Kahden kampuksen Etelä-Pohjanmaan Opisto aloitti toimintansa

ep-lintu


Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen kampus aloitti toimintansa 1.1.2025, kun Kauhajoen opisto liittyi Etelä-Pohjanmaan Opistoon vuoden alussa. Jatkossa Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää koulutusta kahdella kampuksella Ilmajoella ja Kauhajoella.

Uusia opiskelijoita ja ryhmiä on aloittanut kummallakin kampuksella, ja opiskelijamäärä on yhteensä lähes 600.

Syksystä 2025 alkaen Kauhajoella alkaa myös nuoriso- ja yhteisöohjaajien ammatillinen koulutus, kun kasvatus- ja ohjausalan perustutkintokoulutus käynnistyy Kauhajoen kampuksella. Koulutus on mukana jo tulevan kevään yhteishaussa. Myöhemmin ammatillinen koulutus laajenee lastenohjaajien tutkintokoulutukseen.

Vapaan sivistystyön opintolinjoissa tapahtuu myös pieniä muutoksia. Musiikin opintolinja siirtyy Kauhajoelta Ilmajoelle syksystä 2025 alkaen, ja uutena opintolinjana Kauhajoella aloittaa arkkitehtuurin linja.

Kauhajoen kampuksella juhlistetaan tänä vuonna 100 vuotta täyttävää kansanopistoa.

Jaa sivu

IMG_4341_web

Sisua ja syräntä pilotoi taideakatemiaa maakuntaan – Tulevan nuorisomusikaalin ohjaajana Jussi Lukács

Etelä-Pohjanmaan Opiston taidekasvatusprojekti pyrkii lisäämään taiteen ja kulttuurin opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia nuorille. Mukana on lukuisia alueen oppilaitoksia ja taide- ja kulttuurialan toimijoita. Päämääränä on jalostaa yhteistyö urheiluakatemian kaltaiseksi taideakatemiaksi. Kaksivuotinen projekti huipentuu keväällä 2026 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähtävään nuorisomusikaaliin, jonka ohjaajana toimii Jussi Lukács. Useissa musikaaliproduktioissa mukana ollut näyttelijä ja muusikko Jussi Lukács kokee

kansanopistot_sokka_hankkeen_tulokset_step_koulutus_likat3

Hyviä tuloksia ja selkeitä onnistumisia – Näin Sokka-hanke täytti tavoitteensa

Enemmän yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Toimivia työkaluja oppilaitosten arkeen. Onnistunut yhteistyö 15 kansanopiston kesken. Tehty! Sokka-hankkeen loppusuoralla kelpaa hymyillä, koska tavoitteet ovat täyttyneet. Kansanopistojen sosiaalisesti kestävä ammatillinen koulutus eli Sokka-hanke on edistänyt opiskelijoiden osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuksia, yhdenvertaisuutta ja hyvinvointijohtamista kansanopistoissa. Todella hienosti onnistuttiin esimerkiksi hyvinvoinnin edistämisen tavoitteessa. – Erityisen hyvää oli opiskelijoiden omat kokemukset siitä,

artikkeli-kampusalue

OKM hyväksyi Kauhajoen Opiston liittymisen Etelä-Pohjanmaan Opistoon

Opetus- ja kulttuuriministeriö on hyväksynyt Kauhajoen Opiston liittymisen osaksi Etelä-Pohjanmaan Opistoa. Lupapäätökset astuvat voimaan 1.1.2025 alkaen. Yhteiseksi nimeksi tulee Etelä-Pohjanmaan Opisto, jolla on jatkossa kaksi kampusta, toinen Ilmajoella, toinen Kauhajoella. Yhdistyneen opiston arvopohja nojaa kansanopistojen yhteisölliseen pedagogiikkaan ja sivistystehtävään. Kauhajoen Opiston evankelisuus jää tältä osin historiaan ja osaksi opiston perinteitä. Yhdistymisen myötä Kauhajoella alkaa nuoriso-

1H7A1463_web

Kansanopistot ovat kaikilla mittareilla ammatillisen koulutuksen huippuosaajia – ja siksi toimivaa koulutusta ei saa heikentää

Kansanopistojen ammatillinen koulutus on poikkeuksellisen laadukasta, yhteisöllistä, yhdenvertaista ja yksilöllistä. Valtakunnallisessa Amis-opiskelijapalautteessa kansanopistot erottuvat edukseen esimerkiksi palautteiden keskiarvossa. Lisäksi opiskelijat valmistuvat nopeammin ja työllistyvät paremmin kuin ammatillisen tutkinnon suorittaneet keskimäärin. – Palautteista näkee, että kansanopistojen järjestämä ammatillinen koulutus on laadukasta ja arvostettua. Meillä on hyvät yhteydet työelämään ja koulutamme aloille, joissa työtä on, Suomen Kansanopistoyhdistyksen

Processed with VSCO with g3 preset

Kyösti Nyyssölä Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtajaksi

Filosofian lisensiaatti Kyösti Nyyssölä on valittu Suomen Kansanopistoyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2025–2027 yhdistyksen syyskokouksessa 9.10.2024. Nyyssölä on ollut Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori vuodesta 2007 lähtien ja toiminut tätä ennen lukion rehtorina ja sivistystoimen johtajana. Kansanopistoyhdistyksen hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2020. Puheenjohtajakaudellaan Nyyssölä haluaa vahvistaa kansanopistojen kykyä vastata opiskelijoiden ja ympärillä olevan yhteiskunnan tarpeisiin ja

saijakentta_maalaus

Saija Kentan taidenäyttely Katajanmarjassa 15.7.–31.12.

Etelä-Pohjanmaan Opiston ravintolassa on esillä vuoden loppuun saakka ilmajokisen Saija Kentan maalauksia. Maalaaminen on lasten ja nuorten parissa työskentelevälle Kentalle itsensä ilmaisua ja tajunnan virtaa. – Maalaan lähinnä omaksi ilokseni. Maalaamalla puran omia olojani, ilmaisen tunnetiloja, otan omaa aikaa. Työni on aika sosiaalista ja hektistä, joten maalaamalla rauhoitun elämän hälinältä. Inspiraatio töihin tulee yleensä tarpeesta

sirkka_kumpula_web

Valistus vaikuttaa vieläkin – Sirkka Kumpulan yleisöluento 23.11.

Kasvatustieteiden tohtori (KT) Sirkka Kumpula on toiminut Etelä-Pohjanmaan Opistolla matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajana vuosina 1986-1996. Luennossaan hän puolustaa yksilöllisten taipumusten vahvistamista kouluopetuksen kehittämisessä. Tehokas peruskoulutus on suomalainen ihme, joka on herättänyt paljon kansainvälistä uteliaisuutta. Sivistysbarometri 2024 ja oppimisen seurantatutkimukset viestivät muutosta heikompaan suuntaan. Pedagogisen uudistamistyön taustalla vaikuttaa muuttuva tiede, joka on mekanisoinut ihmisen irti luonnosta. Valistusaate

epo_jenni_salo

Sisua ja syräntä verkostoi yhteen nuoret ja taide- ja kulttuurialan tekijät

Etelä-Pohjanmaan Opistolla käynnistyi elokuussa taidekasvatushanke, jonka nimeksi on pohjalaisittain ristitty Sisua ja syräntä. Toiminta keskittyy Ilmajoelle, Seinäjoelle ja Jalasjärvelle ja tarjoaa 15–25-vuotiaille nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden omien taitojen kehittämiseen ja ilmaisuun taiteen eri muodoissa. Samalla kootaan taide- ja kulttuurialan toimijat yhteen ideoimaan nuorille järjestettävää toimintaa yhdessä. Tavoitteena on jalostaa toiminta eteläpohjalaisten omaksi taideakatemiaksi. – Haluamme tarjota

sisu - päivä - 1

”Joku pieni muru jotain mussa on aina ollu” – Sisu-päivä 8.10.

Mitä on mystinen sisu? Se on sinnikkyyttä, sitkeää tahdonvoimaa, hellittämätöntä tarmoa, lannistumattomuutta, peräänantamattomuutta, uskallusta ja rohkeutta, joka siivittää lähes mahdottomilta tuntuviin tekoihin. Etelä-Pohjanmaan Opiston Sisu-päivä tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden syventyä sisun merkitykseen arjessa ja löytää uusia voimavaroja omiin haasteisiin. Sisukkuudesta, resilienssistä ja lämpimästä sisusta (the gentle power of sisu) kuullaan niin Ilmajoen kunnanjohtaja Aape Laitalaisen, kirjailija Merja

kansanopistot_sokka_laatulupaus - 1

Kansanopistojen yhteinen laatulupaus – Näin kansanopistojen ammatillinen koulutus pysyy ja kehittyy huipputasolla

Ammatillista koulutusta järjestävät kansanopistot tekevät yhteistä kehitystyötä koulutuksen ja sen laadun sekä sosiaalisen kestävyyden turvaamiseksi ja kehittämiseksi. Laatulupaus nostaa esiin yhteiset tavoitteet ja toimenpiteitä niiden edistämiseksi. Meidän kansanopistossamme Kohdataan opiskelijat tasavertaisesti ja aidosti välittäen.Se tarkoittaa esimerkiksi opiskelijoihin tutustumista, heidän vahvuuksiensa sanoittamista, uuden oppimisen aktiivista tukemista sekä läsnä olevaa vuorovaikutusta. Noudatamme yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaa ja varmistamme sen