Antti Railio: Opistoaika oli yksi hienoimmista mun elämässä

ep-lintu

Monella julkisuudestakin tutulla eteläpohjalaisella on takanaan ikimuistoinen kansanopistovuosi.

Tangokuninkaallisen kruunua tavoitteleva laulaja Antti Railio opiskeli aikanaan Kauhajoen opistossa musiikkilinjalla, ja niin ikään tangolaulukilpailussa mukana oleva Susanna Hakko on ollut opistossa Kauhajoella kymppiluokalla. Voice of Finlandista tuttu Rosita Mäntyniemi puolestaan vietti lukuvuoden rytmimusiikkilinjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella, samoin kuin Diilistä tutuksi tullut Niko Häkli joka opiskeli opistossa myös kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon.

Kesäkuun alussa he istahtivat hetkeksi alas ja pysähtyivät muistelemaan kansanopistossa vietettyä aikaa. He kuvailivat sitä muun muassa näin:

”Se oli yksi hienoimmista ajoista mun elämässä.”

”Opistolla sai oma itsensä.”

”Opistolla sain onnistumisen kokemuksia ja huomasin, että pystynkin.”

Lisäksi erityisen paikan opistomuistoissa ovat saaneet muun muassa mieleen jääneet aamuherätykset, mettäpöyrööt kanssaopiskelijat sekä muuan opettaja Mäkinen.

Lue koko Ilkka-Pohjalaisen Pointti-liitteen juttu: Yksi vuosi, monta mahdollisuutta – opisto avaa ovia

Katso Antti Railion, Susanna Hakon, Rosita Mäntyniemen ja Niko Häklin haastatteluvideo tästä.

Kuva ylhäällä: Antti Railio ja Susanna Hakko (aiemmin Erkinheimo) opiskelivat molemmat aikanaan Kauhajoen opistossa. Vuodenvaihteessa Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Kauhajoen opisto yhdistyivät.

Kuva oikealla: Niko Häkli opiskeli opistossa sekä rytmimusiikkilinjalla että kasvatus- ja ohjausalan perustutkintokoulutuksessa.

Oli helppoa
jatkaa opintoja opistolla, kun tunsi
jo opettajat ja paikan, hän sanoo.

Kuva vasemmalla: Rosita Mäntyniemi muistelee rytmimusiikin opintolinjaa aikana, jolloin hän sai palata lempeästi musiikin pariin.

Jaa sivu

Avoimet ovet opistolla

Avoimet ovet opistolla ke 11.2. klo 12-18

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksen avoimien ovien päivään keskiviikkona 11.2. klo 12–18 (Opistontie 111, Ilmajoki). Iltapäivän aikana tarjoamme mahdollisuuden tutustua monipuolisesti opiston tiloihin ja toimintaan, ja toteuttamisessa ovat mukana niin opiskelijat kuin koko kampuksen henkilökunta! Liakka-talon liikuntasalissa esittelemme messutyyppisesti opiston koulutuksia, palveluja ja mahdollisuuksia, aulassa on tarjolla ilmaisia kasvomaalauksia ja pikameikkejä, ja ravintola Katajanmarjan väki

musikaalivalokuva

SOLMUSSA – musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa toukokuussa

SOLMUSSA – uusi kotimainen nuorten musikaali tuo lähes 50 nuorta Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle toukokuussa 2026. Etelä-Pohjanmaan Opisto toteuttaa uuden kotimaisen nuorten musikaalin SOLMUSSA yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin sekä Sisua ja syräntä -taidekasvatushankkeen verkoston kanssa. Teos saa ensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä perjantaina 22.5.2026. SOLMUSSA on ajankohtainen ja koskettava musikaali nuoruudesta, kasvusta ja nähdyksi tulemisen tarpeesta.

Opiston toimiston aukioloajat

Opiston toimiston uudet aukioloajat 7.1.2026 alkaen ovat ma-pe klo 12:00-15:00. Toimistomme on kiinni koko jouluviikon ja palvelemme jälleen uuden lukuvuoden alusta alkaen uusilla aukioloajoilla.

Avoin työpaikka: markkinointiasiantuntija

Etelä-Pohjanmaan Opisto etsii innostunutta ja innovatiivista markkinointiasiantuntijaa, joka haluaa olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa opistomme koulutusten ja palveluiden myyntiä ja markkinointia kokonaisvaltaisesti. Markkinointiasiantuntijan keskeisiin tehtäviin kuuluu markkinointikampanjoiden suunnittelu, toteutus ja seuranta (verkko, sosiaalinen media, printtimedia), verkkosivujen ja some-kanavien sisällöntuotanto ja niiden koordinointi (teksti, kuva, video) sekä mainonnan optimointi ja analytiikan hyödyntäminen (esim. Google Ads, Meta

etela-pohjanmaan-opisto-ravintosali

Isänpäivälounas Ravintola Katajanmarjassa 9.11.

Opiston Ravintola Katajanmarjaan katetaan jälleen maittava isänpäivälounas sunnuntaina 9.11. klo 11-13. Tarjolla on runsas salaattipöytä, lämmin ruoka, juomat ja leivät sekä jälkiruoka ja kahvi. Alta näet koko menun tarkemmin. Varaukset sekä erityisruokavaliot pyydämme ilmoittamaan viimeistään ma 3.11. aikana (toimisto@epopisto.fi tai 06 425 600). Menu 30€/hlö (5–12 v. / 15€, alle 5-vuotiaat maksutta). Koko buffet-pöytä kuuluu

syksy

Opisto lomailee viikon 42

Opisto lomailee viikon 42 ja toimistomme on suljettu niin Ilmajoen kuin Kauhajoenkin kampuksella loman ajan. Palaamme arkeen jälleen maanantaina 20.10. ja toimisto on avoinna normaalisti klo 9-15. Oikein hyvää syyslomaa kaikille lomaa viettäville!

Niina Koivusalo näyttely Katajanmarja

Niina Koivusalon maalauksia Ravintola Katajanmarjassa:

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjan näyttelyseinällä on syksyllä 2025 esillä ylistarolaislähtöisen Niina Koivusalon luontoaiheisia maalauksia. Näin hän kertoo omasta taustastaan ja maalauksistaan: ”Olen ammatiltani tekstiilimuotoilija ja yrittäjä. Yritykseni Mummadesign on toiminut vuodesta 2008.Toimipaikkani sijaitsee kotini pihapiirissä Lapuan Karhunmäessä, jossa minulla on ateljee ja myymälä sekä kesäkahvila. Työssäni suunnittelen ja valmistan erilaisia kuoseja ja tuotteita sekä teen

Avajaisjuhla Kauhajoen kampuksella.

Opiskelija, sinä olet tärkein osa lukuvuotta

Etelä-Pohjanmaan Opiston 134. lukuvuosi aloitettiin keskiviikkona 13.8. nyt ensimmäistä kertaa kahdella paikkakunnalla, kun opistovuosi käynnistyi avajaisjuhlalla sekä Ilmajoen että Kauhajoen kampuksella. Avajaispuheessaan Ilmajoen kampuksen Korpisaarisalissa rehtori Kyösti Nyyssölä mainitsi opiston opiskelijamäärän olevan yhteensä yli 500, josta noin 400 opiskelee Ilmajoen kampuksella ja noin 100 Kauhajoen kampuksella. Rehtori toivoi opiskelijoiden muistavan kolme hyvinvointiin vaikuttavaa keskeistä tekijää:

Unelmoi, uskalla, uudistu – tulevaisuuden taidot haltuun!

Tänä vuonna Avoimen iltamissa futuristi ja innovaattori Perttu Pölönen kertoo, mitä tulevaisuuden taidot todella tarkoittavat ja miksi nopea oppiminen, rohkeus ja itsensä uudistaminen ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Tilaisuudessa pohditaan, mitä tulevaisuuden taidot tarkoittavat käytännössä ja miten jokainen meistä voi vahvistaa omaa tulevaisuuskuntoaan. – Mitä sellaista sinulla on, mitä ei saa Googlesta tai ChatGPT:ltä? kysyy Perttu

Linja-autot liikennöivät 13.8. alkaen opiston pihan kautta

Etelä-Pohjanmaan Opisto on sopinut ELY-keskuksen ja Urpolan Liikenne Ky:n kanssa, että13.8. alkaen linja-autot pysähtyvät jatkossa opiston Ilmajoen kampuksen pihassa (Opistontie 111, Ilmajoki). Aikataulu koskee lukuvuoden koulupäiviä.   Tiedot päivittyvät Matkahuollon sivuille tulevan lukuvuoden alussa. Aikataulu tulee olemaan seuraavanlainen: Lähtö 07:55 Seinäjoen Matkakeskuksesta—Perillä 08:25 opiston pihassa, Urpolan Liikenne Ky Lähtö 15:20 opiston pihasta—Perillä 15:55 Seinäjoen Matkakeskuksessa,