Valistus vaikuttaa vieläkin – Sirkka Kumpulan yleisöluento 23.11.

ep-lintu

Kasvatustieteiden tohtori (KT) Sirkka Kumpula on toiminut Etelä-Pohjanmaan Opistolla matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajana vuosina 1986-1996. Luennossaan hän puolustaa yksilöllisten taipumusten vahvistamista kouluopetuksen kehittämisessä.



Tehokas peruskoulutus on suomalainen ihme, joka on herättänyt paljon kansainvälistä uteliaisuutta. Sivistysbarometri 2024 ja oppimisen seurantatutkimukset viestivät muutosta heikompaan suuntaan. Pedagogisen uudistamistyön taustalla vaikuttaa muuttuva tiede, joka on mekanisoinut ihmisen irti luonnosta. Valistusaate onnistui 300 vuotta sitten vapauttamaan ihmisen, mutta miten tiede on nyt ohittanut ihmisen?

– Oppiminen on suuntautumista elämään. Tahto pyrkiä tietämään ja ajattelemaan itse oli valistuksen eetos. Tätä tahtoa tarvitaan taas, Sirkka Kumpula sanoo.

Valistusaate uudisti kulttuuria ja yhteiskuntaelämää tieteen, taiteen ja pedagogiikan, etenkin luonnontieteiden ja matematiikan keksintöjen ja sovellutusten kautta 1700-luvun lopulta lähien. Maagisen tietämisen tuhkasta kehittynyt luonnontieteellinen menetelmä vähitellen vakuutti aikalaiset ja vakuuttaa edelleen, mutta kokemustiedon kupla on edelleen ratkaisematta. 

Saksalainen Immanuel Kant omisti ajattelemiselle koko elämänsä ja muistutti: ”Uskalla hankkia tietoa”. Kant välittää luottamusta ihmiseen ja häneen ajattelemisen kykyynsä.

Valistusaatteen vaikutuksesta kansanopetus kehittyi. Kansakoulut, jatko- ja kiertokoulut, kansanopistot, maamies-, nuoriso- ja raittiusseurat ja muu vapaa sivistystyö jatkoivat aikaisemman kirkon antamaa opetusta. Tiedolla oli käytännöllinen tavoite, mikä tavoite muuttui 1900-luvulla. 

Valistuksen kokonaisvaltainen ihmiskäsitys kolkuttelee koulukeskustelua. Mitä voimme oppia valistuksen tieto- ja ihmiskäsityksestä 2000-luvulla?

Valistus vaikuttaa vieläkin – yleisöluento la 23.11.2024 klo 14–15 

Paikka: Etelä-Pohjanmaan Opisto, Liakka-talo, auditorio (Opistontie 111, 60800 ILMAJOKI)

Luento on kaikille avoin ja maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista, paikat varataan saapumisjärjestyksessä.

———

Sirkka Kumpula on KT ja matemaattisten aineiden opettaja. Kumpula on opettajauransa ohella väitellyt vuonna 2019 Tampereen yliopistosta tohtoriksi aiheesta, joka esitteli uuden näkökulman koulumatematiikkaan.

Jaa sivu

artikkelin kuvituskuva

Yhteishaku 22.2.-22.3.2022

Olemme mukana kevään yhteishaussa 22.2.-22.3.2022. Voit hakea yhteishaun kautta Opistovuosi- ja TUVA-koulutuksiin tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan! Haku tapahtuu Opintopolku-palvelussa. Nettihaku sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä klo 15.00. Yhteishaussa mukana olevat koulutukset Opistovuosi-koulutus Opistovuosi, ilmaisulinja TUVA-koulutus Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (lastenohjaaja, nuoriso- ja yhteisöohjaaja)

artikkeli-sedu-ja-epopisto

SeAMKin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston yhteistyö tarjoaa hyväksi luettavia korkeakouluopintoja sote-linjan opiskelijoille

Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Etelä-Pohjanmaan Opisto ovat tehneet vuodesta 2017 lähtien yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan opinnoissa. Yhteistyö on alkanut opiston kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon ja SeAMKin sosionomitutkinnon sisältöjä vertaamalla. Yhteistyö on nyt laajentunut koskemaan myös opiston sosiaali- ja terveysalan (Sote) opintolinjaa. Yhteistyöopinnot ovat SeAMKin avoimen ammattikorkeakoulun opintoja. Kokonaisuus koostuu yhteisesti sovituista opintojaksoista, jotka on mahdollisuus hyväksi

artikkeli-pomedia

Pomedian ensimmäinen opiskelijatoimitus aloitti Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Pomedia on nyt perustettu! Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat ovat perustaneet pohjalaisopiskelijoille uuden verkkomedian, jonka ensimmäinen opiskelijatoimitus aloitti toimintansa opistolla.

artikkeli-kampusalue

Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoelle

Etelä-Pohjanmaan Opisto selvittää yksikön perustamista Seinäjoen korkeakoulukampukselle. Opisto on maakunnan suurin avoimen yliopisto-opetuksen järjestäjä ja pyrkii tulevaisuudessa vastaamaan nykyistä tehokkaammin alueen nuorten mahdollisuuksiin aloittaa korkeakouluopinnot omassa maakunnassa.

artikkeli-hengita

Nykytanssiteos tarttuu nuorten kokemiin pelkoihin

Hengitä! -esitys saa pohtimaan, voiko ahdistavia tunteita hallita. Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssin opiskelijoiden nykytanssiteos ensiesityksessä Etelä-Pohjanmaan Opistolla 10.12.2021.

Pöytäkattaus opiston ravintolassa.

Isänpäivälounas 14.11.2021

Muista isää tai vaaria opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä isänpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 14.11. klo 11.30-14.00.

artikkeli-natalil-ja-venla

Natalil Lintala teatterilinjan vastuuopettajaksi

Teatteritaiteen maisteri Natalil Lintala aloittaa Etelä-Pohjanmaan Opiston teatterilinjan vastuuopettajana marraskuussa Venla Korjan siirtyessä Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijaksi.

artikkeli-pohjalaisia-tanaan-verkkoenska

Pohjalaisia tänään -esitys katsottavissa Youtubessa 8.10.2021

Viime keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa esitetty Pohjalaisia tänään jäi koronarajoitusten vuoksi ison yleisön saavuttamattomiin. Nyt tämä kiitosta saanut Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotanto tulee kaikkien katsottavaksi Youtubessa 8.10.2021.

Opiskelijamedia

Ehdota nimeä uudelle opiskelijamedialle – osallistujien kesken arvotaan älykello!

Etelä-Pohjanmaan Opisto ja I-Mediat perustavat pohjalaisille opiskelijoille uuden verkkomedian, jolle etsitään nyt kilpailun avulla nimeä. Kilpailu on käynnissä 8.10.2021 saakka.

artikkeli-kyllikkituominen

Kyllikki Tuomisen näyttely opiston ravintolassa 14.8.2021-2.1.2022

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä loppuvuoden ajan ilmajokisen harrastajataiteilijan Kyllikki Tuomisen töitä. Näyttelyssä on mukana Tuomisen omia töitä vuosien varrelta ja lisäksi hänen jäljennöksiään kuuluisien taiteilijoiden mestariteoksista. Maalaukset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 2.1.2022 saakka.