Kasvatustieteen monimuoto-opinnot avasivat Iida Jussilalle oven Oulun yliopistoon

ep-lintu

Etusivu » Koulutustarjonta » Opiskelijatarinoita » Kasvatustieteen monimuoto-opinnot avasivat Iida Jussilalle oven Oulun yliopistoon



Iida Jussila pohti vielä lukiosta valmistumisen jälkeen alaansa. Psykologia ja kasvatustieteet kiinnostivat, ja vaihtoehtoja opintojen aloittamiseen oli monia. Lopulta hän päätyi Etelä-Pohjanmaan Opiston kasvatustieteen linjalle, jossa opintoja pystyi suorittamaan myös joustavasti monimuoto-opintoina. Päätös kannatti, sillä opistolla tehtyjen opintojen perusteella hän pääsi väylähaun kautta Oulun yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä.

Näin Iida Jussila kertoo lukuvuodestaan opistolla.


Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Iida Jussila ja tulen Kauhavalta.

Miten päädyit Etelä-Pohjanmaan Opistolle?

Menin lukiosta valmistumisen jälkeen töihin, ja mietin vielä omaa alaani. Psykologia ja kasvatustieteet kiinnostivat. Selailin paljon netistä eri vaihtoehtoja, miten alkaa edetä opinnoissa. Löysin Etelä-Pohjanmaan Opiston sivut, ja hetken selailtuani löysin vielä monimuoto-opinnot. Ne tuntuivat täydellisiltä siihen elämäntilanteeseen, kun halusin vielä käydä töissä, mutta jollain tavalla edistää opintojani. Lisäksi opistolla monimuodossa oli mahdollisuutena tehdä kasvatustieteen perusopintojen lisäksi psykologian perusopinnot, mikä vain varmisti päätökseni viettää seuraava vuosi opistolla.

Mikä sai sinut kiinnostumaan juuri tästä alasta?

Ensisijaisesti olin pitkän aikaa kiinnostunut psykologiasta, mutta en oikein nähnyt itseäni tulevaisuudessa tekeväni sen alan töitä. Ainoastaan aiheesta oppiminen kiinnosti ja kiinnostaa edelleen paljon. Kasvatustieteiden yhteys psykologian aiheisiin kiinnosti myös paljon. Ajattelin, että haluan kokeilla kasvatustieteiden opiskelua opistolla ennen kuin haen yliopistoon, ja se oli todella hyvä päätös. Opistovuosi vain vahvisti kiinnostustani kasvatustieteitä kohtaan, ja nyt tiedän lähteneeni oikeaa alaa kohti.

Mitä ennakko-odotuksia sinulla oli ennen opintojen alkua?

Olin innoissani siitä, että saan alkaa opiskelemaan itseäni kiinnostavia aiheita. Minua myös kiinnosti, miten saisin monimuoto-opinnot toimimaan arjessani. Paljoa en opistosta aiemmin tiennyt, joten paljoa ei ollut ennakko-odotuksiakaan. Mutta hyvillä mielin lähdin opintoihin.

Miten odotuksesi täyttyivät?

Opistovuosi oli todella ihana. Pidin monimuoto-opinnoista hyvin paljon, sillä sain opiskella paljon kotoa käsin itsenäisesti, mistä tykkään. Opinnot olivat joustavat; sain vapauden päättää oman tahtini ja aikatauluni opinnoissa. Opistolla oli ihania ihmisiä, ja opetus oli laadukasta.

Kuinka opintosi lukuvuoden aikana etenivät? 

Tein kasvatustieteen, psykologian ja erityispedagogiikan perusopinnot lukuvuoden aikana. Erityispedagogiikan perusopintojen tekeminen oli jokseenkin spontaani päätös, mutta se tuki todella hyvin muiden perusopintojen aiheita. Opintoni etenivät yleisesti hyvin aikataulussa. 

Mikä oli opiskelussa parasta? Mikä oli haastavinta?

Parasta opiskelussa oli itsenäisyys ja joustavuus. Oli kuitenkin mukavaa käydä opistolla muutaman kerran kuussa, jolloin sai tukea muilta monimuotoa opiskelevilta sekä opettajalta. Opistolla yhdessä mietittiin aiheita ja haasteita, eli ei tarvinnut yksinkään olla. Pidin kuitenkin paljon siitä, että sain itsenäisen opiskelun ja aikatauluttamisen myötä muokata arkeani itseni näköiseksi. Aikataulutus oli välillä haastavaa, ja tehtävät saattoivat kasaantua hetkellisesti. Haastavaa oli myös akateemisten taitojen kehittäminen, sillä esimerkiksi yliopistotasoisten esseiden rakenne erosi lukiossa tehdyistä esseistä. Kuitenkin harjoittelun kautta taidot kehittyivät nopeasti.

Millaista opistoaika muuten oli? Mikä on jäänyt erityisesti mieleen?

Opistoaika on monimuotoilijoille tietysti erilaista, sillä opistolla ei olla päivittäin, vaan vain muutaman kerran kuukaudessa. Opistoaikana tein siten suurimman osan opinnoistani kotoa käsin, mutta pidin siitä todella paljon. Opistolla oli aina mukava käydä, ja tutustuin ihaniin ihmisiin.

Mihin jatkat opiston jälkeen?

Oulun yliopistoon kasvatustieteen tutkinto-ohjelmaan.

Kuvaile tuntemuksiasi, kun sait tiedon jatko-opiskelupaikastasi.

Olin innoissani ja helpottunut. En ollut kunnolla varautunut siihen, mitä tekisin jälleen yhden välivuoden ajan, jos en olisi päässyt nyt yliopistoon. Olin jo niin valmis jatkamaan opintojani yliopistossa, joten tieto paikasta oli suuri helpotus. Kaikki opistovuoden aikana tehty työ oli palkittu, joten olin itsestäni todella ylpeä.

Voisitko suositella opistoa muille?

Voin suositella, erityisesti monimuoto-opintoja! Suosittelen opistovuotta ehdottomasti, jos ei välttämättä vielä tiedä tai ole varma omasta alastaan. Opistovuoden aikana alaa voi kuitenkin kokeilla menettämättä ensikertalaisuutta. Itsellänikin mieli muuttui opistovuoden aikana, sillä aloittaessani opistolla olin vielä hakemassa luokanopettajaksi, mutta keväällä päätinkin hakea yleiseen kasvatustieteeseen.

Mitä haluaisit sanoa kasvatustieteen opintoja, monimuoto-opintoja tai Etelä-Pohjanmaan Opistoa harkitsevalle?

Kannattaa hakea! Opistolla saat kokeilla omaa alaa, saat varmemmat mahdollisuudet päästä yliopistoon, uusia kokemuksia ja ystäviä sekä esimerkiksi hyväksi luettua opistovuoden aikana tehtyjä opintoja yliopistossa. Monimuoto-opinnot ovat erinomainen vaihtoehto, jos haluaa tehdä töitä opintojen ohella tai esimerkiksi vielä asua kotikaupungissaan tai kotonaan. Kannattaa kuitenkin aina muistaa monimuoto-opintojen mukana tuleva vastuu, kun omissa käsissä on omien opintojen aikatauluttaminen ja eteenpäin vieminen.

Jaa sivu