Toive Tynjälälle Suomen Kansanopistoyhdistyksen ansiomerkki

ep-lintu

25 vuotta Etelä-Pohjanmaan Opiston luottamustehtävissä vaikuttanut sosiaalineuvos Toive Tynjälä on palkittu Suomen Kansanopistoyhdistyksen ansiomerkillä. Suomen Kansanopistoyhdistys myöntää ansiomerkkejä kansanopistotyössä ansioituneille opistohallinnon jäsenille. Kansanopistot voivat tällä tavoin muistaa ja kiittää sekä omia työntekijöitään että luottamushenkilöitään. Ansiomerkki luovutettiin Tynjälälle Etelä-Pohjanmaan Opistoa ylläpitävän Korpisaaren säätiön hallituksen kokouksessa 1.9.2020.

Elise ja Toive Tynjälä ansiomerkin luovutustilaisuudessa.
Suomen Kansanopistoyhdistyksen ansiomerkki luovutettiin Toive Tynjälälle (vas.) Korpisaaren säätiön hallituksen kokouksessa 1.9.2020. Mukana juhlallisuuksissa oli myös puoliso Elise Tynjälä.

Toive Tynjälä on ehtinyt urallaan vaikuttaa lukuisissa eri luottamustehtävissä harrastustoiminnasta kunnallishallintoon ja politiikkaan. Korpisaaren säätiön hallituksen jäsenenä hän viihtyi yhteensä 25 vuotta. Nyt jo eläkkeellä oleva sosiaalineuvos mainitsi kiitospuheessaan opistohallinnon yhdeksi mieluisimmista luottamustehtävistään vuosien varrella.

– Olen saanut olla edesauttamassa opiston toimintaa ja tämän kampusalueen laajenemista 25 vuoden ajan eli viidenneksen koko opiston historiasta. Opistossa on ollut mielekästä touhuta päättäjänä ja sen puolestapuhujana, välillä jopa opettajana, Tynjälä muistelee.

Tynjälä kehuu opiston toiminnan kehittämisessä mukana olleiden ihmisten ja verkostojen yhteistyön voimaa.

– Korpisaaren säätiö ja opisto ovat matkan varrella löytäneet toimintansa kehittämiseen hyviä hallintoihmisiä ja henkilökuntaa, jotka ovat puhaltaneet yhteen hiileen. Samalla on löydetty erinomaisia koulutusta laajentavia yhteistyökumppaneita kolmannelta sektorilta, yliopistoista, lukioista ja myös ammatillisista oppilaitoksista. Välillä haasteita on noussut toimintaympäristössä, mutta niihin on aina kyetty vastaamaan opiston edun mukaisesti.

Kansainvälistyminen, avarakatseisuus ja koulutustarjonnan monipuolisuus ovat olleet avainasemassa, jotta Etelä-Pohjanmaan Opisto on onnistunut pysymään mukana jatkuvasti muuttuvalla koulutuskentällä ja oppilaitosten välisessä kilpailussa. Koulutusta on myös pyritty tarjoamaan tasa-arvoisesti kaikille ja kaikki tarpeet huomioiden.

– Monet ovat löytäneet opiston kautta koulutus- tai työpaikan, mutta aina ei välttämättä edes tarvitse olla tähtäimessä yliopisto tai ammattikorkeakoulu. Täällä tehdään unelmista totta!

Jaa sivu

IMG_8761

Lukuvuosi käynnistyi ennätysopiskelijamäärällä

Etelä-Pohjanmaan Opisto avasi uuden lukuvuoden 14. elokuuta Ilmajoella. Päätoimisia opiskelijoita on tänä lukuvuonna 430, enemmän kuin koskaan aiemmin yli 130-vuotiaan opiston historiassa. Heistä reilut 270 on suomenkielisiä ja 160 vieraskielisiä, kansallisuuksia on 15. Opiskelijamäärät kasvoivat erityisesti kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa sekä suomen kielen ja kulttuurin opinnoissa. Avajaisjuhlassa rehtori Kyösti Nyyssölä toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi taloon

Mona Moisala_rajattu

Avoimen Iltamat 16.8. – Aivojen älytön arki?

Aivomme ovat kovalla koetuksella, kun elämme kiireistä arkea ja täytämme tyhjät hetket koukuttavilla älylaitteilla. Aivotutkija Mona Moisalan luennolla pohditaan, kuinka aivojaan voi suojella liialliselta rasitukselta pienin, arkisin teoin. Jo perinteeksi muodostuneet Avoimen Iltamat järjestetään keskiviikkona 16.8.2023 Kampustalon Seinäjoki-salissa. Voit tutustua koulutusmahdollisuuksiin ja jututtaa opintoneuvojia Kampustalon aulassa klo 17–18, luento-osuus alkaa salissa klo 18. Luennon väliajalla

auringonkukat

Tervetuloa lukuvuoden avajaisiin 14.8.

Etelä-Pohjanmaan Opiston lukuvuoden 2023-2024 avajaiset järjestetään 14.8. klo 12.15 alkaen Liakka-talon Korpisaarisalissa. Avajaisten juhlapuhujaksi on kutsuttu kansanedustaja Mikko Savola. Lisäksi ohjelmassa on rehtori Kyösti Nyyssölän puhe, taide- ja musiikkiesityksiä sekä yhteislaulua. Tilaisuus kestää noin tunnin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

paula_noronen_web

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 10.-11.8.

Alueelliset nuorisotyöpäivät järjestetään jälleen opistolla to-pe 10.-11.8.2023. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Opiston järjestämässä tapahtumassa puhujina ovat muun muassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattori Mari Rajamäki, valtiotieteen tohtori, dosentti ja työnohjaaja Antti Maunu sekä nojatuolihaastattelussa kirjailija Paula Noronen, jonka haastattelun teemana on huumori työvälineenä. Ohjelma:  TORSTAI 10.8.2023 13:00 Päivien avausKyösti Nyyssölä, rehtori, Etelä-Pohjanmaan Opisto13:45 Hatkoja ja

alt=””.

Avoimen korkeakoulun opintoinfo 3.8.

Järjestämme infon Etelä-Pohjanmaan Opiston sivutoimisista avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnoista Teamsissa 3.8. klo 17-18. Info koskee erityisesti kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan sekä sosiaali- ja terveysalan opintoja. Katso opintoinfon tallenne

Spelit

Eteläpohjalaiset Spelit opistolla 28.-29.7.

Eteläpohjalaiset Spelit -kansanmusiikkifestivaali järjestetään pienen tauon jälkeen jälleen Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla 28.- 29.7.2023. Ohjelmassa musiikkiesityksiä ja vapaita pelimannisoittoja opiston piha-alueella. Lisäksi Speleissä kilpaillaan SM-tasolla huuliharpun ja mandoliininsoitossa sekä  Spelimestaruuksista 1- ja 2- rivisten haitareiden kisassa. OHJELMA PERJANTAI 28.7.2023 AUDITORIO 18.00 – 18.30 Spelien avajaiset: Spelifanfaari ja musiikkiesityksiä 18.30 – 19.15 Anne-Mari Kanniainen ja Keke Lammassaari

etusivu-maahanmuuttajat

Suomen kielen ja kulttuurin maksuton koulutus kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille

Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää kotoutumisajan ylittäneille maahanmuuttajille suomen kielen ja kulttuurin maksuttomia opintoja. Opinnot kestävät yhden lukukauden ajan. Ensimmäinen ryhmä käynnistyy ma 14.8. ja päättyy pe 22.12.2023. Toinen ryhmä alkaa ma 8.1.2024 ja päättyy pe 31.5.2024. Koulutus sisältää 25–30 oppituntia viikossa lähiopetuksena Etelä-Pohjanmaan Opistolla Ilmajoella. Opetus räätälöidään opiskelijan henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on edetä alkeistasolta arkielämässä

Harakka ja mäyrä nettiin

Voimaeläimet-taidenäyttely Ravintola Katajanmarjassa

Kesällä 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on näytteillä ylistarolaislähtöisen taidemaalari Minttu Pakan maalauksia Voimaeläimet-nimisessä näyttelyssä. Hän kertoo teoksistaan näin: ”Maalaan pääasiassa voimaeläimiä ja maalauksista väreileekin kyseisen eläimen energia. Alun alkujaan en edes tiennyt maalaavani voimaeläimiä ihmisille, oletin että rakkaus eläimiini vain haluaa tulla ilmaistuksi taiteen kautta. Myöhemmin minulle on avautunut, että jokainen eläinmaalaus on henkilökohtainen

Etelä-Pohjanmaan Opiston täysi ravintolasali, opiskelijoita ruokailemassa.

Ravintolatyönjohtajan paikka auki opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on avoinna ravintolatyönjohtajan paikka. Ravintolatyönjohtaja vastaa työntekijöiden työvuoroista, töiden jakamisesta ja elintarvikehankinnoista sekä osallistuu keittiötyöhön. Opistolla on myös päiväkoti, jossa on oma jakelukeittiö. Opisto järjestää myös Sedu Ilmajoentien ruokapalvelut. Ravintoloissa työskentelee yhteensä kuusi vakituista henkilöä ja jonkin verran tuntityöntekijöitä. Työnjohtajan esihenkilönä on ravintolapäällikkö, joka tehtävänsä rinnalla toimii myös kotitalouden opettajana. Koulupäivinä

nuori näyttämö

Opisto mukana Nuori näyttämö -hankkeessa 2023-2024

Etelä-Pohjanmaan Opisto osallistuu lukuvuonna 2023-2024 Nuori näyttämö-hankkeeseen, jonka tarkoitus ja idea on tarjota nuorille (13-19 v.) harrastajille mahdollisuus päästä kaupunginteatterin lavalle valmistamallaan esityksellä.  Hanketta varten on valmistettu neljä uutta nuortennäytelmää, joista kukin ryhmä valitsee itselleen teoksen. Hankkeeseen osallistuu harrastajateatteriryhmiä ympäri Suomen, kaikkiaan viidestä kaupunginteatterista.  Kussakin kaupunginteatterissa järjestetään ns. ”karsinnat” toukokuussa 2024. Näissä ”karsinnoissa” esitetään oma teos, ja jokaisesta