Oikeustieteet

ep-lintu

Oikeustieteet

Sivuja päivitetty 30.4.2024. Ennakkotietoja, muutokset mahdollisia.

Yleistä

Turun yliopisto järjestää verkossa ti 6.8.2024 klo 17.00 – 18.30 oikeustieteellisen tiedekunnan avoimen yliopisto-opetuksen esittelytilaisuuden joka on tarkoitettu kaikille opinnoista kiinnostuneille. Tilaisuudessa kerrotaan tarjontaan sisältyvistä opinnoista ja opintojen suorittamisesta sekä Turun yliopistossa että avoimen yliopisto-opetuksen yhteistyöoppilaitoksissa. Saat ohjeita opiskelun käytännön asioihin, esimerkiksi oppimateriaalien hankkimiseen. Lisäksi tilaisuudessa kerrotaan avoimen väylän hakuun sopivien opintojen suorittamisesta. Lisätietoja ja osallistumislinkki löytyvät täältä.

Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun I 2 op

Turun yliopisto

Sisältö: Opintojakso on tarkoitettu kaikille oikeustieteen opiskelusta ja oikeudellisen ajattelun perusteista kiinnostuneille ja sen suorittaminen hyväksytysti on esitietovaatimuksena muille Turun yliopiston oikeustieteen opintojaksolle. Jakso tulee olla suoritettuna ja merkittynä opintorekisteriin ennen kuin opinto-oikeus muihin opintoihin voidaan myöntää. Käsiteltävät aihealueet ovat:

  • Johdatus oikeustieteen yliopisto-opintoihin
  • Oikeus ja oikeudelliset ilmiöt yhteiskunnassa
  • Oikeudelliset käsitteet ja oikeudenalajaotuksen yleispiirteet
  • Oikeudellinen sääntely
  • Lainsäädäntö ja sen synty
  • Oikeuden kansainvälisiä, ylikansallisia ja globaaleja ulottuvuuksia
  • Tuomioistuinten toiminta
  • Oikeudellisen tiedonhaun perusteet
  • Opiskelutaidot

Opiskelu: Lähiopetus 20 oppituntia arkipäivisin alkaen viikolla 33 / 2024. Verkkokurssin suoritus ja tehtävät. Lähiopetuksen ajankohta tarkentuu myöhemmin. Kurssin opettajana toimii OTM Riikka Juuti.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun). Ilmoittautumisaika päättyy 31.7.2024. Kurssin hinta 120 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Eurooppaoikeus / Foundations of European Law 5 op

Turun yliopisto

Sisältö;

  • Euroopan integraation historia
  • EU:n toimielimet ja lainsäädäntö
  • Välitön vaikutus, etusija ja valtion vahingonkorvausvastuu
  • Perusoikeudet
  • Ennakkoratkaisut
  • Suorat kanteet
  • Tavaroiden vapaa liikkuvuus
  • Henkilöiden vapaa liikkuvuus ja Euroopan unionin kansalaisuus

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

HUOM! Kurssin opetus ja oppimateriaali englannin kielellä. Tenttiin voi vastata suomeksi.

Opiskelu: Verkko-opetus (26 oppituntia) seuraavasti. Luentoja ei tallenneta

to 19.9.2024 klo 17-19 (2 t)

la 21.9.2024 klo 10-15 (5 t)

ti 24.9.2024 klo 17-20 (3 t)

to 26.9.2024 klo 17-20 (3 t)

la 28.9.2024 klo 10-15 (5 t)

to 3.10.2024 klo 17-20 (3 t)

la 5.10.2024 klo 10-15 (5 t)

Vapaaehtoinen lisätehtävä ja valvottu Moodle-tentti Etelä-Pohjanmaan opistossa. Tenttipäivät tarkentuvat myöhemmin. Kurssin luennoitsijoina toimii OTM Pekka Pohjankoski.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Eurooppaoikeus). Ilmoittautumisaika päättyy 31.8.2024. Kurssin hinta 130 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Hallinto-oikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö

  • Hallinto-oikeuden järjestelmä
  • Julkishallinnon organisaatio
  • Hallintomenettely
  • Muutoksenhaku ja hallintolainkäyttö
  • Virkamiesoikeuden perusteet
  • Kunnallisoikeuden perusteet
  • Julkisuus ja avoimuus hallinnossa
  • Oikeustapauksen analysointi ja argumentointi

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu: Lähiopetus 18 oppituntia, vapaaehtoinen lisätehtävä ja valvottu Moodle-tentti Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Opetus- ja tenttiajat tarkentuvat myöhemmin. Kurssin luennoitsijoina toimivat OTT Mikael Koillinen ja OTT Olli Wikberg.

Ilmoittautuminen: Hallinto-oikeuden kurssin voit suorittaa opistossamme ainoastaan päätoimisesti opiskellen. Päätoimisen opiskelun mahdollistaa oikeustieteen opintolinja. Katso lisätietoja ja hakeudu opiskelijaksi 31.7.2024 mennessä yllä olevasta linkistä. Päätoiminen opiskelu oikeuttaa Kelan opintotukeen. Opintolinjan lähiopetus järjestetään opistolla arkipäivisin maanantaista perjantaihin, opetukseen ei voi osallistua etänä.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Kansainvälinen oikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö; 

  • kansainvälisen oikeuden luonne, sen julkis- ja yksityisoikeudelliset piirteet sekä osa-alueet
  • oikeus globaalien hallintajärjestelmien työkaluna
  • kansainvälisen oikeuden lähteet ja perusdoktriinit
  • tärkeimpiä kansainvälisiä oikeustapauksia
  • kansainvälisen oikeuden soveltaminen, kansainvälisoikeudellinen argumentointi

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu: Lähiopetus 25 oppituntia. Lähiopetuksessa on läsnäolovelvollisuus. Moodle-tentti tai muu tentaattorin luennoilla ilmoittama suoritustapa. Opetusajat tarkentuvat myöhemmin. Luennoitsijana toimii OTT, professori Outi Korhonen.

Ilmoittautuminen: Kansainvälisen oikeuden kurssin voit suorittaa opistossamme ainoastaan päätoimisesti opiskellen. Päätoimisen opiskelun mahdollistaa oikeustieteen opintolinja. Katso lisätietoja ja hakeudu opiskelijaksi 31.7.2024 mennessä yllä olevasta linkistä. Päätoiminen opiskelu oikeuttaa Kelan opintotukeen. Opintolinjan lähiopetus järjestetään opistolla arkipäivisin maanantaista perjantaihin, opetukseen ei voi osallistua etänä.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Oikeushistoria 5 op

Turun yliopisto

Sisältö; Eurooppalaisen oikeudenkäytön, oikeusajattelun ja oikeusjärjestyksien historia. Opiskelijalla on opintojakson suoritettuaan muodostunut kokonaiskuva eurooppalaisen oikeuskehityksen (mm. oikeudenkäytön, oikeusajattelun ja oikeusjärjestyksien) historiasta. Hän ymmärtää oikeuden ja yhteiskunnan vuorovaikutussuhteen historiallisessa perspektiivissä. Hän ymmärtää, kuinka vaikutteet siirtyvät oikeusjärjestyksistä toisiin, ja kuinka ulkomainen oikeus vaikuttaa kotimaiseen oikeudelliseen kehitykseen. Hän on tutustunut tieteenalan metodeihin. Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu: Lähiopetus 15 oppituntia, debatti (sovitaan luennoilla) ja valvottu Moodle-tentti Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Opetus- ja tenttiajat tarkentuvat myöhemmin. Kurssin opettajana toimii OTM Riikka Juuti.

Ilmoittautuminen: Oikeushistorian kurssin voit suorittaa opistossamme ainoastaan päätoimisesti opiskellen. Päätoimisen opiskelun mahdollistaa oikeustieteen opintolinja. Katso lisätietoja ja hakeudu opiskelijaksi 31.7.2024 mennessä yllä olevasta linkistä. Päätoiminen opiskelu oikeuttaa Kelan opintotukeen. Opintolinjan lähiopetus järjestetään opistolla arkipäivisin maanantaista perjantaihin, opetukseen ei voi osallistua etänä.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Perhe- ja jäämistöoikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö; Perhe- ja jäämistöoikeuden sääntelyä tarkastellaan osana siviilioikeuden yleisiä oppeja ja siten, että velvoite- ja esineoikeudellisten periaatteiden merkitys erityissääntelyn taustalla konkretisoituu. Kurssilla huomioidaan myös kansainvälistyvät suhteet ja tarkastellaan esimerkiksi sitä, miten sovellettavan lain valinta tapahtuu valtioiden rajat ylittävissä perimystilanteissa. Kurssin osa-alueita ovat:

  • Parisuhdeoikeus (ml. avioliitto-oikeus)
  • Lapsi- ja edunvalvontaoikeus
  • Perintö- ja testamenttioikeus
  • Kansainvälinen perhe- ja jäämistöoikeus

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu: Verkko-opetus 20 oppituntia seuraavasti. Luentoja ei tallenneta:

ti 18.3.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

to 20.3.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

ti 25.3.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

to 27.3.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

ti 1.4.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

Valvottu Moodle-tentti Etelä-Pohjanmaan Opistossa, tenttipäivät tarkentuvat myöhemmin. Kurssin opettajana toimii OTT, professori Tuulikki Mikkola.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Perhe- ja jäämistöoikeus). Ilmoittautumisaika päättyy 28.2.2025. Kurssin hinta 130 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Rikosoikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö;

  • Rikosoikeudellisen sääntelyn lähtökohdat
  • Rikosvastuun yleiset edellytykset
  • Keskeiset rikostyypit
  • Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän pääpiirteet

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu:

Verkko-opetus 24 oppituntia seuraavasti. Luentoja ei tallenneta.

to 2.1.2025 klo 18:00-19:30 (2 t)

ti 7.1.2025 klo 17:00-19:30 (3 t)

to 9.1.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

ti 14.1.2025 klo 17:00-20:30 (4 t)

to 16.1.2025 klo 18:00-19:30 (2 t)

ma 20.1.2025 klo 17:00-19:30 (3 t)

ke 22.1.2025 klo 17:00-19:30 (3 t)

ke 29.1.2025 klo 17:00-19:30 (3 t)

Luentojen varapäivät: ke 15.1.2025 klo 17-20.30 (4 t) ja ma 3.2.2025 klo 17-19:30 (3 t)

2 tunnin palautetilaisuus ensimmäisen tenttikierroksen jälkeen.

Vapaaehtoinen lisäpistetehtävä ja kotona suoritettava Moodle-tentti, tenttipäivät tarkentuvat myöhemmin. Kurssin luennoitsijoina toimivat OTT Tuuli Hong ja dosentti Satu Rantaeskola.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Rikosoikeus). Ilmoittautumisaika päättyy 30.11.2024. Kurssin hinta 130 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Työoikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö; 

  • Työoikeuden yleiset opit eli systematiikka, peruskäsitteet, teoriat ja periaatteet
  • Työoikeuden normien soveltamisala ja normijärjestelmä
  • Individuaalisen työoikeuden pääsisältö
  • Kollektiivisen työoikeuden pääkohdat
  • Työoikeuden ja työelämän kehityshistoria sekä nykyiset instituutiot ja mekanismit

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu:

Verkko-opetus 18 oppituntia seuraavasti. Luentoja ei tallenneta:

la 16.11.2024 klo 10-14 (4 t)

la 23.11.2024 klo 10-14 (4 t)

la 30.11.2024 klo 10-14 (4 t)

la 7.12.2024 klo 10-14 (4 t)

Lisäksi 2 t (2 x 45 min) luentotallenne Moodlessa.

Vapaaehtoinen lisäpistetehtävä ja kotona suoritettava Moodle-tentti, tenttipäivät tarkentuvat myöhemmin. Kurssin luennoitsijana toimii OTT Johannes Lamminen.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Työoikeus). Ilmoittautumisaika päättyy 31.10.2024. Kurssin hinta 130 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Valtiosääntöoikeus 5 op

Turun yliopisto

Sisältö; 

  • Valtiosääntö ja perustuslaki, oikeusnormien hierarkia
  • Valtiojärjestyksen perusteet: kansanvalta, edustusperiaate, vallanjako, parlamentarismi ja oikeusvaltioperiaate
  • Yksilön perusoikeudet ja ihmisoikeuksien valtionsisäinen asema
  • Eduskunta, tasavallan presidentti, valtioneuvosto
  • Lainsäädäntövalta
  • Hallitusvalta
  • Tuomiovallan käytön perusteet
  • Laillisuusvalvonta
  • Kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja voimaansaattaminen
  • EU-oikeuden ja Suomen valtiosäännön yhteensovittaminen, Euroopan unionin asioiden kansallinen valmistelu

Opintojaksolle osallistumisen edellytyksenä on johdatus oikeustieteen opintoihin ja oikeudelliseen ajatteluun (2 op TY) tai vastaavien opintojen hyväksytty suoritus.

Opiskelu: Verkko-opetus 15 oppituntia seuraavasti. Luennot tallennetaan:

ti 21.1.2025 klo 16:30-19:00 (3 t)

to 23.1.2025 klo 16:30-20:00 (4 t)

ti 28.1.2025 klo 16:30-20:00 (4 t)

to 30.1.2025 klo 16:30-20:00 (4 t)

Harjoitustehtävä ja valvottu Moodle-tentti Etelä-Pohjanmaan Opistossa, tenttipäivät tarkentuvat myöhemmin. Kurssin luennoitsijoina toimivat OTM Juhani Kortteinen ja OTT Pauli Rautiainen.

Ilmoittautuminen: Kurssi kuuluu osaksi opistomme oikeustieteen opintolinjan opintoja. Opintolinjalle hakeneiden / hyväksyttyjen ei tarvitse ilmoittautua tälle kurssille enää erikseen. Kurssihinta sisältyy opintolinjan kuukausimaksuun. Kurssin voi suorittaa myös sivutoimisena opiskelijana. Sivutoimiseen opiskeluun tulee ilmoittautua tästä linkistä (valitse linkin ostoskoriin Valtiosääntöoikeus). Ilmoittautumisaika päättyy 31.12.2024. Kurssin hinta 130 euroa, laskutus kurssin aloituksen jälkeen.

Opintovaatimukset: linkki tulossa.

Väyläopiskelu

Opistossamme voit kerätä opintopisteitä hakuun avoimen yliopiston väylän kautta Turun oikeustieteen tiedekuntaan. Väylähaku Turun yliopistoon




Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

LISÄTIETOJA

Virpi Pihlajamäki (opintosihteeri)
puh. 044 432 5641 tai virpi.pihlajamaki@epopisto.fi

Jaa sivu