Muusikko- ja tanssijahaku käynnissä Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin musiikkinäytelmään

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opisto toteuttaa ensi keväänä musiikkinäytelmän Seinäjoen kaupunginteatteriin. Toukokuussa 2021 ensi-iltansa saava “Pohjalaisia tänään” on Seinäjoen kaupunginteatterin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston kolmivuotisen yhteistyön ensimmäinen tuotanto. “Pohjalaisia tänään” myllää perinteitä ja uudistaa kuvaa pohjalaisista reilusti pilke silmäkulmassa. Opiskelijatuotantoon haetaan nyt muusikoita ja tanssijoita. Näyttelijärooleista vastaavat opiston teatterilinjalaiset.

Teatterin ja esittävän taiteen opiskelijoita opiston näyttämöllä.

Musiikkinäytelmään voivat hakea musiikkia tai tanssia aktiivisesti harrastaneet nuoret, jotka haaveilevat esiintymisestä, esiintymiskokemuksen kartuttamisesta tai taide- ja kulttuurialojen jatko-opinnoista. Käytännössä musiikkinäytelmään mukaan tulevat opiskelevat kevätlukukauden Etelä-Pohjanmaan Opiston esittävän taiteen opintolinjalla ja saavat produktiopohjaisista opinnoista kokemuksen ja osaamisen lisäksi todistuksen mahdollisia jatko-opintoja varten.

– Opiskelijat pääsevät musiikkinäytelmän kautta tutustumaan ammattimaiseen esitystyöskentelyyn. Esiintymisen ohella tutuksi tulevat oman suuntautumisen mukaan myös studiotyöskentely, instrumenttiopetus, laulu ja bändisoitto, elektronisen musiikin tuotanto, eri tanssilajit ja koreografiatyöskentely, kertoo produktion ohjauksesta vastaava Venla Korja Etelä-Pohjanmaan Opistolta.

Seinäjoen kaupunginteatteri pitää kolmevuotista yhteistyöhanketta merkittävänä.

– Mukana on paljon nuoria, jotka saavat arvokasta kokemusta työskentelystä ammattilaisten kanssa. On myös tärkeää tuoda näyttämölle paikallisia aiheita ja hyvin kiinnostavaa saada vastausta siihen, millainen pohjalainen identiteetti nuorilla tässä ajassa on, taiteellinen johtaja Pauliina Salonius sanoo.

Opiskelijahaku musiikkinäytelmään on käynnissä 1.1.2021 saakka Etelä-Pohjanmaan Opiston nettisivuilla. Hakijoita haastatellaan jo hakuprosessin aikana. Itse opinnot ja näytelmän teko alkavat tammikuun alussa.

Rautaisten ammattilaisten opissa

Pohjalaishenkisen musiikkinäytelmän tekijät pääsevät osaaviin käsiin, sillä opiskelijoita on ohjaamassa joukko eri taidealojen rautaisia ammattilaisia.

Musiikin ohjaajana toimii pitkän linjan muusikko Sami Silén, joka on työskennellyt erilaisissa äänisuunnittelu- ja musiikkituotannoissa ja muusikkona lukuisten Suomen huippuartistien rinnalla. Teatterialan korkeakoulutuksen saaneen Silénin nykyinen työ koostuu musiikin säveltämisestä, sovittamisesta ja esittämisestä, teatteri- ja multimediasuunnittelusta, audiobrändäyksestä, opetustehtävistä sekä musiikin moniaistillisista sovelluksista ja äänitetuotannosta.

Tuotannon ohjauksesta ja koreografiasta vastaavat teatterin opettaja Venla Korja ja esittävän taiteen opettaja Johanna Stenroos Etelä-Pohjanmaan Opistolta. Venla Korja toimii opetustyön lisäksi monialaisesti teatterikentällä. Hän ohjaa, opettaa, käsikirjoittaa, näyttelee ja on erikoistunut yhteisö- ja ryhmälähtöisiin produktioihin, joita on ohjannut mm. Seinäjoen ja Vaasan kaupunginteattereille. Johanna Stenroos on taustaltaan tanssija, tanssinopettaja ja koreografi, jolla on monipuolista kokemusta ammattilaisryhmistä, teatteri- ja tv-tuotannoista sekä eri artistien kiertueilta (mm. Kaija Koo, Cheek, Darude). Nyky-, show- ja jazztanssin lisäksi Stenroosin erityisosaamista ovat streetdance-lajit, kuten hiphop, house ja vogue.

Lue lisää esittävän taiteen opintolinjasta ja hae mukaan!

Lisätiedot: Johanna Stenroos, Etelä-Pohjanmaan Opisto, puh. 044 432 5619, johanna.stenroos@epopisto.fi

Jaa sivu

Niina Koivusalo näyttely Katajanmarja

Niina Koivusalon maalauksia Ravintola Katajanmarjassa:

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjan näyttelyseinällä on syksyllä 2025 esillä ylistarolaislähtöisen Niina Koivusalon luontoaiheisia maalauksia. Näin hän kertoo omasta taustastaan ja maalauksistaan: ”Olen ammatiltani tekstiilimuotoilija ja yrittäjä. Yritykseni Mummadesign on toiminut vuodesta 2008.Toimipaikkani sijaitsee kotini pihapiirissä Lapuan Karhunmäessä, jossa minulla on ateljee ja myymälä sekä kesäkahvila. Työssäni suunnittelen ja valmistan erilaisia kuoseja ja tuotteita sekä teen

Avajaisjuhla Kauhajoen kampuksella.

Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta

Etelä-Pohjanmaan Opiston 134. lukuvuosi aloitettiin keskiviikkona 13.8. nyt ensimmäistä kertaa kahdella paikkakunnalla, kun opistovuosi käynnistyi avajaisjuhlalla sekä Ilmajoen että Kauhajoen kampuksella. Avajaispuheessaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa rehtori Kyösti Nyyssölä mainitsi opiston opiskelijamäärän olevan yhteensä yli 500, josta noin 400 opiskelee Ilmajoen kampuksella ja noin 100 Kauhajoen kampuksella. Rehtori toivoi opiskelijoiden muistavan kolme hyvinvointiin vaikuttavaa keskeistä tekijää:

Unelmoi, uskalla, uudistu – tulevaisuuden taidot haltuun!

Tänä vuonna Avoimen iltamissa futuristi ja innovaattori Perttu Pölönen kertoo, mitä tulevaisuuden taidot todella tarkoittavat ja miksi nopea oppiminen, rohkeus ja itsensä uudistaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Tilaisuudessa pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot tarkoittavat käytännössä ja miten jokainen meistä voi vahvistaa omaa tulevaisuuskuntoaan. – Mitä sellaista sinulla on, mitä ei saa Googlesta tai ChatGPT:ltä? kysyy Perttu

Linja-autot liikennöivät 13.8. alkaen opiston pihan kautta

Etelä-Pohjanmaan Opisto on sopinut ELY-keskuksen ja Urpolan Liikenne Ky:n kanssa, että13.8. alkaen linja-autot pysähtyvät jatkossa opiston Ilmajoen kampuksen pihassa (Opistontie 111, Ilmajoki). Aikataulu koskee lukuvuoden koulupäiviä.   Tiedot päivittyvät Matkahuollon sivuille tulevan lukuvuoden alussa. Aikataulu tulee olemaan seuraavanlainen: Lähtö 07:55 Seinäjoen Matkakeskuksesta—Perillä 08:25 opiston pihassa, Urpolan Liikenne Ky Lähtö 15:20 opiston pihasta—Perillä 15:55 Seinäjoen Matkakeskuksessa,

luentovideo_thumb

Tallenne korkeakouluun tähtäävistä opintolinjoista

Ohessa tallenne 28.5.2025 pidetystä korkeakouluun tähtäävien opintolinjojen esittelystä. Opintolinjat, jotka tallenteella esitellään ovat lääketiede, farmasia, oikeustiede, kauppatiede, sosiaali- ja terveysala, psykologia, logopedia ja kasvatustiede. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan tallenne!

antti railio ja susanna hakko

Antti Railio: Opistoaika oli yksi hienoimmista mun elämässä

Monella julkisuudestakin tutulla eteläpohjalaisella on takanaan ikimuistoinen kansanopistovuosi. Tangokuninkaallisen kruunua tavoitteleva laulaja Antti Railio opiskeli aikanaan Kauhajoen opistossa musiikkilinjalla, ja niin ikään tangolaulukilpailussa mukana oleva Susanna Hakko on ollut opistossa Kauhajoella kymppiluokalla. Voice of Finlandista tuttu Rosita Mäntyniemi puolestaan vietti lukuvuoden rytmimusiikkilinjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella, samoin kuin Diilistä tutuksi tullut Niko Häkli joka opiskeli opistossa

Haemme opetuspäiväkotiimme kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa

Opiston opetuspäiväkoti Pääskysaari hakee kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja on määräaikainen 31.5. 2026 asti. Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti. Se toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjauksen opiskelijoille. Pääskysaari toimii Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Sedun maatalouden yksikön yhteydessä. Päiväkodissa toimii neljä ryhmää. Neljännes lapsista on alle 3-vuotiaita. Lastenhoitaja toimii ohjaajana ryhmässä. Päiväkodissa

Opiston toimisto suljettu pe 30.5. ja ma 2.6.

Opiston toimisto on suljettu sekä perjantaina 30.5. että maanantaina 2.6. Toimistomme avautuu jälleen ti 3.6. klo 9:00 ja palvelemme tuttuun tapaan klo 9-15.

young voice kuoro kevätjuhla

”Antakaa itsellenne siivet ja uskokaa unelmiin rohkeasti”

Opiston lukuvuosi päättyi keskiviikkona 28.5. pidettyyn kevätjuhlaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa. – Tänään juhlistetaan paitsi lukuvuoden päättymistä, myös yhteisöä, joka tänne on muodostunut, tiivisti juhlan juontanut nuorisotyöaineiden opettaja Esa ”Eski” Kakkuri. Päiväkoti Pääskysaaren lapset esittivät yleisölle kaksi tanssiesitystä, ja taidonnäytteitä kuultiin myös opiston Young voice -kuorolta sekä teatterilinjan opiskelija Ella Luomalta, joka lauloi koskettavasti kappaleen You

Koripallo-opisto perustetaan Kauhajoelle

Kauhajoelle perustetaan koripallo-opisto

Karhu Basket ja Etelä-Pohjanmaan Opisto perustavat koripallo-opiston Kauhajoelle. Koripallon ja opiskelun yhdistävä koripallo-opisto tulee toisen asteen yhteishakuun keväällä 2026 ja alkaa saman vuoden elokuussa. Koripallo-opisto nojaa kansanopistojen Opistovuosi oppivelvollisille -koulutukseen, joka on 53 opintopisteen laajuinen ja kestää yhden lukuvuoden. Uuden koulutuksen tavoitteena on yhdistää tavoitteellinen koripallon harjoittelu ja opiskelu. Koulutus vahvistaa Kauhajoen asemaa valtakunnallisena koripallokeskuksena