Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston 134. lukuvuosi aloitettiin keskiviikkona 13.8. nyt ensimmäistä kertaa kahdella paikkakunnalla, kun opistovuosi käynnistyi avajaisjuhlalla sekä Ilmajoen että Kauhajoen kampuksella.

Avajaispuheessaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa rehtori Kyösti Nyyssölä mainitsi opiston opiskelijamäärän olevan yhteensä yli 500, josta noin 400 opiskelee Ilmajoen kampuksella ja noin 100 Kauhajoen kampuksella. Rehtori toivoi opiskelijoiden muistavan kolme hyvinvointiin vaikuttavaa keskeistä tekijää: nukkuminen, ruokailu ja liikkuminen.

– Kun me kaikki voimme hyvin, saavutamme tavoitteemme opiskelussa. Kansanopistossa yhtä tärkeää on myös onnistua yhteisönä. Elämä eletään toisten ihmisten kanssa ja opistossa siihen on erityisen hyvä mahdollisuus, rehtori muistutti.

Puheenvuorossaan maakuntajohtaja Heli Seppelvirta mainitsi opiston olevan ajan hermolla järjestämässä juuri sitä koulutusta, mitä tarvitaan.

– Tämä opisto on enemmän kuin oppilaitos: elävä ja eteenpäin katsova ja avoin koko maailmalle. Opisto voi olla välietappi mutta myös käännekohta. Toivotan teille valtavasti iloa, oivalluksia, lämpöä ja pieniä ihmeitä.

Rehtori Kyösti Nyyssölä, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta ja vararehtori Minna Kansanaho avajaisjuhlassa Ilmajoen kampuksella.

Anne Vihelä ja Jaakko Salminen esittivät kappaleen Summertime.

Juontajana ja yhteislaulujen säestäjänä toiminut nuorisotyöaineiden opettaja Jaakko Mäkinen välitti toiveen koko opistohenkilökunnan puolesta siitä, että opiskelijoiden olisi opistolla hyvä olla.

– Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta. Toivon, että keväällä teistä kaikista tuntuisi, että olette tehneet yhdessä merkittävän matkan ja että olette tulleet oikeaan paikkaan.

Nuorisotyöaineiden opettaja, herra Jaakko Mäkinen toimi avajaisjuhlan juontajana ja yhteislaulujen säestäjänä. – Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta, hän tähdensi.

Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen kampuksella lukuvuosi aloitettiin uudessa sijainnissa Kauhajoen keskustassa. Avajaisiin kokoonnuttiin kampuksen pihaan, jossa niin uudet kuin jatkavatkin opiskelijat toivotettiin tervetulleiksi yhteislaulun sävelin auringonpaisteisessa, lämpimässä säässä.

Ylhäällä: Kauhajoen kampuksen henkilöstö yhteiskuvassa.

Vasemmalla: Nuorisotyöaineiden opettaja Pekka Lehtiniemi säesti yhteislauluja.

– Suomen lippu on tänään kampuksen pihamaalla tangossa hyvästä syystä; opetus on palannut tähän kouluun ja Kauhajoen keskustaan takaisin! Kauhajoella on ollut kansanopistotoimintaa jo miltei 100 vuotta, ja Etelä-Pohjanmaan Opisto jatkaa ylpeänä tätä 134:n vuoden kokemuksella, sanoi tehtävässään elokuun alussa aloittanut kampuksen johtaja Sonja Metsä-Turja.

Jaa sivu

antti railio ja susanna hakko

Antti Railio: Opistoaika oli yksi hienoimmista mun elämässä

Monella julkisuudestakin tutulla eteläpohjalaisella on takanaan ikimuistoinen kansanopistovuosi. Tangokuninkaallisen kruunua tavoitteleva laulaja Antti Railio opiskeli aikanaan Kauhajoen opistossa musiikkilinjalla, ja niin ikään tangolaulukilpailussa mukana oleva Susanna Hakko on ollut opistossa Kauhajoella kymppiluokalla. Voice of Finlandista tuttu Rosita Mäntyniemi puolestaan vietti lukuvuoden rytmimusiikkilinjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella, samoin kuin Diilistä tutuksi tullut Niko Häkli joka opiskeli opistossa

Haemme opetuspäiväkotiimme kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa

Opiston opetuspäiväkoti Pääskysaari hakee kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja on määräaikainen 31.5. 2026 asti. Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti. Se toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjauksen opiskelijoille. Pääskysaari toimii Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Sedun maatalouden yksikön yhteydessä. Päiväkodissa toimii neljä ryhmää. Neljännes lapsista on alle 3-vuotiaita. Lastenhoitaja toimii ohjaajana ryhmässä. Päiväkodissa

Opiston toimisto suljettu pe 30.5. ja ma 2.6.

Opiston toimisto on suljettu sekä perjantaina 30.5. että maanantaina 2.6. Toimistomme avautuu jälleen ti 3.6. klo 9:00 ja palvelemme tuttuun tapaan klo 9-15.

young voice kuoro kevätjuhla

”Antakaa itsellenne siivet ja uskokaa unelmiin rohkeasti”

Opiston lukuvuosi päättyi keskiviikkona 28.5. pidettyyn kevätjuhlaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa. – Tänään juhlistetaan paitsi lukuvuoden päättymistä, myös yhteisöä, joka tänne on muodostunut, tiivisti juhlan juontanut nuorisotyöaineiden opettaja Esa ”Eski” Kakkuri. Päiväkoti Pääskysaaren lapset esittivät yleisölle kaksi tanssiesitystä, ja taidonnäytteitä kuultiin myös opiston Young voice -kuorolta sekä teatterilinjan opiskelija Ella Luomalta, joka lauloi koskettavasti kappaleen You

Koripallo-opisto perustetaan Kauhajoelle

Kauhajoelle perustetaan koripallo-opisto

Karhu Basket ja Etelä-Pohjanmaan Opisto perustavat koripallo-opiston Kauhajoelle. Koripallon ja opiskelun yhdistävä koripallo-opisto tulee toisen asteen yhteishakuun keväällä 2026 ja alkaa saman vuoden elokuussa. Koripallo-opisto nojaa kansanopistojen Opistovuosi oppivelvollisille -koulutukseen, joka on 53 opintopisteen laajuinen ja kestää yhden lukuvuoden. Uuden koulutuksen tavoitteena on yhdistää tavoitteellinen koripallon harjoittelu ja opiskelu. Koulutus vahvistaa Kauhajoen asemaa valtakunnallisena koripallokeskuksena

Haemme osaajaa markkinointipäällikön ja markkinoinnin opettajan tehtävään

Haemme Etelä-Pohjanmaan Opistoon koulutusten ja palvelujen myyntipäällikköä, jonka työhön kuuluu myös markkinoinnin opetusta. Tehtävä alkaa 1.8. ja se on kokoaikainen. Pätevyysvaatimuksena on kauppatieteen maisterin tutkinto. Haku päättyy ma 2.6. Myyntipäällikkö vastaa itsenäisesti Etelä-Pohjanmaan Opiston myynnistä ja markkinoinnista, jota hän suunnittelee ja toteuttaa sekä hankkii osaamista muilta palvelun tuottajilta. Arvostamme innokasta työotetta sekä somen erinomaista tuntemusta.

Taideyliopiston opinnot alkavat EPOpistossa

Taideyliopiston opinnot alkavat Etelä-Pohjanmaan opistossa – tarjolla musiikkiteatteria ja kulttuurihyvinvointia 

Etelä-Pohjanmaan Opisto aloittaa ensi lukuvuonna yhteistyön Taideyliopiston kanssa: Opiston Ilmajoen kampuksella voi jatkossa opiskella Taideyliopiston avoimen yliopiston opintoja. Tulevana lukuvuonna tarjolla on Musiikkiteatterin opintokokonaisuus sekä Johdanto kulttuurihyvinvointiin -kurssi.  Musiikkiteatterin avoimen yliopiston opinnot sisältävät niin musiikkiteatterilaulun, näyttelijäntyön kuin tanssinkin opintoja. Opinnot ovat avoimia Etelä-Pohjanmaan Opiston musiikki-, teatteri- ja tanssilinjojen opiskelijoille, yhteistyöoppilaitosten opiskelijoille sekä muille asiasta kiinnostuneille.  ”Taideyliopiston avoimen

Haemme kotitalouden tuntiopettajaa

Opisto hakee kotitalouden tuntiopettajaa Ilmajoen kampukselle. Tehtäviin kuuluu kotitalouden opettaminen Ilmajoen kampuksella nuorten ja aikuisten ryhmille. Opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijoiden arjen taitoja. Työ alkaa viikolla 34 ja kestää loppukevääseen 2026. Opetus kattaa oppiaineen sisällöt toisella asteella sekä tutustumista ruokakulttuureihin, koska ainakin puolet opiskelijoista on vieraskielisiä. Opetustunteja on noin 10 viikossa ja tehtävä on sivutoiminen.

Korkeakoululinjojen opettajat

Löydä, opi, onnistu!

Tule kuuntelemaan Etelä-Pohjanmaan Opiston korkeakouluun valmentavista opiskelumahdollisuuksista keskiviikkona 28.5. Teams-tilaisuudessa esittelemme lääketieteen, kauppatieteen, oikeustieteen, sosiaali- ja terveysalan, psykologian, logopedian ja kasvatustieteen opintolinjat. Jos paikka korkeakouluun ei aukea yhteishaussa tai et tiedä, mikä on tulevaisuutesi suunta, opisto on oikea paikka! Kuulet, miten pääset jo aloittamaan korkeakouluopinnot, valmentautumaan pääsykokeisiin ja löytämään oman suuntasi. Voit tulla mukaan esittelyyn

romania

Palasia ja muistoja Bucarestista

Opiston opiskelijoita ja opettajia osallistui huhtikuussa Erasmus+ -liikkuvuusprojektin matkalle Romanian Bucarestiin. Voit lukea opiskelijoiden kirjoittamat artikkelit matkan tunnelmista oheisista linkeistä klikkaamalla suomeksi ja englanniksi. Elämyksellisiä lukuhetkiä!