Kirjoittamattomat -näyttely sai jatkoa Etelä-Pohjanmaan Opistolla

ep-lintu

Kenellä on lupa kotiseutuun? Näkyykö kotiseutu ulospäin vai elääkö se meissä tarinoina, arvoina ja kokemuksina? Vai onko lopulta kyse siitä, että tuntee olevansa jossain kotonansa? Voiko joku kieltää sinua elämästä kotiseutuasi? Kirjoittamattomat on näyttely, joka haastaa pohtimaan näitä kysymyksiä ja luomaan tarinaa, jossa tärkeää ei ole se mistä tulimme, vaan se, että olemme kaikki täällä.

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa avautunut valokuvanäyttely haastaa pohtimaan identiteettiä ja kotiseutua. Näyttelyn taustalla on Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran Kotiseutu kotoisaksi -hanke, jonka tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista maakuntaan.

Kirjoittamattomat -näyttely oli esillä kokonaisuudessaan Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseolla keväällä 2019, jonka jälkeen kuvat ovat kiertäneet useassa paikassa. Opiston näyttelyssä mukana on neljä kuvaa, joita kaikkia yhdistää kansallispukuteema.

Alun perin idea valokuvanäyttelyyn syntyi maahanmuuttajien vanhempi-lapsi-ryhmätoiminnan kautta. Ryhmässä tutustuttiin eri maihin ja kulttuureihin mielikuvitusmatkojen avulla. Mukana on ollut kohteita ympäri maailmaa, mutta myös läheltä. Samalla on tutustuttu omaan kulttuuriin, kotiseutuun ja eteläpohjalaisuuteen. Ryhmässä on joitakin lapsia, jotka ovat syntyneet Suomessa, mutta heidän vanhempansa tai toinen vanhempi on kotoisin jostain muualta. Nämä lapset esiintyvät näyttelyn kuvissa Etelä-Pohjanmaan kansallispuvuissa.

– Halusimme puvuilla symboloida maakuntaa, jossa he asuvat, kertoo Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanjohtaja Sanna Kivilahti-Bani Ways.

Kuvat on otettu erilaisissa maisemissa, jotka vievät ajatukset Etelä-Pohjanmaalle. Näyttelyssä ei kuitenkaan ohjata kävijää miettimään kuvia tietystä kulmasta, vaan jokainen saa muodostaa oman näkökantansa. Erityisesti halutaan saada aikuiset pohtimaan, millaisen tulevaisuuden annamme lapsille.

– Tuemmeko vanhempina lapsen vahvan identiteetin kehitystä vai siirrämmekö heille omia ennakkoluulojamme.

Näyttelyn kuvat on ottanut lapualainen valokuvaaja Piia Ylisalmi.

Kirjoittamattomat Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa 31.12.2019 saakka,
näyttely avoinna ravintolan aukioloaikoina. (Liakka-talo, ravintola, Opistontie 111, 60800 Ilmajoki)

Tervetuloa!

Jaa sivu

Opiston vanha päärakennus.

Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etä- ja monimuoto-opetukseen

Varotoimenpiteenä koronavirustilanteeseen liittyen Etelä-Pohjanmaan Opisto siirtyy etä- ja monimuoto-opetukseen ensi viikon alusta alkaen. Opetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa, mutta lähiopetusta ja yhteisiä ruokailuja ei järjestetä. Kenelläkään opiston henkilöstöön kuuluvalla tai opiskelijalla ei ole havaittu koronatartuntaa. Tilannetta seurataan viikko kerrallaan.

Työmaa-hankkeen logo.

Maahanmuuttajien väyliä osaksi yhteiskuntaa -seminaari 26.3.2020

Tervetuloa osallistumaan Työmaa -hankkeen seminaariin to 26.3.2020 klo 8.45-12.00. Seminaarin ohjelma käsittelee maahanmuuttajien koulutusta ja työllistymistä.

alt=””.

Hiihtolomaviikon aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina hiihtolomaviikon perjantaina 28.2.2020. Muuten palvelemme normaalisti arkisin klo 9.00-15.00.

Jacke Björklundin mainoskuva.

Jacke Björklundin stand up-ilta opistolla 20.2.2020

Televisiosta tuttu stand up-koomikko Jacke Björklund teki viime syksynä lähes loppuunmyydyn Parhaat palat -minikiertueen, ja yleisön toiveesta kiertue nähdään uudestaan tänä keväänä – tällä kertaa myös Etelä-Pohjanmaan Opistolla!

Opiston salibandymestarit pokaalin kanssa.

Opiston salibandymestaruus lääketieteen linjalle

Opisto Champions 2020 -salibandyturnaus järjestettiin 4.2.2020. Vuosittain pelattavan turnauksen voittajaksi selvisi tällä kertaa tiukan kamppailun jälkeen lääketieteen opintolinjan joukkue. Hopeaa nappasi lääketieteen lyhyt linja ja pronssia kauppatieteen ja oikeustieteen opiskelijoiden yhteisjoukkue.

Lääketieteen opiskelijoita kirjaston lukusalissa.

Haussa matemaattisten aineiden opettaja lääketieteen linjalle

Oletko se sinä tai tiedätkö jonkun tehtävään sopivan? Haemme joukkoomme määräaikaista lääketieteen lyhyen opintolinjan vastuuopettajaa. Kemian opettaminen painottuu työtehtävässä, mutta toimenkuvaan kuuluu myös muiden matemaattistan aineiden opetusta ja opintojen ohjausta. Tehtävä on vanhempainvapaan sijaisuus ja voi jatkua syyslukukaudella.

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa 10 väylää yliopistoon todistusvalinnan ohi

Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa ensi elokuusta lähtien yhteensä kymmenen avoimen yliopiston opintoihin nojaavaa väylää yliopiston tutkinto-opiskelijaksi.

alt=””.

Ilmoittautuminen koulutuksiin ja kursseille pois käytöstä 14.-15.1.2020

Etelä-Pohjanmaan Opiston Wilmassa on järjestelmäpäivityksestä johtuva käyttökatko ajalla 14.-15.1.2020. Kaikkiin koulutuksiin ja kursseille ilmoittautuminen on pois käytöstä tuolloin ja avautuu jälleen viimeistään 17.1.

Palavia kynttilöitä pöydällä.

Joulun ja uudenvuoden aukioloajat

Opiston toimisto ja puhelinvaihde ovat suljettuina 21.12.2019-1.1.2020. Palvelemme seuraavan kerran torstaina 2.1.2020. Rauhallista joulun aikaa ja onnea uudelle vuodelle!

alt=””.

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistuneet

Etelä-Pohjanmaan Opistolta valmistui syyslukukauden 2019 aikana uusia osaajia työelämään. Listassa on sellaisten henkilöiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen verkkosivuillamme. Lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille!