KPS opiston salibandymestari 2024 – ”Ei jäänyt paljon jossiteltavaa!”

ep-lintu

Kasvatustieteen, psykologian ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden joukkue KPS vei opiston salibandymestaruuden. Finaalissa KPS kaatoi opiston henkilökunnan Palkkaurheilijat lukemin 8-2. Lääketieteen opintolinjan joukkue sijoittui pronssille.

Voittajajoukkueessa pelasivat Tiina Kinnunen (vas.), Juuso Keskinen, Eemeli Karjanlahti, Vilma Junnola, Sanni Tuomisto, Mira Keski-Tuuri, Elias Walsh sekä Peetu Pyhälahti (ei kuvassa). Kuvassa myös kasvatustieteen linjan vastuuopettaja Marja Hautala (toinen oikealta).


Voittajat kiittelivät turnauksen hyviä järjestelyjä sekä toisten joukkueiden ja katsojien luomaa ottelutunnelmaa.

– Ei jäänyt paljon jossiteltavaa. Turnaus oli kokonaisuudessaan uskomattoman mieleenpainuva, yhteisöllinen, hyväntuulinen ja omalta osaltamme rehti. Mielestämme turnaus oli suunniteltu ja toteutettu hyvin.

Oman joukkueen vahvuuksiksi koettiin yhteen hiileen puhaltaminen ja taito mennä vastustajien ”ihon alle”.

– Tunsimme joukkueemme vahvuudet ja osasimme valjastaa ne voimaksemme matkalla kohti voittoa. Tiukimman vastuksen tarjosi poliisi-, pelastus- ja sotilasalan linjan joukkue, heidän vahvuutensa oli fyysinen pelaaminen.

Haittaa ei varmasti ollut myöskään siitä, että joukkueen ”pistekuninkaat” Juuso Keskinen ja Eemeli Karjanlahti pelaavat salibandya Seinäjoen Peliveljien miesten edustusjoukkueessa.

Turnauksen jälkeiset voittojuhlat olivat KPS:n mukaan riehakkaat.

Opiston salibandyturnauksessa oli tällä kertaa mukana 10 joukkuetta eri opintolinjoilta ja opiston henkilökunnasta sekä haastajajoukkue Seinäjoen ammattioppilaitos Sedulta. Päivän aikana nähtiin myös näytösottelu, jossa pelasi Päiväkoti Pääskysaaren joukkue Salamat opiston henkilökuntaa vastaan.

Kolmen parhaan joukkueen lisäksi turnauksessa palkittiin koko turnauksen tsempparit. Tsempparipalkinnon sai Tante eli tanssin, teatterin ja Opistovuosi-opiskelijoiden joukkue.


Opiston henkilökunnan hopeajoukkue Palkkaurheilijat.


Joka vuosi turnauksessa menestynyt lääketieteen linjan joukkue sai tällä kertaa pronssia.



Jaa sivu

vanhustenviikon_iltatilaisuus_mainos

Vanhustenviikon iltatilaisuus 5.10.

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Ilmajoen seurakunnan järjestämään Vanhustenviikon iltatilaisuuteen 5.10.2023 klo 18-20 Ilmajoen Kestikartanoon. Illan aikana ikäihmisille suunnattua ohjelmaa, jonka jälkeen osallistumme yhteiseen kahvitukseen. Ilmoittautuminen ke 27.9. mennessä: Elinalle puh. 050 330 8933 taiPäiville puh. 0400 477 536 Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla ”Tehdään iästä numero”. Vanhustenviikon aloittaa Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla sunnuntaina 1.10. Lisäksi teemaviikon

marlenpuska_uhanalainen

Välähdyksiä elämän taitekohtiin ­– Marlen Puskan taidenäyttely Katajanmarjassa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on loppuvuoden ajan näytteillä vaasalaisen Marlen Puskan maalauksia. Näyttelyn teemana on ”Välähdyksiä elämän taitekohtiin”. Työt kuvaavat hetkien haurautta, jotka eivät kerro koko totuutta aiheesta. – Töiden nimet ovat monimerkityksellisiä ja toivon, että jokainen löytää niistä omat tärkeät taitekohtansa ja luontoyhteyden, Marlen Puska sanoo. – Näyttelyn töihin ja niiden nimiin on tullut

IMG_8761

Lukuvuosi käynnistyi ennätysopiskelijamäärällä

Etelä-Pohjanmaan Opisto avasi uuden lukuvuoden 14. elokuuta Ilmajoella. Päätoimisia opiskelijoita on tänä lukuvuonna 430, enemmän kuin koskaan aiemmin yli 130-vuotiaan opiston historiassa. Heistä reilut 270 on suomenkielisiä ja 160 vieraskielisiä, kansallisuuksia on 15. Opiskelijamäärät kasvoivat erityisesti kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa sekä suomen kielen ja kulttuurin opinnoissa. Avajaisjuhlassa rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon

Mona Moisala_rajattu

Avoimen Iltamat 16.8. – Aivojen älytön arki?

Aivomme ovat kovalla koetuksella, kun elämme kiireistä arkea ja täytämme tyhjät hetket koukuttavilla älylaitteilla. Aivotutkija Mona Moisalan luennolla pohditaan, kuinka aivojaan voi suojella liialliselta rasitukselta pienin, arkisin teoin. Jo perinteeksi muodostuneet Avoimen Iltamat järjestetään keskiviikkona 16.8.2023 Kampustalon Seinäjoki-salissa. Voit tutustua koulutusmahdollisuuksiin ja jututtaa opintoneuvojia Kampustalon aulassa klo 17–18, luento-osuus alkaa salissa klo 18. Luennon väliajalla

auringonkukat

Tervetuloa lukuvuoden avajaisiin 14.8.

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2023-2024 avajaiset järjestetään 14.8. klo 12.15 alkaen Liakka-talon Korpisaarisalissa. Avajaisten juhlapuhujaksi on kutsuttu kansanedustaja Mikko Savola. Lisäksi ohjelmassa on rehtori Kyösti Nyyssölän puhe, taide- ja musiikkiesityksiä sekä yhteislaulua. Tilaisuus kestää noin tunnin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

paula_noronen_web

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.

Alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään jälleen opistolla to-pe 10.-11.8.2023. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston järjestämässä tapahtumassa puhujina ovat muun muassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattori Mari Rajamäki, valtiotieteen tohtori, dosentti ja työnohjaaja Antti Maunu sekä nojatuolihaastattelussa kirjailija Paula Noronen, jonka haastattelun teemana on huumori työvälineenä. Ohjelma:  TORSTAI 10.8.2023 13:00 Päivien avausKyösti Nyyssölä, rehtori, Etelä-Pohjanmaan Opisto13:45 Hatkoja ja

alt=””.

Avoimen korkeakoulun opintoinfo 3.8.

Järjestämme infon Etelä-Pohjanmaan Opiston sivutoimisista avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnoista Teamsissa 3.8. klo 17-18. Info koskee erityisesti kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan sekä sosiaali- ja terveysalan opintoja. Katso opintoinfon tallenne

Spelit

Eteläpohjalaiset Spelit opistolla 28.-29.7.

Eteläpohjalaiset Spelit -kansanmusiikkifestivaali järjestetään pienen tauon jälkeen jälleen Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla 28.- 29.7.2023. Ohjelmassa musiikkiesityksiä ja vapaita pelimannisoittoja opiston piha-alueella. Lisäksi Speleissä kilpaillaan SM-tasolla huuliharpun ja mandoliininsoitossa sekä  Spelimestaruuksista 1- ja 2- rivisten haitareiden kisassa. OHJELMA PERJANTAI 28.7.2023 AUDITORIO 18.00 – 18.30 Spelien avajaiset: Spelifanfaari ja musiikkiesityksiä 18.30 – 19.15 Anne-Mari Kanniainen ja Keke Lammassaari

etusivu-maahanmuuttajat

Suomen kielen ja kulttuurin maksuton koulutus kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille

Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille suomen kielen ja kulttuurin maksuttomia opintoja. Opinnot kestävät yhden lukukauden ajan. Ensimmäinen ryhmä käynnistyy ma 14.8. ja päättyy pe 22.12.2023. Toinen ryhmä alkaa ma 8.1.2024 ja päättyy pe 31.5.2024. Koulutus sisältää 25–30 oppituntia viikossa lähiopetuksena Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella. Opetus räätälöidään opiskelijan henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on edetä alkeistasolta arkielämässä

Harakka ja mäyrä nettiin

Voimaeläimet-taidenäyttely Ravintola Katajanmarjassa

Kesällä 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on näytteillä ylistarolaislähtöisen taidemaalari Minttu Pakan maalauksia Voimaeläimet-nimisessä näyttelyssä. Hän kertoo teoksistaan näin: ”Maalaan pääasiassa voimaeläimiä ja maalauksista väreileekin kyseisen eläimen energia. Alun alkujaan en edes tiennyt maalaavani voimaeläimiä ihmisille, oletin että rakkaus eläimiini vain haluaa tulla ilmaistuksi taiteen kautta. Myöhemmin minulle on avautunut, että jokainen eläinmaalaus on henkilökohtainen