Julkaisemme uuden koulutustarjonnan nettisivuillamme tammikuussa, haku lukuvuoden 2021-2022 opintoihin aukeaa helmikuussa.
Oppivelvollisuus laajenee, opistovuodesta maksuton alle 18-vuotiaille
Jaa sivu
Etäopetus on tuonut kansanopistoihin uusia opiskelumuotoja
Kansanopistoissa, kuten muissakin oppilaitoksissa, on opiskeltu tänä keväänä etäyhteyksillä. Opiskelijat ovat edenneet opinnoissaan hyvin, vaikka lähiopetuksen keskeytyminen on haastanut sekä opiskelijoita että opettajia. Kansanopistoissa on kehitetty myös uusia opiskelumuotoja. Miten on sujunut esimerkiksi teatterin tai poliisialan opetus?
Valtio-oppia Etelä-Pohjanmaan Opistoon
Valtio-opin ja poliittisen historian opintolinja alkaa Etelä-Pohjanmaan Opistossa elokuussa. Opintolinja toteutetaan yhteistyössä Turun avoimen yliopiston kanssa.
#yhdessäetänä: Kesäyön uni – Shakespearen komedia 6.-8.5.2020
Sekaisin on miehet naiset – hulluja nuo kuolevaiset! William Shakespearen rakastetuin komedia ”Kesäyön uni” oli tarkoitus nähdä Etelä-Pohjanmaan Opiston kulttuurilinjojen tulkintana huhtikuussa 2020. Vallitsevan tilanteen vuoksi esitystä ei voitu toteuttaa suunnitellusti. Isoa työtä ja rakasta produktiota ei kuitenkaan haluttu hylätä, vaan esitys nähdään virtuaalisesti video- ja audiomateriaalia hyödyntäen 6.-8.5.2020. Pysy kotona, pysy kuulolla!
Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllisyyskoulutukseen
Opetushallitus on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan Opistolle 210 000 euroa työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen. Rahoitus myönnettiin lyhytkestoiseen vapaan sivistystyön koulutukseen kansanopistossa vuosille 2020-2021, ja sen turvin opisto voi järjestää maksuttoman päätoimisen koulutuksen 60 opiskelijalle puolen vuoden ajaksi. Myönnetty valtionavustus on yksi suurimmista valtakunnallisesti.
Opiston opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi
Etelä-Pohjanmaan Opiston alaisuuteen perustettavan maaseutuhenkisen opetuspäiväkodin rakentaminen alkoi Ilmajoella. Koulutuskeskus Sedun naapuritontille nousevan päiväkodin on tarkoitus valmistua vielä vuoden 2020 loppuun mennessä.
Etäopetus jatkuu näillä näkymin 13.5. saakka
Suomen hallitus esitti 30.3.2020 koronavirusepidemian takia tehtyjen rajoitustoimien jatkamista kuukaudella. Aiemmin tehtyjä rajoituksia esitettiin jatkettaviksi 13.5.2020 saakka. Rajoitustoimien mukaisesti myös Etelä-Pohjanmaan Opiston etäopetus jatkuu 13.5.2020 asti.
Kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan etäopetuksena
Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kaikissa Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksissa on siirrytty etäopetukseen. Näin varmistamme opettajiemme ja opiskelijoidemme turvallisuuden. Kaikki kevään pääsykoevalmennukset toteutetaan suunniteltujen aikataulujen mukaisesti etäopetuksena.
Opiston asiakaspalvelu palvelee toistaiseksi etänä
Etelä-Pohjanmaan Opiston toimiston asiakaspalvelu on siirtynyt vallitsevan poikkeustilanteen takia toistaiseksi pääosin verkkoon ja puhelimeen. Toimistomme palvelee arkisin klo 9.00-15.00 puh. 06 425 6000 ja sähköpostitse toimisto@epopisto.fi.
Digikioski vastaa koronavirusepidemian aiheuttamiin haasteisiin
Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa koronavirusepidemian ikäihmisille aiheuttamiin haasteisiin tarjoamalla apua ja vinkkejä arjen sujuvoittamiseen digitaalisten laitteiden ja palveluiden avulla. Apu ja vinkit tarjotaan Digikioski-puhelinapuna. Palvelu on osa Etelä-Pohjanmaan Opiston hallinnoimaa DIGITAITO-hanketta.
Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etä- ja monimuoto-opetukseen
Varotoimenpiteenä koronavirustilanteeseen liittyen Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etä- ja monimuoto-opetukseen ensi viikon alusta alkaen. Opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, mutta lähiopetusta ja yhteisiä ruokailuja ei järjestetä. Kenelläkään opiston henkilöstöön kuuluvalla tai opiskelijalla ei ole havaittu koronatartuntaa. Tilannetta seurataan viikko kerrallaan.
- « Edellinen
- 1
- …
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- …
- 19
- Seuraava »