Ilmajoki

Testaamon pop-up-tapahtuma Etelä-Pohjanmaan Opiston Ilmajoen kampuksella 16.4.2025 klo 12-14. Teemana tekoälyn tehokas hyödyntäminen markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa esimerkiksi tekstin, kuvan, videon ja äänen tuottamisessa, sekä yleisesti sparraajana ja työkaverina. TESTAAMO tarjoaa maksuttomia pop-up-tapahtumia maakunnassa yrityksille ja yhteisöille, jotka haluavat edistää digitalisaatiota ja nousevia teknologioita omassa toiminnassaan. Tule rohkeasti kokeilemaan uutta teknologiaa sekä vaihtamaan ajatuksia muiden kehittämisestä kiinnostuneiden
Lue artikkeli ›Etelä-Pohjanmaan Opistoon oli ennätysmäärä hakijoita toisen asteen yhteishaussa, joka päättyi tiistaina. Hakijoita oli kaikkiaan 212, joista ensisijaisia 71. Opistoon oli kolme hakukohdetta kahdelle kampukselle. Kasvatus- ja ohjausalalle haki kaikkiaan 118, tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen 54 ja opistovuosi-koulutukseen 40. Ilmajoen kampukselle haki kaikkiaan 140, heistä 49 asetti Opiston ykkösvaihtoehdoksi. Vastaavasti Kauhajoen kampukselle haki kaikkiaan 72 ja heistä
Lue artikkeli ›Etelä-Pohjanmaan Opiston taidekasvatusprojekti pyrkii lisäämään taiteen ja kulttuurin opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia nuorille. Mukana on lukuisia alueen oppilaitoksia ja taide- ja kulttuurialan toimijoita. Päämääränä on jalostaa yhteistyö urheiluakatemian kaltaiseksi taideakatemiaksi. Kaksivuotinen projekti huipentuu keväällä 2026 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähtävään nuorisomusikaaliin, jonka ohjaajana toimii Jussi Lukács. Useissa musikaaliproduktioissa mukana ollut näyttelijä ja muusikko Jussi Lukács kokee
Lue artikkeli ›Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen kampus aloitti toimintansa 1.1.2025, kun Kauhajoen opisto liittyi Etelä-Pohjanmaan Opistoon vuoden alussa. Jatkossa Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää koulutusta kahdella kampuksella Ilmajoella ja Kauhajoella. Uusia opiskelijoita ja ryhmiä on aloittanut kummallakin kampuksella, ja opiskelijamäärä on yhteensä lähes 600. Syksystä 2025 alkaen Kauhajoella alkaa myös nuoriso- ja yhteisöohjaajien ammatillinen koulutus, kun kasvatus- ja ohjausalan perustutkintokoulutus
Lue artikkeli ›Etelä-Pohjanmaan Opiston teatteri- ja tanssilinjan syksyn esityksessä nähdään nykytanssiteos ”Kudos” sekä sekä kohtauksia Anton Tšehovin Kirsikkatarhasta. Esitykset 26.-28.11. Ilmajoen kampuksen auditoriossa. KUDOS on nykytanssiteos, jossa yhteen kietoutuu yksinäisyys ja kohtaaminen. Yksinäisyys hävettää, uuvuttaa ja lamauttaa, mutta sen ei tarvitse olla pysyvää. Olemme aina osa erilaisia kudoksia, joissa elämämme kietoutuu yhteen. Joskus tarvitaan ojentamista ja toisinaan
Lue artikkeli ›Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt Kauhajoen Opiston liittymisen osaksi Etelä-Pohjanmaan Opistoa. Lupapäätökset astuvat voimaan 1.1.2025 alkaen. Yhteiseksi nimeksi tulee Etelä-Pohjanmaan Opisto, jolla on jatkossa kaksi kampusta, toinen Ilmajoella, toinen Kauhajoella. Yhdistyneen opiston arvopohja nojaa kansanopistojen yhteisölliseen pedagogiikkaan ja sivistystehtävään. Kauhajoen Opiston evankelisuus jää tältä osin historiaan ja osaksi opiston perinteitä. Yhdistymisen myötä Kauhajoella alkaa nuoriso-
Lue artikkeli ›Kasvatustieteiden tohtori (KT) Sirkka Kumpula on toiminut Etelä-Pohjanmaan Opistolla matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajana vuosina 1986-1996. Luennossaan hän puolustaa yksilöllisten taipumusten vahvistamista kouluopetuksen kehittämisessä. Tehokas peruskoulutus on suomalainen ihme, joka on herättänyt paljon kansainvälistä uteliaisuutta. Sivistysbarometri 2024 ja oppimisen seurantatutkimukset viestivät muutosta heikompaan suuntaan. Pedagogisen uudistamistyön taustalla vaikuttaa muuttuva tiede, joka on mekanisoinut ihmisen irti luonnosta. Valistusaate
Lue artikkeli ›Etelä-Pohjanmaan Opistolla käynnistyi elokuussa taidekasvatushanke, jonka nimeksi on pohjalaisittain ristitty Sisua ja syräntä. Toiminta keskittyy Ilmajoelle, Seinäjoelle ja Jalasjärvelle ja tarjoaa 15–25-vuotiaille nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden omien taitojen kehittämiseen ja ilmaisuun taiteen eri muodoissa. Samalla kootaan taide- ja kulttuurialan toimijat yhteen ideoimaan nuorille järjestettävää toimintaa yhdessä. Tavoitteena on jalostaa toiminta eteläpohjalaisten omaksi taideakatemiaksi. – Haluamme tarjota
Lue artikkeli ›Mitä on mystinen sisu? Se on sinnikkyyttä, sitkeää tahdonvoimaa, hellittämätöntä tarmoa, lannistumattomuutta, peräänantamattomuutta, uskallusta ja rohkeutta, joka siivittää lähes mahdottomilta tuntuviin tekoihin. Etelä-Pohjanmaan Opiston Sisu-päivä tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden syventyä sisun merkitykseen arjessa ja löytää uusia voimavaroja omiin haasteisiin. Sisukkuudesta, resilienssistä ja lämpimästä sisusta (the gentle power of sisu) kuullaan niin Ilmajoen kunnanjohtaja Aape Laitalaisen, kirjailija Merja
Lue artikkeli ›Kansanopistojen ammatillinen koulutus saa vahvaa kiitosta tuoreissa kyselyissä, joissa opiskelijat arvostavat erityisesti opintoihin saatua tukea ja ohjausta. Amis- ja osallisuuskyselyjen tuloksissa korostuvat koulutuksen positiiviset vaikutukset opiskelijoiden hyvinvointiin ja osallistumismahdollisuuksiin. Voit tutustua kyselyjen tuloksiin Kansanopistoyhdistyksen kotisivuilla
Lue artikkeli ›- 1
- 2
- Seuraava »