Avoin taiteilijahaku Etelä-Pohjanmaan Opiston näyttelytoimintaan

ep-lintu

Etelä-Pohjanmaan Opisto etsii kuvataiteilijoita esittelemään töitään kampusalueella sijaitsevaan näyttelytilaan. Jokaisen näyttelyn kesto on 3 kuukautta, ja ensimmäiset näyttelyajat varataan vuoden 2020 tammikuusta eteenpäin. Hakemukset tulee jättää viimeistään 30.11.2019, ensi vuoden näyttelyohjelma päätetään vuoden loppuun mennessä.

Opiston ravintolassa Ilmajoella on ympäri vuoden esillä vaihtuvia näyttelyitä, joihin on vapaa pääsy. Satojen omien opiskelijoiden lisäksi ravintolassa vierailee lukuisia muita kävijöitä kokous- ja juhlavieraista matkailijoihin, joten jokainen esillä oleva työ saa suuren yleisön.

Mukaan halutaan sekä aloittelevia että nimekkäämpiä taiteen tekijöitä. Vuosien varrella näyttelyissämme on ollut esillä muun muassa maalauksia, taidegrafiikkaa, lasitöitä ja valokuvia eteläpohjalaisista maisemista ja luonnosta.

Tällä hetkellä ravintolassa on esillä vuoden loppuun saakka Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran Kotiseutu kotoisaksi -hankkeen koordinoima Kirjoittamattomat -näyttely, jonka valokuvat on ottanut lapualainen ammattikuvaaja Piia Ylisalmi.

Itse näyttelytila on noin 2 x 4 m kokoinen valaistu seinä Etelä-Pohjanmaan Opiston opiskelijaravintolassa. Tila mahdollistaa myös pienikokoisten veistosten, lasitöiden tai keramiikan esittelyn. Näyttelytilasta peritään vuokraa 200 € koko näyttelyajalta.

Hakemuksia toivotaan 30.11.2019 mennessä osoitteeseen hanna.ahonpaa@epopisto.fi.
Vapaamuotoisista hakemuksista tulee ilmetä mitä näyttely sisältää, alustavasti suunniteltu teosmäärä, mahdolliset toiveet näyttelyn ajankohdasta, kuvamateriaalia töistä tai linkki taiteilijan portfolioon nettisivuilla tai somekanavissa.

Lisätietoja: Hanna Ahonpää, Etelä-Pohjanmaan Opisto, puh. 044 432 5618, hanna.ahonpaa@epopisto.fi

Etelä-Pohjanmaan Opiston rehtori Kyösti Nyyssölä ja taiteilija Evgenia Lesonen vanhan päärakennuksen edessä.
Kuvataiteilija Evgenia Lesonen lahjoitti oman näyttelynsä päätteeksi yhden töistään Etelä-Pohjanmaan Opistolle. ”Flyygeli” on varta vasten opiston näyttelyyn valmistunut teos. Upean ja värikkään maalauksen vastaanotti rehtori Kyösti Nyyssölä.

Jaa sivu

epopisto-ravintola-katajanmarja

OopperaMenu katetaan Katajanmarjaan su 18.6.

Ilmajoen Musiikkijuhlien ohessa opiston Ravintola Katajanmarjassa on tarjolla OopperaMenu sunnuntaina 18.6. klo 11:00-13:30. Varaukset viimeistään ke 7.6. opiston toimistolle. Katso menu alla olevasta kuvasta ja tule mukaan herkuttelemaan!

Mun-koti-on-vaihtanut-paikkaa-1

Opiston 131. kevätjuhlaa vietettiin koskettavassa, kaihoisassa ja käärijänvihreässä tunnelmassa

Opiston kevätjuhlapäivän aamu 26.5. oli sateinen mutta opiston rehtori Kyösti Nyyssölän sanoin käärijänvihreä. Juhlaa vietettiin nyt 131. kerran, ja tunnelma oli kaikkine esityksineen ja puheineen koskettava ja kaihoisa. Yhteislauluksi valittu John Lennonin Imagine kaikui Korpisaarisalissa herra Jaakko Mäkisen säestämänä juhlan aluksi. Nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi valmistunut Nita Mäki piti koskettavan ja hauskan opiskelijan puheenvuoron, jossa kertoi

Äitienpäivälounas opistolla su 14.5.

Tuttuun tapaan opiston ravintola Katajanmarjassa on tarjolla maittava ja monipuolinen äitienpäivälounas sunnuntaina 14.5. klo 11:30-14:00. Noutopöydän antimet koostuvat muun muassa seuraavista: nyhtöpossua kastikkeessa, lämminsavulohi, aurabroilerleikkeet, sillikaviaari, lämmin kasvis, perunat sekä salaatti – ja leipäpöytä ja juomat. Jälkiruokana on kahvin ja teen lisäksi passionmousse-täytekakkua, vaahtokarkkeja ja suklaakeksejä. Menun hinta aikuisille on 30€, lapset 5-12 v. 15€

st-pere-de-rodes-luostarissa

Retkiä, runoja ja runsaasti elämyksiä opintomatkalla Espanjan Gironassa

Sunnuntaiaamuna 16. huhtikuuta 2023 Etelä-Pohjanmaan Opiston 16 opiskelijaa vapaan sivistystyön eri linjoilta sekä kaksi opettajaa lähtivät Seinäjoen rautatieasemalta kohti Espanjan Gironaa. Viikon mittainen opintomatka toteutettiin Erasmus+ opiskelijoiden liikkuvuus -hankkeen mahdollistamana, ja opistolla sitä koordinoi englanninopettaja Cristina Catargiu. -Hankkeen tavoitteena oli tutustua vieraaseen kulttuuriin ja kehittää käytännössä kulttuurienvälistä viestintää sekä huomioida yhtäläisyyksiä ja erilaisuuksia suomalaisen kulttuurin

Avoimia työpaikkoja opetuspäiväkoti Pääskysaaressa

Haemme opiston opetuspäiväkoti Pääskysaareen kahta varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia sekä kahta varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren Säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti Ilmajoella, ja se toimii myösopetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan Opiston lastenohjaajaopiskelijoille. Kasvatuksessa painotammemaaseutuhenkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Työtehtävissä on kuuden kuukauden koeaika, rikosrekisteriote vaaditaan, ja aloitus on sopimuksen mukaan. Palkkaus yksityisen sosiaalialan TES. Vapaamuotoiset hakemukset ja CV lähetetään

Elina-ja-Marja-nayttelyn-avajaiset

Kirjoittamattomat-valokuvanäyttely Liakka-talossa 27.3.-31.5.2023

Kenellä on lupa kotiseutuun? Näkyykö kotiseutu ulospäin, vai elääkö se sisällämme tarinoina, arvoina ja kokemuksina? Vai onko kyse siitä, että tuntee olevansa jossain kotonansa? Entä voiko joku kieltää sinua tuntemasta tai elämästä kotiseutuasi? Kirjoittamattomat on näyttely, joka haastaa kävijää pohtimaan näitä kysymyksiä ja luomaan tarinaa, jossa merkityksellistä ei ole se mistä tulemme, vaan se, että

monimuoto-opinnot

Uusia avauksia opiston opintotarjonnassa

Etelä-Pohjanmaan Opisto vastaa lisääntyneeseen monimuotokoulutuksen tarpeeseen avaamalla neljä opintolinjaa monimuoto-opiskelijoita ajatellen. Kasvatustiedettä, psykologiaa, sosiaali- ja terveysalaa sekä luovaa kirjoittamista ja sanataidetta pystyy ensi syksystä alkaen opiskella joustavasti esimerkiksi työn ohessa. – Monimuotototeutus on tarkoitettu opiskelijoille, jotka haluavat edistää opintojaan esimerkiksi työn, aktiivisen harrastuksen tai perhe-elämän rinnalla. Opinnoissa korostuu itsenäinen työskentely. Lähiopetusta on vain neljänä päivänä

Kulkue-Pride

Ilmajoki Pride tarjoili monipuolista ohjelmaa opistolla

Etelä-Pohjanmaan Opistolla järjestettiin 15. maaliskuuta Ilmajoki Pride, joka oli kuluvan vuoden ensimmäinen eteläpohjalainen pride-tapahtuma. Tapahtuman suojelijana toimi Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen. Iltapäivän aikana Liakka-talossa oli monenlaista toimintaa: Lakeuden Sateenkaaren järjestämässä työpajassa askarreltiin muun muassa lippuja ja banderolleja, ja meikkaus- ja maskeerauslinjalaiset tekivät esimerkiksi glitter-meikkejä tai sateenkaaritatuointeja. Auditoriossa nähtiin lisäksi tanssi- ja teatterilinjalaisten vogue-esitys, verkkolehti Pomedian

OKM paneelikeskustelu opiskelijat

Opetus- ja kulttuuriministeriön vieraita opistolla

Opetus- ja kulttuuriministeriön vierailijaryhmä ylijohtaja Petri Lampisen johdolla vieraili opistolla keskiviikkona 15.3. Vierailijat tutustuivat vanhaan päärakennukseen ja osallistuivat auditoriossa ohjelmaan, jota tarjoilivat opiston opiskelijat ja opettajat. Ohjelman aloitti palanen tanssi- ja teatterilinjan sekä opistovuosi, ilmaisulinjan opiskelijoiden Taitekohtaamisia-esityksestä, jota taustoitti opettaja Johanna Stenroos. Opiston kuulumisia vierailijat saivat ottaa vastaan rehtori Kyösti Nyyssölän johdattelemasta paneelikeskustelusta. Vierailijoita kiinnosti

Ministeri Krista Kiuru Päiväkoti Pääskysaaressa

Ministeri Krista Kiuru vieraili päiväkoti Pääskysaaressa

Opisto palautui talviloman jälkeiseen arkeen arvovaltaisissa tunnelmissa, kun perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru pistäytyi tutustumassa opiston opetuspäiväkoti Pääskysaareen maanantaina 6. maaliskuuta. Päiväkotia hänelle esittelivät opiston rehtori Kyösti Nyyssölä sekä päiväkodin johtaja Niina Ojala. Ministeriä vastanottamassa olivat myös muun muassa Pohjanmaan Sosiaalidemokraattien toiminnanjohtaja Johanna Autio ja Ilmajoen kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen. Tunnin mittaisella vierailulla ministeri Kiurulla oli