Yhteishaku 23.2.-7.4.2021

ep-lintu

Olemme mukana kevään toisen asteen yhteishaussa 23.2.-7.4.2021. Voit hakea yhteishaun kautta kymppiluokalle tai kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon, jonka suorittaneet valmistuvat oman suuntautumisalansa mukaan joko lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tutustu koulutuksiin nettisivuillamme ja hae mukaan!

alt=””.

HUOM. YHTEISHAUN HAKUAIKAA ON JATKETTU 7.4.2021 SAAKKA (Alkuperäinen hakuaika 23.2.-23.3.2021) Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt koronavirustilanteesta johtuen jatkaa hakuja perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin. 23.2.2021 alkanut kevään yhteishaku ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen sekä haut perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin ja vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen päättyvät 7.4.2021 klo 15. 


Tutustu yhteishaussa mukana oleviin koulutuksiimme!

Jaa sivu

Maukka ja Väykkä opiston metsikössä.

Ystävyys on aarre – lastenteatteria koko perheelle

Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjat esittävät Timo Parvelan suosittuun kirjasarjaan perustuvan lastennäytelmän Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu perjantaina 3.5.2019 opiston liikuntasalissa.

Viljaa pellolla.

Maataloustieteiden opetus alkaa Ilmajoella

Helsingin yliopiston maataloustieteiden perusopintojen järjestäminen alkaa Ilmajoella elokuussa. Avoimen yliopiston kautta toteutuvasta koulutuksesta vastaavat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Opisto ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu.

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolla on kirjoitettu jo 20 vuotta

In spirit -haamukijoittaja juhlistaa Etelä-Pohjanmaan Opiston kirjoittajalinjan 20-vuotista historiaa. Esitykset opistolla 20.-22.2.2019.

Jukka Gustafsson, Paula Risikko ja Tuomo Puumala opiston auditoriossa.

Kansanopistot vahvempaan rooliin koulutuskentällä

Opistolaiset kysyivät, kansanedustajat vastasivat. Eduskunnan puhemies Paula Risikko, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson vierailivat opistolla valtakunnallisessa Koulutuksen kolmas tie -seminaarissa tapaamassa opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa.

Opiston vanha päärakennus kesäauringossa.

Koulutuksen kolmas tie esillä Etelä-Pohjanmaan Opistolla

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (Kokoomus), sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (Keskusta) ja kansanedustaja, entinen opetusministeri Jukka Gustafsson (SDP) tapaavat opiskelijoita ja kansanopistojen johtoa Etelä-Pohjanmaan Opistolla maanantaina 4.2.2019 klo 12-14.

Taiteilija Evgenia Lesonen näyttelytöidensä äärellä.

Tunne ohjaa Evgenia Lesosen kuvataidetta

Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelyssä yhdistyvät luovuus, kulttuuri ja vahva värimaailma. Näyttely on avoinna ravintola Katajanmarjassa 17.6.2019 saakka.