Mervi Kujalan taidenäyttely opiston ravintolassa 4.1.-31.3.2021

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston vuoden ensimmäisessä taidenäyttelyssä nähdään rohkeita värejä ja vahvaa tulkintaa. Kuvataiteilija Mervi Kujalan näyttelyssä on mukana akryylitöitä, joista kolme on valmistunut varta vasten opiston näyttelyä varten. Kujalan työt ovat nähtävillä ravintola Katajanmarjassa 31.3.2021 saakka.

Taiteilija Marvi Kujala töidensä keskellä opiston ravintolassa.

Opiston näyttelyssä ”ensiesityksensä” saavat kolme akryylityötä, joille yhteistä on rohkeat punasävyt ja pilviteema.

– Tavoitteenani on saada jokaiseen näyttelyyn valmiiksi ainakin yksi uusi työ, Mervi Kujala kertoo.

Kujala on piirtänyt ja maalannut koko elämänsä, osaamista löytyy myös kuvanveistosta ja installaatioista. Sen verran iso palo taiteen tekemiseen on aina ollut, että hän lähti aikoinaan opiskelemaan kuvataidetta ja kuvanveistoa Englantiin saakka ja valmistui kuvataiteilijaksi Emerson Collegesta. Omia ja yhteisnäyttelyitä on takana jo useampia sekä Suomessa että Englannissa. Ennen Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelyä hänen töitään on ollut näytillä mm. viime vuonna Kauhavalla Taidegalleria Kaaressa ja kahvila-ravintola Roasbergissa Helsingissä.

Visuaalista silmää ja intohimoa taiteeseen Kujala pystyy hyödyntämään myös päätoimessaan suuren kansainvälisen yrityksen graafisena ja visuaalisen viestinnän suunnittelijana. Työskentelytapa oman taiteen äärellä poikkeaa kuitenkin leipätyöstä täysin.

– Oma arkityöni on tarkkaa ja suunnitelmallista pilkunviilausta, mutta vapaalla ja omissa töissä olen antanut itselleni luvan irrotella kunnolla. Siinä minulla ei ole mitään rajoja. Kaikissa töissäni on kirkkaat värit ja rohkea jälki.

Inspiraatiota Kujala sanoo hakevansa luonnosta, omasta elämästä ja omista kokemuksistaan. Maaseudun ja kaupungin välillä elävä taiteilija on alun perin kotoisin Jalasjärveltä. Työt vievät välillä Helsinkiin, mutta haaveissa on siirtyä jossain vaiheessa lähes kokonaan työskentelemään Lapualta käsin, jossa järjestetään myös hänen seuraava näyttelynsä syksyllä 2021.

Mervi Kujalan taidenäyttely Etelä-Pohjanmaan Opistolla 4.1.-31.3.2021
Näyttely avoinna arkisin ravintolan aukioloaikoina (Liakka-talo, ravintola Katajanmarja, Opistontie 111, 60800 Ilmajoki)

Nettisivut: Mervi Kujala Art

Instagram: @mervikujala

Jaa sivu

Opetuspäiväkodin ulko-ovi, tervetuloa Päiväkoti Pääskysaareen.

Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa 3.5.2021

Korpisaaren Säätiön ylläpitämä Opetuspäiväkoti Pääskysaari aloittaa toimintansa maanantaina 3.5.2021. Päiväkoti toimii Ilmajoen kampusalueella uudessa hirsirakennuksessa. Kunta on alustavasti varautunut noin 30 lapsen varhaiskasvatuksen järjestämiseen Pääskysaaressa. Varhaiskasvatuksen palvelusetelit tulevat perheiden haettaviksi pääsiäisen jälkeisellä viikolla.  Tarkemmat hakuohjeet päivitetään viikolla 14 Ilmajoen kunnan nettisivuille www.ilmajoki.fi ja Päiväkoti Pääskysaaren nettisivuille www.epopisto.fi/opetuspaivakoti. Kunta tekee päätöksen palvelusetelistä ja päivähoitopaikasta hakemuksen perusteella. Ennen

Pohjalaisia tänään -musiikkinäytelmän näyttelijöitä ja muusikoita ryhmäkuvassa.

Pohjalaisia tänään – perinteitä lempeästi mylläten

Kuka ottaa niskalenkin? Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterin sekä esittävän taiteen opintolinjojen Pohjalaisia tänään -esitys perkaa pohjalaisuutta ja myllää vanhoja perinteitä lempeydellä sekä pilke silmäkulmassa. Uusi esitys on päällekirjoitus Artturi Järviluoman nimissä olevalle Pohjalaisia-näytelmälle vuodelta 1914. Esitykset toukokuun viimeisellä viikolla Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-studiossa. Kaisa on perinyt isältään painisalin ja sen mukana velvoittavat perinteet sekä suuret odotukset. Perinteisen painitreenauksen ohella Kaisa

alt=””.

Toimistomme on suljettuna perjantaina 26.3.2021

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina perjantaina 26.3.2021. Palvelemme jälleen maanantaina 29.3.2021 klo 9.00-15.00.

Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijat ja henkilökunta ryhmäkuvassa.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustus

Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri on päättänyt antaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen tänä vuonna Etelä-Pohjanmaan Opistolle. Punainen Risti jakaa Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksia vuosittain rasisminvastaisella viikolla. Tunnustuksen perusteena on opiston pitkäjänteinen työ maahanmuuttajien koulutuksen ja pakolaisten kotoutumisen edistäjänä. ”Opisto on rohkea ja aktiivinen rasisminvastainen toimija ja vaikuttaja, joka näkee opiskelijoiden moninaisuuden vahvuutena.” Tunnustus annetaan Punaisen Ristin ulkopuoliselle

alt=””.

Hiihtolomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina hiihtolomaviikolla 4.-7.3.2021. Muuten palvelemme normaalisti arkipäivisin klo 9.00-15.00. 

Opetuspäiväkodin julkisivu.

Haemme henkilökuntaa keväällä 2021 avattavaan opetuspäiväkotiimme

Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella. Pääskysaari toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Varhaiskasvatuksessa painotamme maaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajaa, varhaiskasvatuksen hoitajia ja keittiö-ja siivousalan yhdistelmätyöntekijää. Haemme keväällä 2021 avattavaan päiväkotiin VARHAISKAVATUKSEN OPETTAJAA (kasvatustieteen kandidaatti tai sosionomi) VARHAISKASVATUKSEN HOITAJIA , 4 paikkaa (lastenohjaaja tai lähihoitaja) KEITTIÖ-

alt=””.

Siirrymme etäopetukseen 8.-28.3.2021 väliseksi ajaksi

Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etäopetukseen 8.-28.3.2021 väliseksi ajaksi. Etäopetus koskee kaikkia järjestämiämme koulutuksia. Suomen hallitus on julistanut 8.3.2021 alkaen maahan poikkeusolot ja sulkutilan koronapandemian hillitsemiseksi, ja etäopetukseen siirtymistä on suositeltu pandemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevien alueiden toisen asteen oppilaitoksille. Toteutamme poikkeusolojen aikana opetuksen kaikilta osin opetussuunnitelmien mukaisesti, mutta eri etämenetelmiä hyödyntäen. Sulkutilan aikana opiston henkilökunta työskentelee

Opiskelijajoukko Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden avajaisissa.

Haku lukuvuoden 2021-2022 koulutuksiin on alkanut!

Haku Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2021-2022 opintoihin on alkanut. Lukuvuoden mittaisten kansanopistolinjojen, maahanmuuttajakoulutusten ja Opistovuosi oppivelvollisille -koulutusten haku on käynnissä 23.2.-31.7.2021. Lisäksi toisen asteen yhteishaussa 23.2.-23.3.2021 ovat mukana kymppiluokka ja kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto. Tulevana lukuvuonna Etelä-Pohjanmaan Opiston opintotarjonta laajenee entisestään. Tutustu koulutuksiimme ja hae mukaan!

artikkelin kuvituskuva

Yhteishaku 23.2.-7.4.2021

Olemme mukana kevään toisen asteen yhteishaussa 23.2.-7.4.2021. Voit hakea yhteishaun kautta kymppiluokalle tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat oman suuntautumisalansa mukaan joko lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan! HUOM. YHTEISHAUN HAKUAIKAA ON JATKETTU 7.4.2021 SAAKKA (Alkuperäinen hakuaika 23.2.-23.3.2021) Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt koronavirustilanteesta johtuen jatkaa hakuja perusopetuksen jälkeisiin

Opinlakeus-messujen mainos.

Olemme mukana Opinlakeus-messuilla 20.-21.1.2021

Opinlakeus-koulutusmessut toteutetaan poikkeuksellisesti virtuaalitapahtumana 20.-21.1.2021. Messuilla voit tutustua eri oppilaitosten koulutustarjontaan. Kannattaa poiketa myös, jos etsit kesätyöpaikkaa tai kaipaat muuten apua työnhaun käynnistämisessä. Messuohjelmassa luvassa tanssi- ja musiikkiesityksiä, haastatteluja, mielenkiintoisia puhujia sekä puhetaitokilpailu. Tapahtuman juontajana tubettaja Nelli Kniivilä. Olemme mukana menossa molempina messupäivinä, tule tutustumaan koulutustarjontaamme!