Biisileiri

ep-lintu

Etusivu » Biisileiri

Etelä-Pohjanmaan Opiston Sisua ja syräntä -hanke sekä Rytmi-instituutin Klusteri-hanke järjestävät yhteistyössä Biisileirin nuorille pe-su 16.-18. toukokuuta!

Kurssin tavoitteet ja sisältö

Biisileiri-viikonloppu on suunnattu nuorille aikuisille, ja sen tavoitteena on tutustuttaa osallistujat biisinteon perusteisiin innostavassa ja kannustavassa ympäristössä. Leirin aikana opitaan säveltämistä, sanoittamista, sovittamista ja demojen tekoa kokeneiden mentoreiden opastuksella. Kurssilla syvennytään myös biisin rakenteeseen, melodian ja harmonian luomiseen sekä sanoitusten tunnelman ja tarinan rakentamiseen. Leirin aikana käydään läpi, miten ideasta muovataan valmis kappale.

Kurssin yhtenä tavoitteena on tuottaa uusia lauluja Sisua ja syräntä -hankkeen myötä valmistettavaan uuteen nuorten musikaaliin, joka esitetään Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä toukokuussa 2026.

Co-writing työskentelytapa: Co-writing on lauluntekoa tiimityönä ja se on musiikkiteollisuudessa ehkä suosituin tapa kirjoittaa uusia lauluja. Laulujen kirjoittaminen yksin on mahtavaa, mutta usein vaarana on jämähtäminen paikoilleen, tekemisen hidastuminen tai sokeutuminen omalle työlleen. Ryhmässä tekeminen monipuolistaa tekijöiden muuntautumiskykyä ja opettaa erilaisia ratkaisu- ja työskentelytapoja. Se antaa osallistujalleen uusia työkaluja laulunkirjoittajan työkalupakkiin. Co-writing:issa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi.

Co-write-laulunteon ydin:

– Luottamus & avoimuus – Ideoiden jakaminen ilman pelkoa. Jokaisen panos on arvokas.

– Selkeä roolitus – Jokaisella on oma vahvuusalue (melodia, lyriikka, harmonia, tuotanto).

– Yhteinen visio – Määritellään yhdessä kappaleen ydintunne, sanoma ja tyyli.

– Nopeat kokeilut – Ei jäädä jumiin, ideoidaan rohkeasti ja testataan erilaisia lähestymistapoja.

-Iterointi & viimeistely – Hyvä biisi syntyy työstämällä: kehitä, tiivistä ja hio lopputulos tiimissä.

Ajankohta ja paikka

Pe-su 16.-18.5.2025, Etelä-Pohjanmaan Opisto (Opistontie 111, Ilmajoki)

HUOM! Infotilaisuus: Ke 7.5. klo 17.00-18.30 (Zoom-etäyhteys)

Katso kurssin tarkempi aikataulu tästä.

Laajuus

Kurssin laajuus on 1 opintopiste.

Hinta

Leirin hinta on 70 euroa, se sisältää opetuksen ja ruokailut lähiopetusjaksolla 16.-18.5.2025. Mikäli opiskelet jossain Opinlakeus-verkoston oppilaitoksessa tai Etelä-Pohjanmaan Opistossa, voit saada kurssin opinto-ohjelmaasi, jolloin kurssin maksaa oppilaitos.

Opettajat

Leirin opettajina toimivat Osku Ketola (leirin vastuuopettaja) ja Satumaa Veikkola Rytmi-instituutilta sekä Jenni Salo ja Jaakko Salminen Etelä-Pohjanmaan Opistolta.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset kurssille viimeistään 12.5.2025 tästä linkistä.

Jos olet Etelä-Pohjanmaan Opiston tai jonkin Opinlakeus-oppilaitoksen opiskelija, ilmoitathan asiasta ilmoittautumislomakkeen Lisätietoja -kohdassa.

Lisätietoja

Biisileiri-viikonloppu on suunnattu nuorille aikuisille (15 – 25-vuotiaat). Mikäli opiskelet jossain Opinlakeus -verkoston oppilaitoksessa voit saada kurssin (1op) opinto-ohjelmaasi, jolloin kurssin maksaa oma oppilaitos Opinlaitos-oppilaitosyhteistyön sopimusten mukaisesti. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että opiskelija on hakenut kurssin hyväksymistä osaksi omaa opiskelun sisältöään etukäteen keskustelemalla oman oppilaitoksen rehtorin tai opinto-ohjaajan kanssa.

Lisätietoja Opinlakeus-vaihtoehdosta voit kysyä hankepäällikkö Jenni Salolta (050 478 1159 tai jenni.salo@epopisto.fi)

Lisätietoja kurssin sisällöstä voi kysyä leirin valmentajalta: Osku Ketola / Rytmi-Instituutti / osku@rytmi-instituutti.fi

Jaa sivu