Marika KK:n näyttely opiston ravintolassa 1.4.-29.7.2021

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on nähtävillä kevään ja kesän ajan ilmajokisen kuvataiteilija ja taidemaalari Marika KK:n töitä. Suurteokset ”Uusia alkuja” ja ”Kajastus” ovat taitava yhdistelmä erilaisia maalaustekniikoita, värejä ja kalligrafiaa, jota Marika KK myös tekee työkseen. Teokset ovat nähtävillä Ravintola Katajanmarjassa 29.7.2021 saakka.

Taiteillija Marika KK opiston ravintolan näyttelytilassa.

Marika KK – Taiteilijan tervehdys

Olen Marika KK, kuvataiteilija ja taidemaalari, Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta, Ilmajoelta.

Taidettani voisi luonnehtia sanoilla: Kokeileva, yhdistelevä, tuntuva, abstrakti. Käytän pääasiallisesti omavalmisteisia maalausvälineitä, sivellintä, akryylimaaleja ja kangasta yhdistettynä valokuvaan, erilaisiin esineisiin, installaatioihin tai kollaaseihin. Lisäksi kokeilen rohkeasti erilaisia tekniikoita, toisiinsa sopimattomiakin yhdistelmiä. Useimmiten kuvakieleni on ei-esittävää ja abstraktia, jota voi kukin tulkita itse.

Tutkin useiden eri tekniikoiden yhdistelyä, ja kokeileva prosessi on toiminut kohdallani parhaiten. Lisäksi työstän useaa teosta kerralla, jolloin minua motivoi se, että näen, mitä tapahtuu, kuinka ja miten. Teemat teoksiini pursuavat omasta elämästäni, yhteiskunnan tapahtumista, kokemuksista sekä luonnosta. Usein jopa yksittäisestä esineestä, joka käsiini päätyy. Paljon vaikutusta taiteeseeni olen saanut myös erilaisista lapsuuden kokemuksista mielenkiintoisten elinympäristöjen kokijana, kuin myös ulkomaanreissuilta sekä asuessani maailmalla.

Taide on minulle moninkertaista, kerroksellista, ei välttämättä pelkkä siveltimen veto paperilla. Teoksissani esiintyy usein kirjaimia tai niiden muotoja. Tavoitteeni on tuoda esiin myös kirjaintaidetta erilaisissa ympäristöissä, pinnoilla. Yllätyksellistä, niinkuin taide on, mutta lopulta jätän taiteen kokijan silmiin sen tuntemisen ja tulkinnan. Taiteilijana haluan tuottaa katsojalle jonkin tuntemuksen, fiiliksen tai ajatuksen. Ehkä jonkin inspiraation pisaran kokemusten valtamereen.

Olen opiskellut taiteita jo toistakymmentä vuotta, mutta rakkaus muotoihin ja väreihin roihuaa edelleen. Kynät, terät ja siveltimet ovat intohimoni, mutta taiteilu onnistuu yhtä hyvin katuharjalla tai kuusenoksalla kuin digitaalisestikin. Kursseillani kannustan kädentaitojen harrastajia leikilliseen luovuuteen. Ilo kirjoittaa työhön piiloviestin: nämä teokset on tehty rakkaudella. Inspiraatiota saan luonnosta, metsästä ja mökiltä, joka sijaitsee virtaavan joen varrella.

Opetan sekatekniikoita lyhytkursseina, ympäri Suomen. 2014 & 2015 & 2017 vedin USA:ssa, Los Angelesissa taidetyöpajoja isossa konferenssissa, kutsusta. Sekatekniikkakirjani julkaistiin 2014 keväällä USA:ssa englannin kielisenä.

Marika KK

Nettisivut: Marika KK

Instagram: @marikakk_lettering

Jaa sivu

artikkeli-kansanopistot-opiskelijatyytyvaisyys

Kansanopisto-opinnot arvioitiin jälleen kerran laadukkaiksi ja vaikuttaviksi

Suomen Kansanopistoyhdistys on toteuttanut vuotuisen palaute- ja vaikuttavuuskyselyn kansanopisto-opiskelijoille. Kyselyn perusteella kansanopistojen opiskelijat ovat keskimäärin hyvin tyytyväisiä opintoihinsa. Tulokset kertovat kansanopistojen laadukkaasta opetustyöstä, riittävästä opiskelijan ohjauksesta sekä hyvästä ryhmähengestä.   Kyselyyn vastasi yhteensä 491 opiskelijaa 9 kansanopistosta. Kyselyyn vastanneista 66 % oli naisia ja 31 % miehiä. Kysely koski lukuvuotta 2021–2022.  Kyselyn tulosten perusteella kansanopistoissa

juhlavuosi

Etelä-Pohjanmaan Opisto juhlii 130-vuotista taivaltaan

Etelä-Pohjanmaan Opisto täyttää 130 vuotta marraskuussa. Opisto valmistautuu juhlalukuvuoteen usealla eri tapahtumalla, näytelmällä ja juhlalogolla. Myös opiston uusi strategia lähivuosille on kuvitettu juhlan hengessä. Eteläpohjalaisten kansanopisto Ilmajoella on yksi maan vanhimmista peruskoulun jälkeisistä suomenkielisistä oppilaitoksista. Opiston perustivat aikanaan nuorisoseurojen ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan aktiivit. Avajaisia vietettiin 7.11.1892. Samana kalenteripäivänä, 7.11., on myös 130-vuotisjuhla ensi

artikkeli-haku-kaynnissa

Haku käynnissä lukuvuoden 2022-2023 koulutuksiin!

Haku on käynnissä kaikkiin elokuussa alkaviin Etelä-Pohjanmaan Opiston koulutuksiin. Tutustu koulutustarjontaamme ja hae mukaan viimeistään 31.7.2022!

artikkeli-valmistuneille

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Kevään 2022 valmistuneiden nimet on julkaistu. Nimilistalla ovat kaikki Etelä-Pohjanmaan Opistolla ammatillisen tutkinnon suorittaneet, joiden nimien luovutukseen on lupa. Lämpimästi onnea kaikille valmistuneille sekä menestystä ja iloa tulevaisuuteen!

paakuva-kevatjuhla22

Lukuvuosi huipentui kevätjuhlaan

Toukokuun 25. päivä. Kevätjuhla. Valo tulvii sisään. Opiston ovi on avoinna. Elämään. Maailmalle. Viimeinen päivä ikinä, kun kokoonnutaan täsmälleen tällä porukalla tähän paikkaan.

Nuorisotyöpäivät 2022 FB cover

Alueelliset nuorisotyöpäivät opistolla 11.-12.8.2022

Alueelliset nuorisotypäivät järjestetään Ilmajoella 11.-12.8.2022. Tapahtuman teemana on ”Voi hyvin!”. Samalla juhlistetaan tänä vuonna 130 vuotta täyttävää opistoa ja 15 vuotta täyttäviä nuorisotyöpäiviä. Puhujina mm. tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, näyttelijä Pamela Tola ja nuorisotutkija Karla Malm.

alt=””.

Toimistomme on suljettuna 29.4.2022

Opiston toimisto, puhelinvaihde ja ravintola ovat poikkeuksellisesti suljettuina perjantaina 29.4.2022. Palvelemme jälleen maanantaina 2.5.2022.

epopisto-ravintola-katajanmarja

Äitienpäivälounas 8.5.2022

Muista äitiä tai mummua opiston oman keittiön herkuilla! Kokoa perhe ja sukulaiset saman pöydän ääreen ja tule nauttimaan Ravintola Katajanmarjan perinteisestä äitienpäivän buffetista. Noutopöytä katettuna sunnuntaina 8.5. klo 11.30-14.00.

etusivu-kulttuuri

Haemme teatterin tuntiopettajaa

Haemme teatterin tuntiopettajaa Etelä-Pohjanmaan Opistolle Ilmajoelle. Työtehtäviin kuuluvat monipuoliset opetustehtävät sekä produktioiden ohjaus teatterin opintolinjalla.

artikkeli-opistochampions2022

Opiston salibandymestaruus lääketieteen opiskelijoille!

Opisto Champions 2022 -salibandyturnauksen voiton vei LTLL eli lyhyen lääketieteen opintolinja. Tiukassa finaalissa voittajajoukkue kukisti opiston henkilökunnan joukkueen 2-1. Pronssia vei kauppatieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue Masan Klapit.