RoolitOn Seinäjoen kaupunginteatterissa 14.-18.5.2022

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän kevään näytelmä kertoo nuoresta Jerestä – ja marssittaa näyttämölle muiden muassa nuoren leffatähden, Onni Tommilan sekä näyttelijä Ilkka Koivulan.


Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan tämän kevään näytelmä kertoo nuoresta Jerestä – ja marssittaa näyttämölle muiden muassa nuoren leffatähden, Onni Tommilan sekä näyttelijä Ilkka Koivulan. RoolitOn on Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston kolmivuotisen yhteistyöhankkeen toinen tuotanto. Esitykset Seinäjoen kaupunginteatterissa 14.-18.5.2022.

Jere on kunnianhimoinen nuori mies, joka haaveilee rauhanturvaajan urasta biologisen isänsä jalanjäljissä. Unelma nähdyksi tulemisesta on kuitenkin vain ahdas pakkomielle, eikä isä ole vastannut enää vuosiin Jeren viesteihin.

Samaan aikaan Jeren äiti Saija yrittää selviytyä arjesta alkoholistimiehensä Arton kiihtyvän juomisen alla. Yhden ihmisen sairaudesta on tullut koko perheen sekä koko lähipiirin koettelemus, jossa kaikki oireilevat omalla tavallaan. Esikoisena Jere on ottanut tehtäväkseen paikata jo hajonneita rakenteita.

RoolitOn on tarina paitsi Lampisen perheestä, myös monista muista unelmiaan etsivistä kulkijoista, jotka kohottavat maljan yhdessäololle Kaijan Krouvissa.

Näytelmän päärooleissa nähdään poika ja kaksi erilaista isää, Onni Tommila, Ilkka Koivula ja Jari Hakala. Lisäksi mukana on iso joukko nuoria näyttelijälahjakkuuksia Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalta. Tommilan ja hänen isäpuolenaan esiintyvän Koivulan tiet ovat kohdanneet aiemmin kameran edessä, mutta nyt he pääsevät ensimmäistä kertaa yhdessä näyttämölle.

RoolitOn on Natalil Lintalan käsikirjoitus ja ohjaus.Se on itsenäinen jatko-osa Hyvinvointivalhe -näytelmälle, joka nähtiin Seinäjoen kaupunginteatterissa syksyllä 2021.

­­­­­­- Ajatus tästä näytelmästä syntyi, kun tutustuin opiskelijoihini Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjalla. Jokainen hahmo on rakennettu suoraan näyttelijälleen, ja haluan saada jokaisen opiskelijan loistamaan omien vahvuuksiensa siivittämänä. Tärkeä osa esitystä on myös Teemu Vuorelan vahva äänisuunnittelu. Ilkka Koivulan kanssa olen aikaisemmin näytellyt samoissa teatteriproduktioissa, joten nyt on ollut mielenkiintoista kirjoittaa roolia hänelle sekä päästä ohjaamaan häntä.

Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius pitää teatteriopiskelijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä monin tavoin merkittävänä.

– On tärkeää kuunnella alueen nuoria ja päästä tekemään yhteistyötä heidän kanssaan. Hienoa, että voimme mahdollistaa nuorille tällaisen kokemuksen, ja samalla opimme itsekin.


Näytökset:

La 14.5. klo 16.15
Ma 16.5. klo 14.15 ja 18.15
Ti 17.5. klo 14.15 ja 18.15
Ke 18.5. klo 14.15 ja 18.15



Kesto 1h 45min
Liput 20 € / lapset ja opiskelijat 15 €

Lippuvaraukset Seinäjoen kapunginteatterin sivuilta!



Lisätietoja: Natalil Lintala, puh. 044 971 9360, natalil.lintala@epopisto.fi



Jaa sivu

Pino opiston julkaisuja pöydällä.

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt!

#EPOPISTO – Lukuvuoden 2019-2020 julkaisu on ilmestynyt ja luettavissa myös verkkolehtenä. Lukuvuoden päätteeksi julkaistavan lehden sisällöstä vastaa kirjoittamisen ja viestinnän opintolinja yhteistyössä muiden opistolaisten kanssa.

Teatterilinjan manifestien mainos.

Teatterilinjan Manifestit 13.-14.5.2020

Teatterilinjan Manifestit julkaistaan tänä vuonna poikkeuksellisesti Youtube-seikkailuna. Manifestit ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia sooloteoksia. Ne ovat itsenäisiä, julkisia ilmauksia tekijöiden taiteellisesta sekä aatteellisesta ajattelusta. Manifestien ensiesitykset ovat keskiviikkona 13.5.2020 klo 18.00. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla!

alt=””.

Opiston toimisto suljettuna 12.5.2020

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina tiistaina 12.5.2020. Tavoitat meidät jälleen keskiviikkona 13.5.2020.

Ruutukaappaus etäopetustilanteesta.

Etäopetus on tuonut kansanopistoihin uusia opiskelumuotoja

Kansanopistoissa, kuten muissakin oppilaitoksissa, on opiskeltu tänä keväänä etäyhteyksillä. Opiskelijat ovat edenneet opinnoissaan hyvin, vaikka lähiopetuksen keskeytyminen on haastanut sekä opiskelijoita että opettajia. Kansanopistoissa on kehitetty myös uusia opiskelumuotoja. Miten on sujunut esimerkiksi teatterin tai poliisialan opetus?

alt=””.

Valtio-oppia Etelä-Pohjanmaan Opistoon

Valtio-opin ja poliittisen historian opintolinja alkaa Etelä-Pohjanmaan Opistossa elokuussa. Opintolinja toteutetaan yhteistyössä Turun avoimen yliopiston kanssa.

Kesäyön unessa näyttelevät teatteriopiskelijat Katariina Ristimäki, Erika Hautala, Venla Sippola ja Mika Luoma-Nirva.

#yhdessäetänä: Kesäyön uni – Shakespearen komedia 6.-8.5.2020

Sekaisin on miehet naiset – hulluja nuo kuolevaiset! William Shakespearen rakastetuin komedia ”Kesäyön uni” oli tarkoitus nähdä Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjojen tulkintana huhtikuussa 2020. Vallitsevan tilanteen vuoksi esitystä ei voitu toteuttaa suunnitellusti. Isoa työtä ja rakasta produktiota ei kuitenkaan haluttu hylätä, vaan esitys nähdään virtuaalisesti video- ja audiomateriaalia hyödyntäen 6.-8.5.2020. Pysy kotona, pysy kuulolla!

Opiston vanha päärakennus.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllisyyskoulutukseen

Opetushallitus on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen. Rahoitus myönnettiin lyhytkestoiseen vapaan sivistystyön koulutukseen kansanopistossa vuosille 2020-2021, ja sen turvin opisto voi järjestää maksuttoman päätoimisen koulutuksen 60 opiskelijalle puolen vuoden ajaksi. Myönnetty valtionavustus on yksi suurimmista valtakunnallisesti.

Kaivinkone opetuspäiväkodin työmaalla.

Opiston opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi

Etelä-Pohjanmaan Opiston alaisuuteen perustettavan maaseutuhenkisen opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi Ilmajoella. Koulutuskeskus Sedun naapuritontille nousevan päiväkodin on tarkoitus valmistua vielä vuoden 2020 loppuun mennessä. 

alt=””.

Etäopetus jatkuu näillä näkymin 13.5. saakka

Suomen hallitus esitti 30.3.2020 koronavirusepidemian takia tehtyjen rajoitustoimien jatkamista kuukaudella. Aiemmin tehtyjä rajoituksia esitettiin jatkettaviksi 13.5.2020 saakka. Rajoitustoimien mukaisesti myös Etelä-Pohjanmaan Opiston etäopetus jatkuu 13.5.2020 asti. 

alt=””.

Kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan etäopetuksena

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kaikissa Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksissa on siirrytty etäopetukseen. Näin varmistamme opettajiemme ja opiskelijoidemme turvallisuuden. Kaikki kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan suunniteltujen aikataulujen mukaisesti etäopetuksena.