Olemme mukana kevään yhteishaussa 22.2.-22.3.2022. Voit hakea yhteishaun kautta Opistovuosi- ja TUVA-koulutuksiin tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan!
Haku tapahtuu Opintopolku-palvelussa. Nettihaku sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 15.00.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Etelä-Pohjanmaan Opisto ovat tehneet vuodesta 2017 lähtien yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan opinnoissa. Yhteistyö on alkanut opiston kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon ja SeAMKin sosionomitutkinnon sisältöjä vertaamalla. Yhteistyö on nyt laajentunut koskemaan myös opiston sosiaali- ja terveysalan (Sote) opintolinjaa. Yhteistyöopinnot ovat SeAMKin avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Kokonaisuus koostuu yhteisesti sovituista opintojaksoista, jotka on mahdollisuus hyväksi lukea, jos opiskelija saa opiskelupaikan SeAMKista.
– Yhteistyön laajentaminen muihinkin kuin sosionomitutkintoon on parasta aikaa keskustelussa, osaamisalajohtaja Päivi Rinne SeAMKista kertoo.
Opiskelijat ovat hyödyntäneet opiston tarjoamia AMK-opintoja
Useat Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijat ovat hyödyntäneet sosiaali- ja terveysalan AMK-opintoja tähtäimessään jatkaa tutkinto-opiskelijaksi korkeakoulussa. Ilmajoelta kotoisin oleva Siiri-Viivi Koukkari opiskelee SeAMKissa terveydenhoitajaksi opistolla vietetyn vuoden jälkeen.
– Lukiossa urahaaveeni vaihtelivat laidasta laitaan, mutta abivuonna varmistuin sote-alasta. Ensimmäisessä yhteishaussa jäin varasijoille ja silloin hain vain sosiaalialalle. Yhteishaun jälkeen aloin harkita myös terveysalaa ja halusin saada selkoa siitä, että kumpi olisi minun juttuni. Tavoitteenani oli myös parantaa ja edesauttaa mahdollisuuksiani päästä korkeakouluun, joten päätin hakea Etelä-Pohjanmaan Opiston sote-opintolinjalle. Sote-opintolinjasta sain tietää lukiossamme vierailleen opiston työntekijän sekä sosiaalisen median kautta, Koukkari kertoo.
Opistolla Koukkari sai kosketuksen AMK-opintoihin, ja suoritetuista opinnoista on ollut paljon hyötyä tutkinto-opintoihin.
– Opistolla saimme opiskella SeAMKin avoimen AMK:n kautta kaikille yhteisiä perusopintoja, jotka sain hyväksi luetuiksi tutkinto-opiskelijaksi päästyäni. Sain myös hyväksiluettua muun muassa ensiapukurssin sekä Ikä ystäväksi -koulutuksen, jonka pystyin liittämään vapaasti valittaviin opintoihin. Hyväksilukujen ansiosta pystyin opiskelemaan muita kursseja sillä aikaa, kun muut luokkalaiset olivat esimerkiksi ensiavun tunneilla. Hyötyä on ollut myös siitä, että Moodlen, Pepin ja lähdeviittauksien käytöt tulivat tutuiksi eikä niiden käyttöä tarvinnut opetella varsinaisissa opinnoissani, Koukkari kertoo.
Isojokelainen Aleksi Perkiö ja Kauhajoelta kotoisin oleva Julia Pohjola saivat Etelä-Pohjanmaan Opistojen opintojen jälkeen opiskelupaikan SeAMKin sosionomikoulutuksessa. Pohjola kiittelee, että opiston tarjoamat mahdollisuudet valmensivat hyvin korkeakouluopintoja kohti.
– Pystyin niin sanotusti aloittamaan sosionomiopinnot, vaikka en koulupaikkaa kevään yhteishaussa saanutkaan. Sain suorittaa sosiaalialan kursseja SeAMKista ja lisäksi opiskelin Vaasan ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan kursseja. Opiston omilla kursseilla opin paljon itsestäni ja yhteiskunnallisista asioista, jotka auttavat minua varmasti tulevissa opinnoissa ja mahdollisesti myös työssä”, Pohjola kertoo.
Aleksi Perkiölle opistoaika vahvisti myös opintojen suunnan. Sairaanhoitajaopintoihin hakenut mies käänsi katseensa sosionomikoulutuksen suuntaan.
– Sain opistossa paljon infoa siitä, millaisia sote-alan opinnot ovat ja huomasin, että sosionomiopinnot voisivat sopia minulle paremmin kuin sairaanhoitajan opinnot. Opistovuoden aikana tein paljon SeAMKin avoimen AMK:n kursseja, joita olen saanut nyt hyväksiluettua. Hyödyllisin kurssi oli pääsykoevalmennuskurssi, joka auttoi suuresti pääsykokeeseen valmistautumisessa. Ilman sitä en olisi ehkä päässyt ammattikorkeaan tänä vuonna, Perkiö sanoo.
Teksti: Tuomas Rauhala / SeAMK
Pomedia on nyt perustettu! Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat ovat perustaneet pohjalaisopiskelijoille uuden verkkomedian, jonka ensimmäinen opiskelijatoimitus aloitti toimintansa opistolla.
Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoen korkeakoulukampukselle. Opisto on maakunnan suurin avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjä ja pyrkii tulevaisuudessa vastaamaan nykyistä tehokkaammin alueen nuorten mahdollisuuksiin aloittaa korkeakouluopinnot omassa maakunnassa.
Muista isää tai vaaria opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä isänpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 14.11. klo 11.30-14.00.
Viime keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Pohjalaisia tänään jäi koronarajoitusten vuoksi ison yleisön saavuttamattomiin. Nyt tämä kiitosta saanut Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotanto tulee kaikkien katsottavaksi Youtubessa 8.10.2021.
Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat perustavat pohjalaisille opiskelijoille uuden verkkomedian, jolle etsitään nyt kilpailun avulla nimeä. Kilpailu on käynnissä 8.10.2021 saakka.
Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä loppuvuoden ajan ilmajokisen harrastajataiteilijan Kyllikki Tuomisen töitä. Näyttelyssä on mukana Tuomisen omia töitä vuosien varrelta ja lisäksi hänen jäljennöksiään kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksista. Maalaukset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 2.1.2022 saakka.