Tähtäimessä opiskelupaikka SeAmk:ssa väylähaun kautta

ep-lintu

Etusivu » Koulutustarjonta » Opiskelijatarinoita » Tähtäimessä opiskelupaikka SeAmk:ssa väylähaun kautta

Elias Valima Janakkalan Tervakoskelta on opiskellut lukuvuonna 2022-2023 liiketalouden opintolinjalla Etelä-Pohjanmaan Opistossa. Linjalla opiskellaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun opintoja ja suoritetut opinnot hyväksytään sellaisenaan osaksi tutkintoa opiskelupaikan saatua. Ammattikorkeakouluun voi siis hakea joko suoraan väylän kautta tai perinteisesti pääsykokeiden kautta. Elias Valiman tähtäimessä on väylähaku ja hän kertoo opistolle päätymisestään, opiskelustaan ja tavoitteestaan opistovuoden jälkeen seuraavasti:

”Löysin Etelä-Pohjanmaan Opiston liiketalouden linjan, kun selvisi, että en saanut sitä opiskelupaikkaa, minkä olisin halunnut. Aloin miettiä muita vaihtoehtoja ja minulle ehdotettiin Etelä-Pohjanmaan Opistoa. Opisto-opintojen suhteen minulla oli jo heti aluksi tavoitteena suorittaa mahdollisimman paljon avoimen ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomiopintoja. Väylähaku mahdollistaa korkeakouluun pääsyn ilman pääsykokeita, ja tavoitteenani on tehdä sitä varten riittävästi opintoja eli 45 opintopistettä amk-opintoja. Opistovuoden jälkeen tarkoituksena on päästä korkeakouluun ja valmistua sieltä sitten aikanaan.

Olen tykännyt opiskella opistolla. Aina on saanut hyvin apua, jos on ollut vaikeuksia johonkin tehtävään liittyen. On myös ollut hienoa, että täällä järjestetään judotreenejä, joihin olen voinut osallistua vapaa-ajalla. Mieleeni on jäänyt myös opiston halloween-juhlat. Ne olivat hauskat, koska vietettiin yhdessä aikaa opistolaisten kanssa.

Suosittelen opistoa lämpimästä kaikille opisto-opiskeluista kiinnostuneille. Tämä on hyvä paikka viettää välivuosi, ja samalla saa kuitenkin suoritettua lukuvuoden verran opintoja.”

Jaa sivu