osuus alkaa salissa klo 18. Luennon väliajalla

auringonkukat

Tervetuloa lukuvuoden avajaisiin 14.8.

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2023-2024 avajaiset järjestetään 14.8. klo 12.15 alkaen Liakka-talon Korpisaarisalissa. Avajaisten juhlapuhujaksi on kutsuttu kansanedustaja Mikko Savola. Lisäksi ohjelmassa on rehtori Kyösti Nyyssölän puhe, taide- ja musiikkiesityksiä sekä yhteislaulua. Tilaisuus kestää noin tunnin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

paula_noronen_web

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.

Alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään jälleen opistolla to-pe 10.-11.8.2023. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston järjestämässä tapahtumassa puhujina ovat muun muassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattori Mari Rajamäki, valtiotieteen tohtori, dosentti ja työnohjaaja Antti Maunu sekä nojatuolihaastattelussa kirjailija Paula Noronen, jonka haastattelun teemana on huumori työvälineenä. Ohjelma:  TORSTAI 10.8.2023 13:00 Päivien avausKyösti Nyyssölä, rehtori, Etelä-Pohjanmaan Opisto13:45 Hatkoja ja

alt=””.

Avoimen korkeakoulun opintoinfo 3.8.

Järjestämme infon Etelä-Pohjanmaan Opiston sivutoimisista avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnoista Teamsissa 3.8. klo 17-18. Info koskee erityisesti kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan sekä sosiaali- ja terveysalan opintoja. Katso opintoinfon tallenne

Spelit

Eteläpohjalaiset Spelit opistolla 28.-29.7.

Eteläpohjalaiset Spelit -kansanmusiikkifestivaali järjestetään pienen tauon jälkeen jälleen Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla 28.- 29.7.2023. Ohjelmassa musiikkiesityksiä ja vapaita pelimannisoittoja opiston piha-alueella. Lisäksi Speleissä kilpaillaan SM-tasolla huuliharpun ja mandoliininsoitossa sekä  Spelimestaruuksista 1- ja 2- rivisten haitareiden kisassa. OHJELMA PERJANTAI 28.7.2023 AUDITORIO 18.00 – 18.30 Spelien avajaiset: Spelifanfaari ja musiikkiesityksiä 18.30 – 19.15 Anne-Mari Kanniainen ja Keke Lammassaari

etusivu-maahanmuuttajat

Suomen kielen ja kulttuurin maksuton koulutus kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille

Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille suomen kielen ja kulttuurin maksuttomia opintoja. Opinnot kestävät yhden lukukauden ajan. Ensimmäinen ryhmä käynnistyy ma 14.8. ja päättyy pe 22.12.2023. Toinen ryhmä alkaa ma 8.1.2024 ja päättyy pe 31.5.2024. Koulutus sisältää 25–30 oppituntia viikossa lähiopetuksena Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella. Opetus räätälöidään opiskelijan henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on edetä alkeistasolta arkielämässä