Opiston 130-vuotisjuhlapuheissa korostui sivistyksen merkitys

ep-lintu

Edeltä sovittuna aikana marraskuun 7. päivänä 1892 pidettiin opiston alkajaistilaisuus. Opettajat olivat jo paikalla, muut paitsi veistonopettaja, joka saattoi saapua vasta joulun jälkeen.

Näin kirjoitetaan Etelä-Pohjanmaan Opiston alkuhetkistä vuonna 1992 julkaistussa opiston 100-vuotishistoriikissä. Samaan tapaan edeltä sovittuna aikana marraskuun 7. päivänä kuluvaa vuotta 2022 pidettiin opiston 130-vuotisjuhlatilaisuus. Opettajat olivat paikalla, tosin edelleen ilman veistonopettajaa, mutta koko Korpisaarisali oli täynnään opiskelijoita, henkilökuntaa ja kutsuvieraita, jotka yhdessä juhlistivat 130-vuotista kansanopistoa. Lämminhenkisen juhlan ohjelma koostui puheista, yhteislaulusta sekä monipuolisista musiikki- ja muista esityksistä. Eritoten sivistyksen merkitys nyky-yhteiskunnassamme korostui puheenvuoroissa.

Tilaisuuden juhlapuhuja, eduskunnan puhemies Matti Vanhanen nosti esille sen, että koulutus ja sivistys eivät ole sama asia.

– Ihmisyhteisömme kaipaa lisää sivistystä. Kansaopistojen vapaan sivistystyön tulosta ei pidä mitata suoralla yhteiskunnallisella hyödyllä, ammattipätevyyksillä tai muulla vastaavalla, vaikka niitäkin opintojen kautta saa. Arvo pitää osata antaa opiskelijan omalle halulle omaksua uutta, avartaa mielenmaisemaa ja nuorten kohdalla antaa mahdollisuus pohtia, mihin ryhtyisi isona, Vanhanen painotti puheessaan.

Kansanopistot ovat hänen mukaansa kuitenkin joutuneet hakemaan paikkaansa koulutusjärjestelmässä.

– Onneksi yleissivistävälle kansanopistolaitokselle on löytynyt muutosten keskellä tehtävänsä ja uskon, että näin tulee olemaan jatkossakin.

Entisen opiskelijan tervehdyksen juhlaan toi Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila, joka opiskeli opistossa 1983–1984. Puheessaan hän mainitsi olevansa kansanopistoaatteen vankkumaton kannattaja ja myös hän nosti esiin yleissivistyksen merkityksen.

– Yleissivistynyt kansa on vakaa, rauhallinen, onnellinen ja lopulta myös vauras, etenkin henkisesti. Olen kiitollinen Etelä-Pohjanmaan opistolle sen antamista henkisistä eväistä ja rohkaisusta. Moni asia urallani olisi jäänyt tekemättä ilman sitä. Toivotan opistolaisille, entisille, nykyisille ja tuleville, onnellisia aikoja tiedon, taidon ja sivistyksen parissa.

Juhlan päätössanat lausui eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja opiston hallintoneuvoston jäsen, kansanedustaja Paula Risikko, joka mainitsi puheenvuorossaan sen, että vuosien saatossa opiston on pitänyt mukautua maailman tuuliin. Aina on hänen mukaansa kuitenkin tupsahtanut eteen tilanteita, jotka todistavat, että kansanopistoja tarvitaan, kuten esimerkiksi pidentynyt oppivelvollisuus ja työelämän murros.

– Jos pitäisin hissipuheen opistosta, se kuuluisi näin: Opisto on juurevaa huolenpitoa ihmisestä ja hänen osaamisestaan, Risikko tiivisti.

Samanlaisen ajatuksen voi aistia opiston ensimmäisen rehtorin, Niilo Liakan sitaatista:

”Hän tuli sinne, sillä hänessä liikkui kaipaus ymmärtää ihmiselämää ja omaansa sen kautta.”

Puheenvuoroja tahdittivat monipuoliset esitykset. Kuvassa MäSä-duo eli Kyösti Järvelä ja Lauri Kotamäki sekä Anne Vihelä ja Tomi Lähdesmäki tulkitsemassa Pave Maijasen kappaletta Elämän nälkä.

Kuuntele kaikki opiston 130-vuotisjuhlan puheet:

Rehtori Kyösti Nyyssölän puhe
Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen puhe
Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantilan puhe
Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikon puhe

Jaa sivu

opinlakeus_banner

Olemme mukana Opinlakeus-messuilla 17.-18.1.

Kiinnostaako Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutustarjonta? Tule kuulemaan lisää mahdollisuuksista Opinlakeus-messuille 17.-18.1.2024. Löydät meidät messupaikalta numero 20. ​Messut Seinäjoki Areenassa ovat avoinna yleisölle keskiviikkona 17.1.2024 klo 14.00-19.30. ja torstaina 18.1.2024 klo 9.00-15.00. Teemana tulevaisuus ei tapahdu, se tehdään. ​Opinlakeus-messut tarjoavat jatko-opiskelupaikkaa etsiville nuorille ja aikuisille erinomaisen mahdollisuuden tutustua erilaisiin koulutusvaihtoehtoihin, sillä messuilla esittäytyy koko jatkokoulutuksen kirjo! Henkilökohtaiset

epo_joulutervehdys

Rauhallista joulua ja onnea uudelle vuodelle 2024

Joulun lähestyessä haluamme kiittää menneestä vuodesta ja toivottaa rauhallista joulun aikaa opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Onnea ja menestystä uuteen vuoteen 2024! Tänä vuonna perinteisten joulumuistamisten sijaan käytämme varat paikallisen kulttuuritoiminnan ja Ilmajoen Musiikkijuhlien tukemiseen. Toimistomme on jouluna suljettu 22.-26.12. Muuten palvelemme arkisin klo 9-15.

etusivu-maahanmuuttajat

Haemme S2-opettajaa

Haemme joukkoomme S2-opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 2.1.2024 alkaen. Tehtävänä on opettaa suomen kieltä ja kulttuuria niin kotoutumiskoulutuksessa kuin aikuisten perusopetuksessa. Toimit 11-henkisen tiimin jäsenenä. Opetusta on usealle eri ryhmälle yhteensä noin 22 oppituntia viikossa. Työ sisältää suomen kielen ja kulttuurin opetusta kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Kielen opetuksen lisäksi työhön kuuluvat yhteiskunnalliset- ja kulttuuurisisällöt. Opinto-ohjausta ja erilaista arjen taitojen

teatteri-ja-tanssiesitys-onnellisuuden-kasikirja

Onnellisuuden käsikirja opiston näyttämöllä 29.11.-1.12.

Kuinka tullaan onnelliseksi? Etelä-Pohjanmaan Opiston esitys ”Onnellisuuden käsikirja” haastaa katsojan pohtimaan omaa onnellisuuttaan ja inspiroi löytämään iloa arjen pienistä asioista. Eliel elää mielestään täysin tavanomaista elämää. Jotain tuntuu kuitenkin puuttuvan. Äkkiä hänet temmataan Onnellisuuden tyyssijaan, jota emännöi itse onnen ja sattuman jumalatar Fortuna. Eliel saa käsiinsä suuren Onnellisuuden käsikirjan, jonka sisällöstä hänen täytyy kuitenkin ottaa

Euroscola 1200x800

Opiskelijoita vierailulla EU-parlamentissa Strasbourgissa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Toimittajakoulun, oikeustieteen, kauppatieteen ja psykologian opiskelijat vierailevat 16.-18.11. Ranskan EU-pääkaupungissa Strasbourgissa tutustumassa Euroopan parlamenttiin. Kaksipäiväisen matkan aikana opiskelijat ovat vieraana Euroopan parlamentissa, ja heille on järjestetty monenlaista ohjelmaa, muun muassa tapaamisia europarlamentaarikkojen kanssa. Parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolan terveiset kuullaan videolta. Vierailu liittyy Strasbourgissa järjestettävään Euroscola-ohjelmaan, johon voivat osallistua vähintään 14-vuotiaat opiskelijat kaikista EU:n

Pomecon

Cosplay- ja pelitapahtuma Pomecon Ilmajoella 10.-11.11.

Pohjalainen pelitapahtuma Pomecon järjestetään Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella 10.-11.11.2023. Tapahtuma pidetään valtakunnallisen Peliviikon viikonloppuna. Pomecon on suunnattu kaikille pelaamisesta, roolipeleistä ja cosplayaamisesta kiinnostuneille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä kauemmas vastaaviin tapahtumiin. Ohjelmassa mm. cosplayasutyöpaja, asukilpailu, erilaisia pelimahdollisuuksia, luentoja ja paljon muuta yhteisöllistä toimintaa. Tapahtuma alkaa perjantaina klo 12. Mukana järjestämässä ovat Etelä-Pohjanmaan Opisto, Pomedia, Ilmajoen nuorisovaltuusto,

korkit-seminaari-tausta

KORKIT-hankkeen loppuseminaari 31.10.

Kuinka tarjota korkeakoulutetuille maahanmuuttajille suomen kielen opetusta sekä ohjausta työelämään ja opiskeluun alueella, jossa haasteena koetaan sen harva asutus, työmarkkinoiden vähäinen tarjonta korkeakoulutetuille sekä vasta kasvussa oleva kansainvälistyminen? KORKIT -hankkeen loppuseminaarissa esittelemme Etelä-Pohjanmaalle tehdyn suomen kielen koulutuksen ja ohjauksen mallin sekä kokemuksia käytännön kehittämistyöstä. Aika: tiistai 31.10.2023, klo 14–16Paikka: Seinäjoki Frami B, auditorio 3Muoto: Hybridi

UPI_emma_hakala

UPI:n Emma Hakala Politiikasta kouluissa -vierailijana 25.10.

Etelä-Pohjanmaan Opistolle saadaan Politiikasta kouluissa -puhuja keskiviikkona 25. lokakuuta. Tohtori Emma Hakala Ulkopoliittisesta instituutista pitää etäluennon aiheesta ilmastokriisi, kansallisvaltiot ja kansainvälinen yhteistyö. Tohtori Emma Hakala toimii Ulkopoliittisessa instituutissa johtavana tutkijana. Hänen asiantuntijuutensa keskittyy ympäristöturvallisuuteen ja ilmastonmuutoksen geopolitiikkaan. Ulkopoliittinen institutti UPI tunnetaan presidenttiehdokas Mika Aaltolan työpaikkana. Aaltola on parhaillaan virkavapaalla instituutin johtajan paikalta. Politiikasta kouluissa on Politiikasta-lehden toimintamuoto, jossa oppilaitoksille järjestetään yhteiskunnan tutkijoita keskustelemaan ajankohtaisista

vanhustenviikon_iltatilaisuus_mainos

Vanhustenviikon iltatilaisuus 5.10.

Tervetuloa Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Ilmajoen seurakunnan järjestämään Vanhustenviikon iltatilaisuuteen 5.10.2023 klo 18-20 Ilmajoen Kestikartanoon. Illan aikana ikäihmisille suunnattua ohjelmaa, jonka jälkeen osallistumme yhteiseen kahvitukseen. Ilmoittautuminen ke 27.9. mennessä: Elinalle puh. 050 330 8933 taiPäiville puh. 0400 477 536 Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 1.–8.10.2023 teemalla ”Tehdään iästä numero”. Vanhustenviikon aloittaa Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla sunnuntaina 1.10. Lisäksi teemaviikon

marlenpuska_uhanalainen

Välähdyksiä elämän taitekohtiin ­– Marlen Puskan taidenäyttely Katajanmarjassa

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on loppuvuoden ajan näytteillä vaasalaisen Marlen Puskan maalauksia. Näyttelyn teemana on ”Välähdyksiä elämän taitekohtiin”. Työt kuvaavat hetkien haurautta, jotka eivät kerro koko totuutta aiheesta. – Töiden nimet ovat monimerkityksellisiä ja toivon, että jokainen löytää niistä omat tärkeät taitekohtansa ja luontoyhteyden, Marlen Puska sanoo. – Näyttelyn töihin ja niiden nimiin on tullut