Kesällä 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston Ravintola Katajanmarjassa on näytteillä ylistarolaislähtöisen taidemaalari Minttu Pakan maalauksia Voimaeläimet-nimisessä näyttelyssä.
Hän kertoo teoksistaan näin:
”Maalaan pääasiassa voimaeläimiä ja maalauksista väreileekin kyseisen eläimen energia. Alun alkujaan en edes tiennyt maalaavani voimaeläimiä ihmisille, oletin että rakkaus eläimiini vain haluaa tulla ilmaistuksi taiteen kautta. Myöhemmin minulle on avautunut, että jokainen eläinmaalaus on henkilökohtainen voimaeläin ja odottaa juuri oikean ihmisen kohtaamista. Meillä on useampia voimaeläimiä energeettisesti mukana koko elämän ajan, joten myös useampi eläinaihe saattaakin vetää sinua puoleensa.”
”Satunnaisesti maalaan myös eri aiheita mutta palaan aina eläimiin, niiden esiintuominen on minulle kaikista luontevinta ja rakkainta maalata. Rakastan voimakkaita värejä ja suuria siveltimen vetoja, ja työni ovatkin pääsääntöisesti erittäin värikylläisiä ja väriterapeuttisia. Suosikkipuuhaani on maalata kokoluokaltaan isoja maalauksia, mitä suurempi pohja – sitä mieleisempi työ.”
”Sijaintini on Tampereella, mutta rajallisten säilytystilojen vuoksi lähes kakki maalaukseni ovat kuitenkin säilytyksessä Seinäjoen Ylistarossa, kotiseudullani. Jos jokin tauluista herättää mielenkiinnon, pääsee kaikkia katsomaan Ylistaroon, ja teokset kulkeutuvat myös Tampereelle.”
Voimaeläimet-näyttely on nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa elokuun 2023 loppuun asti.