Kauhajoen kampus muuttaa keskustaan

ep-lintu



Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen kampus muuttaa Järvikyläntieltä Kauhajoen keskustaan entiseen koti- ja laitostalousoppilaitoksen kiinteistöön eli ns. soppakouluun elokuun alussa. Kiinteistön omistajan kanssa on sovittu yhden lukuvuoden 2025–2026 kestävästä vuokrasopimuksesta.

Opisto saa käyttöönsä kuusi luokkatilaa, pienryhmätilan, keittiön ja ravintolan, toimiston ja muut henkilöstön tilat sekä majoitustilat noin 40 opiskelijalle. Majoitustilat varataan ensi sijassa oppivelvollisille sekä opiston muille nuorille opiskelijoille. Opiskelijoilla on mahdollisuus myös vuokrata itselleen asunto Kauhajoen muista opiskelija-asunnoista.

Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan Opistossa opiskelee Kauhajoella noin sata päätoimista opiskelijaa. Opiskelijamäärän arvioidaan nousevan jonkin verran kasvatus- ja ohjausalan ammatillisen koulutuksen alkamisen myötä.

Opiston nykyiseltä kampukselta on matkaa Kauhajoen keskustaan noin seitsemän kilometriä. Kulkuyhteydet paranevat merkittävästi kampuksen muuttamisen myötä. Toinen peruste muuttamiselle on uusien toimitilojen selvästi parempi kunto ja soveltuvuus opetuskäyttöön.

Etelä-Pohjanmaan Opiston pääkampus sijaitsee Ilmajoella. Opistossa on kaikkiaan noin 500 päätoimista opiskelijaa, joista yli puolet asuu opiston majoitustiloissa.

Lisätietoja: Rehtori Kyösti Nyyssölä, puh. 044 559 4400 tai kyosti.nyyssola@epopisto.fi

Jaa sivu

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on kirjoitettu jo 20 vuotta

In spirit -haamukijoittaja juhlistaa Etelä-Pohjanmaan Opiston kirjoittajalinjan 20-vuotista historiaa. Esitykset opistolla 20.-22.2.2019.

Jukka Gustafsson, Paula Risikko ja Tuomo Puumala opiston auditoriossa.

Kansanopistot vahvempaan rooliin koulutuskentällä

Opistolaiset kysyivät, kansanedustajat vastasivat. Eduskunnan puhemies Paula Risikko, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson vierailivat opistolla valtakunnallisessa Koulutuksen kolmas tie -seminaarissa tapaamassa opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa.

Opiston vanha päärakennus kesäauringossa.

Koulutuksen kolmas tie esillä Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (Kokoomus), sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (Keskusta) ja kansanedustaja, entinen opetusministeri Jukka Gustafsson (SDP) tapaavat opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa Etelä-Pohjanmaan Opistolla maanantaina 4.2.2019 klo 12-14.

Taiteilija Evgenia Lesonen näyttelytöidensä äärellä.

Tunne ohjaa Evgenia Lesosen kuvataidetta

Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelyssä yhdistyvät luovuus, kulttuuri ja vahva värimaailma. Näyttely on avoinna ravintola Katajanmarjassa 17.6.2019 saakka.